Töihin paluu

Syyskuu lähenee loppuaan ja meidän arki muuttuukin sitten kertaheitolla huomisesta lukien, kun nimittäin edessä on työelämään paluu. Äkkiähän tuo äitiysloma ja hoitovapaa tuossa hurahti ja meidän pikkuinenkin on jo totutellut tarhaelämään viikon verran. 

 Vähän kyllä tuo kolmen pienen lapsen arjen pyörittäminen työelämään yhdistettynä kauhistuttaa. Mitenkäs sitä ehtii tekemään enää mitään, kun ei ehdi nyttenkään vaikka on ollut kotona pienimmän kanssa? Kaiken kukkuraksi työpaikkani muuttui äitiysloman aikana ja huomenna odottaakin sitten monta sataa uutta työkaveria entisten muutaman kymmen lisäksi ja samalla työpaikka vaihtui myös sijainniltaan. Ei ole enää sitä mukavaa 15 min työmatkaa mitä oli ennen ja tarha oli vielä työpaikan vieressä. Lisäksi työmatka kasvoi ajallisesti aikamoisesti ja mikäli vien lapset aamusella kouluun ja tarhaan, niin työmatka kestääkin yhteen suuntaan mukavat 1,5 tuntia, kun täällä pääkaupunkiseudulla nuo aamuruuhkat ovat aikamoisia vaikka kilometrimäärältään matka on ihan siedettävä.  Pikkumiehen koulu sijaitsee yli 4 km päässä kotoa, jonne meidän pitää viedä ja hakea hänet ja tarha puolestaan 12 km päässä ja nämä eivät tietysti ole edes samalla suunnalla. Eniten stressiä tuottaa pienen koululaisen myöhäiset koulun aloittamisajat. Hänellä kun on kolme 9.15 aamua, jonka jälkeen pitäisi vielä viedä kaksi tarhalaista 12 km päähän työmatkan varrelle ja ehtiä jossain vaiheessa töihinkin. Meillä ei kun ole mitään aamupäiväkerhoa koululla, jonne voisi viedä hänet odottamaan eikä häntä oikein voi jättää koulun pihallekaan seisomaan yli tunniksi, varsinkaan kun hän ei osaa vielä kelloa eikä edes tiedä mistä kellon soitosta kuuluisi mennä sisälle. Saas nähdä miten saadaan nämä kaikki sujumaan, kun ei viitsisi oikein noin pientä ykkösluokkalaista laittaa bussilakaan seikkailemaan ja kukaan hänen luokkalaisistakaan ei satu edes asumaan täällä suunnalla. Aika aikaisin sitä töistäkin pitää lähteä kotiin päin, jotta ehtii hakemaan kaikessa paluuruuhkassa lapset ennen klo 17 tarhasta ja koulun iltiksestä. Onneksi sentään mies pystyy välillä viemään lapset aamuisin, mutta hänellä kun on työmatkoja yleensä muutama viikossa, jolloin minun pitää viedä ja hakea lapset, joten vähän stressiä tässä rupeaa pukkaamaan, huoh! Valitettavasti isovanhemmatkaan eivät pysty auttamaan päivittäisissä kuljetuksissa. Ehkä tässä pitäisi kömpiä tuonne peitonkin allekin jo pikkuhiljaa, kun kello soi huomenna 5.15, ettei ole ihan töttöröö heti ensimmäisenä päivänä.

Pariisin kuulumiset kuulette sitten kun ehdin purkamaan kuvat koneelle ja kirjoittelemaan postausta, mutta oli aivan mahtava reissu. Sen siivittämänä jaksaakin nyt sitten taas aloittaa tarmokkaana työnteon.