Tervehdys tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa. Tämä blogin puoli on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja Kristallinhohtoa instagram on enemmänkin nykyään pääkanavani, vaikka onhan tämä blogikin toki vielä hengissä, vaikka päivittyykin vähän harvemmin nykyään.
Ihana joulu 2021 on jo joulupäivän illassa ja pukki on käynyt tuomassa taas lapsille ison kasan iloa ja meille tuli myös uusi perheenjäsenkin. Nimittäin kääpiöhamsteri sai meiltä uuden kodin ja kaikki ollaan nyt sitä ihasteltu, vaikka aika paljonhan se nukkuu vaan päiväsaikaan.
Keräsin tähän postaukseen ison läjän kuvia meidän joulutunnelmista. Meille kotiuitui myös tänä jouluna uusia Fyrklövernin Juleminner lautasia, joissa kimaltee aitoa kultaa olevat lumihiutaleet ja tähdet, jotka pääsivät heti jouluna myös testiin. Vanhempi jouluastiastoni on Fyrklövernin (entinen Apilanlehti) tonttumetsä astiasto, joka on ollut meillä jo monen monta joulua ja tullut myös erittäin rakkaaksi jouluastiastoksi.
Askartelin pöydän keskelle ikihavuköynnöksestä tämän pöydän katseenvangitsijan. Koristeeksi se sai valkoisella maalilla sipaistuja käpyjä, kuivattuja appelsiinin siivuja ja pieniä koristeomenoita.
Takan yläpuolella roikkuu perinteisesti joulusukat, joissa on jokaisen lapsen nimi. Joka yö tonttu tuo sinne pienen jouluyllätyksen eli toimivat meillä joulukalentereina. Olipas muuten ihan ihme, että yhtään kertaa ei tänä vuonna tämä äitimuori tai siis ne tontut unohtaneet laittaa illalla ennen nukkumaan menoa pienet yllärit sinne valmiiksi.
Kaksi ensimmäistä joulusukkaa on ostettu Jenkeistä Pottery Barn Kidsistä ja siellä sai tilauksesta niihin myös kirjailtua nimet. Viimeisin sukka on puolestaan Dubain Pottery Barn Kidsistä, jonka ostin sieltä vielä pienimmän ollessa masussa, mutta pitihän hänellekin hankkia jo valmiiksi oma joulusukka ja koska tiesin, että poika on tulossa, niin vaaleansininen oli tietysti oikea väri. Kirjailin sitten myöhemmin siihen itse nimen, kun se oli selvillä ja ompelin tuon nimen sukkaan kiinni. Menee ihan täydestä tuo lisäys ja kukaan ei edes huomaa, että se on lisätty siihen jälkikäteen.
Tämän Merry Christmas -jouluviirin askartelin Tigerin viireistä ja siitäkin löytyy instagramin puolelta pieni reels -pätkä.
Tykkään väsätä myös joka joulu omanlaisensa joulukukka-asetelman. Tässä asetelmassa käytin hyväkseni valkoisia Ikean ikijoulutähtiä ja aitoja valkoisia hyasinttejä, jotka eivät tuoksu niin voimakkailta, mitä taas värikkäät tekevät. Hyasinttien kukittua ne on helppo vaihtaa taas uusiin ja taas on uusi kukka-asetelma tehtynä.
Tänä vuonna ei ehditty leipomaan itse piparkakkutaloa, vaan lapset koristelivat pikaisesti nämä pikkutalot ja isompi vaan lähinnä laitettiin kasaan. Itse tehtyjä pipareita sentään ehdittiin muutaman kerran paistelemaan, jotka hävisivät sitten kyllä samantien kaikkien masuun.
Näihin pähkinäisiin kuviin Kristallinhohtoa toivottelee leppoisaa joulun jatkoa!