keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Samsung Wireless kaiutin R3


Sain Buzzadorilta uuden Samsungin langattoman kaiuttiminen testaukseen ja mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa aamu hyvällä rauhallisella musiikilla. Kännykästä tai tabletista vaan sopiva kappale ja aamutoimet käyntiin. Tämä kaiutin on siitä kiva, että se tuottaa äänen laadukkaasti joka suuntaan, joka mahdollistaa äänen kuulumisen täyteläisempänä koko huoneessa. Ainoa miinus tässä mallissa on se, että tässä kaiuttimessa ei ole sisäänrakennettua akkua, vaan se pitää olla pistorasiassa kiinni ja lisäksi johto oli aika lyhyt. Muotoilusta annan kyllä täydet pisteet ja äänenlaatukin on ihan ok tuon hintaiseksi kaiuttimeksi.

Kaiuttiminen asennus oli myös helppoa. Omalle Android tai iOS laitteellesi voi ladata Multiroom-sovelluksen ja kaiutin liitetään WiFi-verkkoon. Toki kaiutin toimii myös Bluetooth -yhteyden kautta, jos haluaa ihan yksinkertaisen liitännän. Kaiutin tukee myös monia musiikkipalveluita kuten Spotify, Tunein ja Deezer. Kaiuttimen voi liittää myös langattomasti Samsung Smart TV:n kanssa. Meiltä tuo Samsungin TV sattuukin löytymään, mutta en ole vielä ehtinyt sitä siihen liittämään ja testaamaan tai siis rehellisesti sanottuna itseasiassa huomasin juuri, että meillähän on Samsungin telkkari. 

Kaiutinta on saatavana mustana ja kuvassa näkyvänä helmenvalkoisena.


tiistai 29. marraskuuta 2016

Riviera Maisonin kerrostarjotin


Joulu rupeaa hiipimään meille jo ja rakentelin uudesta Riviera Maisonin kerrostarjottimesta meille tuollaisen jouluisen asetelman, jossa mm. maalaamiani käpyjä sekä taikataikinasta tehtyjä tähtiä, jotka maalasin kanssa valkoisiksi ja sirottelin vähän hilettä kostean maalin päälle.  Joukkoon mahtui myös parit RM:n tuikut ja kuusimetsän sekaan vielä parit sarvipäät. Mielestäni tuli ihan kiva, mutta makunsa kullakin. Joidenkin makuun ehkä liian äitelä, mutta itse kun tykkään tuollaisesta runsaasta tyylistä, niin meille passeli.

Tämä uusi Riviera Maisonin Pont de Sévres Etagere 2 layer kerrostarjotin sekä puinen Nicolas Vahen leikkuulauta saapuivat ihanasta sisustusliike Dreamsistä. Pitkään olen miettynyt tuollaista kerrostarjotinta, koska siihen saa juurikin rakennettua kaikkia kivoja asetelmia ja toimii myös kätevänä kahvipöydän katseenvangitsijana tai ties vaikka tuo päätyisi kylpyhuoneeseen hajuvesien telineeksi. Plussaa saa myös korkeat reunat, joten pysyy piparit ja keksitkin menossa mukana eivätkä tipahtele.




Nyt meillä on vähän tyylikkäämpi leikkuulautakin, jossa kehtaa laittaa vaikka juustot pöydälle esille. Eipä tuota muovista leikkuulautaa oikein viitsi laitella mihinkään ihmisten ilmoille. Tämä Nicolas Vahen leikkuulauta on akaasia puuta ja tämä leikkuulauta on isompi versio kahdesta eli 28 x 38 cm. 


Sitten vielä kuvia iltahämyssä, kun tuikut palavat.



Sisustuliike Dreamisin nettikauppaan pääset kurkkaamaan tästä. Liikkeellä on nettikaupan lisäksi ihan kivijalkamyymäläkin Kouvolassa osoitteessa Kouvolankatu 10, joten jos tuolla päin liikutte, niin kannattaa ihmeessä käydä piipahtamassa. Sisustusliikkeen valikoimaan kuuluvat mm. seuraavat tuotteet: Riviera Maison, Pappelina, Nicolas Vahe, Luin Spa, Bukowski, Lyhtytalo sekä Svanefors. Kaikki niin ihania merkkejä!

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ticketin tähtihaalari ja -25 % lukijatarjous



Talvi tuossa pikaisesti tuli ja meni ja saatiin jo muutama viikko nauttia oikein kunnon talvestakin ja lumesta. Taisi olla tämä Etelä-Suomi silloin Suomen lumisin paikka ja lapset tietysti nauttivat, kun saivat peuhata lumessa. Nyt sitten saapuivatkin taas nämä vesikelit, mutta kyllä tuo talvi tuolta takaisin tosiaan tulee ja taitaa jo tällä viikolla saapuakin uusi lumirintama.

Nyt kun tuo talvi saapuu taas takaisin, niin pitää kiinnittää huomiota taas lasten talvipukeutumiseen ja laadukkaisiin talvivaatteisiin, jotka kestävät ja pitävät myös vettä jonkin verran. Märissä vaatteissa on niin ikävä peuhata. Lasten Taikamaassa on runsas lasten ulkovaatevalikoima, josta tämä Ticket to Heavenin Stars Snowbaggie toppahaalarihaalarikin kotiutui meille. Valikoidessani tuota haalaria, niin en edes kiinnittänyt sen kummemmin huomiota haalarin kuviointiin, vaan enemmänkin väritykseen. Vasta sitten kotona huomasin, että siinähän on tähtikuvioita. Tosin olisihan nuo tähdet tuossa haalarin nimessä mainittu, mutta en näköjään liiemmin nimeä sitten lukenut. No onneksi oli positiivinen yllätys näin tähtifanille.

Meillä on vuosikausia luotettu mm. Ticket to Heavenin talvivaatteisiin Reiman ja Racoonin lisäksi ja ovat olleet kaikki laadukkaita. Tosin ei ole meidän isommalle herralle sellaista merkkiä ja kangasta vielä keksitty, että ei olisi polvet kontattu rikki jossain vaiheessa talvea, mutta tällä pienemmällä herralla ja pikkuneidillä ovat polvetkin vielä pysyneet ehjänä, mutta eiköhän tuo pienimmäinen herra tule perässä tuossa konttailussa jossain vaiheessa. Pojat ovat aina poikia ja aina pitää touhuta jotain maantasalla. Nuo haalarit kun eivät oikein tykkää hiekan, jään ja asfaltin yhdistelmästä pidemmän päälle, mutta toisaalta kulutustavaraahan nuo ovat eikä olekaan tarkoitettu ikuisiksi. 

Sitten vähän teknistä tietoa itse haalarista. Haalarin vedenpitävyys on 10000 mm ja saumat on teipattu. Kulutuksenkesto on yli 50000 rubs. Haalarissa on ihana karvareunainen ja säädettävä huppu, joka on myös irrotetta kuten myös karvakin. Kauluksesa, hupussa ja itse haalarissa on fleecevuori ja kyynärpäistä hihansuihin ja polvista lahkeisiin on liukaspintainen vuori, joka helpottaa pukemista.

Sitten tähän kivoimpaan asiaan. Lasten Taikamaa tarjoaa lukijatarjouksena normaalihintaisista Ticket to Heaven, Reima ja Racoon vaatteet sekä Mini Rodini topat -25 % alennuksella koodilla TALVI. Tässä vaiheessa alkutalvea tuo onkin ihan kiva alennus. Alennus on voimassa lauantaihin 3.12.2016 asti. Lasten Taikamaan sivustolle pääset tästä.




sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Instrumentariumin syksyn trendejä

*Postaut totetutettu yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa*

Kuva Sanni Riihimäki

Piipahdin Indiedaysin Blogger´s Inspiration Dayssä Instrumentariumin Trendwalk pisteellä tutustumassa syksyn 2016 uutuuskehyksiin ja näin jokapäivä silmälaseja pitävänä erittäin mieluisa vierailukohde, vaikka tuo silmälasien valinta on aina niin vaikeaa ja tuntuu, että mikään ei sovi ja ne vanhat ovat aina ne parhaat, mutta jostain ne oman tyyliset lasit sitten aina onneksi löytyvät. 

Instrumentarium on avannut uuden tyylisivuston nimeltään TrendWalk, josta löytyy inspiraatiota, kiinnostavia tyylejä sekä trendejä pitäen sisällään myös kehystrendit. TrendWalk sivusto keskityy kolmeen eri muotikaupunkiin. Edustettuina ovat Lontoo, Milano sekä Pariisi, joiden muotiviikkoihin pääsee myös tutustumaan sivustolla kolmen eri bloggaajan kera. Kaikissa kaupungeissa on tullut joskus pistäydyttyä, mutta täytyy tunnustaa, että tykkään eniten klassisesta Lontoon tyylistä, johon kuuluu luonnollisesti Burberry, jonka kehykset itseltäni tällä hetkellä löytyvätkin.  Nykyään kehystrendinä on aika voimakkaan väriset pokat ja vielä aika kookkaina. Muodissa näkyy vivahteita 80-luvulta ja 90- luvun tyyli on nostanut myös päätään isoimpien muotitalojen catwalkeilla. Oi ihanuus ne kaikki olkatoppaukset ja permanentit, jotka liittyivät 80-luvulle. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan nähdä tulevaisuudessa!

 Siirryin itse jokunen aika sitten hengettömistä kehyksistä (jonka tyylisiä olin pitänyt niin kauan kuin muistan) mustiin Burberryn kehyksiin, joiden kanssa oli aluksi vähän totuttelemista, mutta nyt kun niihin on tottunut, niin tykkään tosi paljon, vaikka aluksi arastelin tuota sävyä ja silmälasien näkyvyttä, kun oli tottunut tuollaisiin näkymättömiin pliisuihin kehyksiin. Pukeutumistyylini töissä on aika businessmäisen klassista ja aika mustavoittoista myös, joten mustat kehykset olivat oikeastaan ihan nappi valinta ja tuovat myös ilmettä kasvoille. 

Jos sinulla on uusien kehyksien hankinta harkinnassa, niin käyhän kurkkaamassa Instrumentariumin syksyn naisten kehysvalikoima täältä ja syksyn kehystrendit 2016 näet täältä. Tässä postauksessa päässäni parit uudet Instrumentariumin kehykset, joita tuli sovitettua tilaisuudessa.





keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Nyt loppui liukastelu!


Merrelliltä on tullut markkinoille aivan mahtava talvikengässarja nimeltään Arctic Crip tai siis tarkemmin ottaen tuo nimitys kuvastaa kyseisten kenkien pohjaa. Merrell on erikoistunut nimenomaan outdoor-kenkien valmistukseen ja nyt yhdessä Vibramin kanssa se on luonut ainutlaatuisen jalkineen ja pohjan, jolla saadaan pitoa myös haastavalle jäiselle vesikelille ilman nastoja. Nyt saa unohtaa ns. mummojarrut eikä enää liukastu ja tämä on testattu ihan oikeasti. Oli aika huima ero tavallisen kengän ja näiden välillä. Nämä oikeasti jämähtivät hyvin ihan peilijäälläkin. Ihanaa kun nyt uskaltaa lähteä kävelylenkille myös liukkaalla säällä. Ainoa huono puoli on, että nyt poistui hyvä tekosyy olla menemättä ulos, kun on niin liukastakin. Koirien ulkoiluttajille aika ehdottomat, kun joutuvat menemään säällä kuin säällä ulos.

Itselläni on näitä nyt kahta eri versiota. Hieman naisellisempi versio on Aurora Tall Ice+ Waterproof Espresson värisenä, jossa on pidempi vetoketjuvarsi ja varren suuruutta pystyy myös säätelemään vielä nauhoilla. Toinen malli on vähän urheilullisempi Moab FST Ice + Thermo. Molemmat ovat todella istuvia jalassa ja lämpimiä sekä ovat vedenpitäviä, mikä on aika tärkeä ominaisuus meidän olosuhteissa. Mallistoa löytyy sekä naisille että miehille. 



Tällaiselta kenkien pohja näyttää. Nyt en valitettavasti osaa sanoa sen tarkemmin, että mitenkä tuo pohja toimii tai aktivoituu liukkaalla, mutta testattu on ihan käytännössä ja on toiminut. Liukastuminen vie talvisin niin monen kaatujan sairaalaan asti ja luita paukkuilee poikki ja murtuilee, joten todella kaivattu uutuus talvikengäsmarkkinoille.


(Kuva lainattu Merrellin sivuilta)

 

maanantai 21. marraskuuta 2016

DIY nimikoitu pussukka


Palataanpas vähän kesäisempiin tunnelmiin ja yhteen ompeluprojektiini. Aika vähän on enää tullu ommeltua, kun ei ole vaan aikaa, vaikka ompelu onkin aika terapeuttista. Nyt pikkuneiti sai oman nimikoidun pussukan äidin ompelukoneen tuotoksena. Sinne voi kerätä sitten kaikki aarteet ja ne aina kadoksissa olevat pinnit ja hiuslenksut. Tein tuon nimen kirjailevalla ompelukoneella ompelukurssilla ja pussukan ompelin sitten myöhemmin valmiiksi. Päälle laitoin pitsivetoketjun, jonka olin ostanut jostain messuilta joskus. Olisi kyllä kiva ommella enemmänkin, mutta kun ei vaan tuo aika riitä millään. Ehkä sitten joskus eläkepäivillä tai eikös ne eläkeläiset ole vielä kiireisempiä, kuin me työssäkäyvät?


Hempeän vaaleanpunaista uutta viikkoa! Minulla olikin sitten tänään klo 3 yöllä herätys, kun piti lähteä klo 4 kohti lentokenttää. Suunnataan ystäväni kanssa aamulennolla Köpikseen. Vietetään tyttöjen päivä Köpiksessä ja luvassa tietysti shoppailua ja joulumarkkinoilla käyntiä. Yöksi sitten kotiin. Lento on kuitenkin vain vähän yli tunnin ja kun ajoissa tilaa, niin alle 100 euron pääsee edes takaisin, joten ihan sopiva päiväreissukohde. Lisäksi päivä on riittänyt ihan kivasti shoppailuihin ja aika väsy sitä onkin sitten ollut kun yöllä pääsee kotiin, mutta ollut ihan kiva piristys ja vaihtelua. Tämä viikko on muutenkin aika kiirus, kun joka ilta töiden jälkeen ohjelmaa. On koulun discoa vanhempien kera, pikkujouluja, pr-tilaisuuksia ja jossain välissä pitäisi ehtiä vielä hinnoittelemaan vielä kirppiskamatkin la aamun itsepalvelukirppikselle. Huh tässähän rupeaa jo ihan stressiä pukkaamaan. 

lauantai 19. marraskuuta 2016

Gantin tähtipussilakanat


Meille tuli Sisustus Fannystä ihanat Gant Homen vaaleanharmaat tähtipussilakanat. Olen monesti ihastellut näitä tähtipussilakanoita, mutta on sitten aina jäänyt kuitenkin hankkimatta, kunnes nyt löysivät meiltä hyvän kodin. Sanokoot muut mitä tahansa, että tähdet olisivat so last season, mutta meillä ne on ainakin vielä in ja mielestäni tähtikuviointi on kuitenkin aika ajaton, vaikka taisi tuossa jokunen tovi sitten olla aikamoinen tähtimania päällä. Niin raidat kuin tähdetkin ovat mielestäni aika ajattomia ja tähti kuviona on vaan niin kiva. 

Nämä tyylikkäät Gant Homen pussilakanat ovat 100 % satiinikudottua egyptinpuuvillaa eli ovat ihanan pehmeät ja iholle miellyttävät. Erityisen plussan saa pussilakanoiden vetoketju kiinnitys, joka kestää myös mankeloinnin. Tosin meillä ei ole kyllä mankelia, mutta monesta taloudesta sellainen vielä löytyy. Tuo vetoketju on kyllä tosi kätevä, kun peitto pysyy nyt kunnolla pussilakanan sisällä eikä aina kurkistele sieltä ulos. Tässä Gant Home Stars pussilakanasetissä on n. 2 cm halkaisijan tähdet ja pussilakanoita voi pitää kummin päin tahansa. Toisella puolella on valkoisella pohjalla harmaa tähdet ja toisella taas vastavärit.

Sisustus Fannyssä on nyt mukava tarjous Gant Homen pussilakanan ostajalle. Normaalihintaisen pussilakanan mukaan saa saman sarjan tyynyliinan kaupan päälle. 

Sisustus Fannyn nettikauppaan pääset tästä. Liikkeellä on myös kivijalkamyymälä Lahden keskustassa osoitteessa Vapaudenkatu 10, jonne on myös saapunut kaikkea ihanaa jouluista uutta.





Sain vihdoin ja vihdoin isäni avustuksella tämän peruan pään seinälle asti. Oli alunperin meidän eteissä, mutta ei ehtinyt olemaan siellä kuin alle päivän, kun joku kolhaisi sen alas seinältä ja sarvi katkesi. Kesti vähän sen liimaaminen ja nyt vihdoin sarvipää on taas ehjä ja löysi nyt tiensä vähän rauhallisempaan paikkaan tuijottelemaan. Sopii myös tuonne makuuhuoneen väritykseen.






Nyt meillä nähdään ihania Gantimaisia tähtiunia!

 

torstai 17. marraskuuta 2016

Indiedaysin Inspiration Day ja Blog Awards 2016


Meikäläisen postaukset tulevat nyt vähän jälkijunassa, kun tämäkin Indiedaysin Inspiration Day ja Blog Awards olivat jo melkein parisen viikkoa sitten. On vaan niin hirmu kiire koko ajan ja päivät menee tietysti töissä ja iltaisinkin nyt lähes joka ilta jotain kissanristiäisiä ja lasten harrastuksiin kuskaamisia ja vielä osui muutaman päivän työreissukin, joten eipä ole kotona tullut paljon oleiltua. Laitetaan tämä postaus nyt kuitenkin vielä, kun kerran kuvatkin on otettu silloin.

Indidaysin BID ja IBA 2016 vietettiin tänä vuonna konepaja Brunossa. Kivasti oli satanut luntakin juuri silloin ja pakkanen paukkui, joten kaivoin valkoisen turkkini varastosta päälle. Eipä tätä ole paljon tullut pidettyä. Lähinnä kun on ollut jotain juhlia, niin on tullut kaivettua tuo.


Kuva Emma Tähkäpää
Päivätilaisuudesta ei tullut paljoakaan otettua kuvia, kun enemmänkin meni höpöttelyn puolelle mukavien blogituttujen kanssa, joten ihan muutama räpsy vain itse tilaisuudesta. Parasta antia tuolla tilaisuudessa onkin juuri muiden bloggaajien näkeminen. Puhuttavaa kun riittää aina niin paljon.



Blog Awardsien illan tyylini näkyykin sitten alla. Sopivasti löysä pikkumusta. Taitaa tämä mekko toimia nyt tämän vuoden pikkujoulumekkona, kun kerran on hyväksi todettu.



Mukavaa torstain jatkoa. Kohta saadaan nauttia viikonlopusta!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Murhaava illallinen


”Hermes Mansu on maailmankuulu taiteilija, joka on onnistunut pitämään oikean henkilöllisyytensä salassa. Kukaan ei ole tavannut häntä, mutta hänen nerokkaat teoksensa tunnistetaan aina. Herra Mansun tuoreimman teoksen esittelyyn ovat tänään saaneet kutsun vain todelliset merkkihenkilöt. Tämä ilta on suomalaisessa kulttuurielämässä ainutlaatuinen ja merkityksellinen… mutta teoksen esittely ei suju suunnitelmien mukaan."

Näillä saatesanoilla suuntasin murhaavalle illalliselle Helsingin Suvilahteen gurmeeruoan ja jännitysnäytelmän pariin. Illallisella vieraat nauttivat kahden tunnin aikana kolmen ruokalajin illallisen ja joutuvat samalla rikoksen silminnäkijöiksi. Jopa vierustoverisi voi olla kyseinen murhaaja.

Murhaavan illallisen esityksen on ohjannut Seppo Honkonen ja menun on suunnitellut Filip Langhoff ja se piti sisällään alkupalana marinoitua kuhaa ja sipulia. Pääruokana oli paistettua maa-artisokkaa, hirvenlihaa ja sieniä ja kokonaisuuden kruunasi karamellisoitu talviomena paistetun voin kera.

Gurmee Teatterin Murhaava illallinen –elämyksen tuottaa Skyworld Service OÜ. Yritys on sama, joka on tuottanut Suomessa ja Baltian maissa kansainvälisen Dinner in the Sky –kiertueen jo vuodesta 2010. Gurmee Teatteri on perustettu vuonna 2015 Virossa.  

Esityksen lipputilanteen näet täältä.






 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Bonusway - bonusta ostoksista

Minulle tarjottiin yhteistyömahdollisuutta Bonuswayn kanssa ja koska palvelu ei ollut itselleni ennestään tuttu, niin päätinkin kokeilla palvelua. Itse olin kyllä kuullut Bonuswayn nimenä aikaisemmin, joka tunnettiin aiemmin myös Suomen ostohyvitys nimellä, mutta en ollut sen kummemmin tutustunut sen toimintaan tai suoraansanottu minulla ei ollut aavistustakaan, että mitä se tarjoaa, joten päätin nyt tutkia vähän tarkemmin sen toimintaperiaatteita.

Koska en ollut koskaan aikaisemmin tosiaan Bonuswayta käyttänyt, niin aloitin kokeilun ihan alkeista. Ensimmäiseksi kirjaudutaan Bonuswayn käyttäjäksi, josta uudet jäsenet saavat 10 euron tutustumisbonuksen ensimmäisestä tilauksestaan. Tämän jälkeen alkoikin sitten haastavin vaihe. Nimittäin rupesin tutkimaan mitkä kaikki yrityksen ovatkaan tuolla Bonuswayllä edustettuna ja voihan Venäjä mikä määrä siellä olikaan. Verkkokauppoja on yli 850. Onneksi yrityksiä voi hakea kategorioittain tai hakukoneella. Mukana mm. Zalando, Ellos, Hotels. com, CDON.com jne eli todella tunnettuja toimijoita. Kauppojen listauksen etusivulla näkee heti, että minkä suuruisen bonuksen kyseinen kauppa maksaa, jotka tosiaan vaihtelevat eri toimijoiden kesken. Löydettyäsi sopivan verkkokaupan, tilaus tehdään ihan normaalisti kyseisen verkkokaupan sivustolta. 




Mutta yksinkertaisuudessaan siis, saat rahaa takaisin verkko-ostoksistasi, kunhan olet klikkautunut palveluntarjoajan verkkosivuille Bonuswayn kautta. Muutoin tilaus tehdään ihan normaalisti palveluntarjoajan verkkosivuilta. Bonukset maksetaan tilillesi rahana, kun vähintään 15 euroa on kerääntynyt. Loppujen lopuksi todella yksinkertaista.


Tässä vielä vähän tilastotietoa Bonuswayn sivustolta. Aika huima määrä verkkokauppoja mukana maailmanlaajuisesti.

Onko teille Bonusway tuttu ja teettekö yleensä paljon verkko-ostoksia? Itse olen vielä aika vanhanaikainen ja tykkään käydä kaupoissa hiplaamassa tuotteita, mutta onhan tuo aika kätevä vaan klikkailla ostoskoriin ja odotella pakettia ja ansaita vielä samalla vähän rahaa takaisinkin ostoksistaan.

Bonuswayn sivuille pääset tästä.

*blogiyhteistyö*

(kuvat lainattu Bonuswayn sivustolta)

perjantai 11. marraskuuta 2016

Mokkapalamuffinssien ohje




Nykyään taidetaan elää mokkapalojen uutta trendikautta. Nämä ihanan retrot ja nostalgiset herkut jokainen varmaan muistaa ainakin 80-luvulta ja nyt ne ovat taas löytäneet takaisin yleisön suosioon. Jotenkin olin itsekin ihan unohtanut kuinka hyviä mokkapalat ovat ja kuinka helppoja ne ovat loppujen lopuksi tehdä. Lisäksi mokkapalat taitavat olla niin pienien kuin isojenkin makuun ja yleensä ne ovat myyjäisten se suosituin herkku.

Meillä vietettiin syyskuun lopussa neidin 7 v synttäreitä, jonne alunperin ajattelin tehdä ihan normaaleja mokkapaloja, mutta kun itse synttärisankari totesi, että synttäreitä ei voi viettää ilman muffinsseja, joten olihan äipän tietysti toteltava itse sankarin toiveita. Sen verran äiti kyllä piti nyt oman mielensä, että yhdisti oman ja neidin toiveet ja leipoi muffinssit mokkapaloina tai oliskohan nuo mokkapala cup cakeja? Nappasin tämän ohjeen vain äkkiä netistä ja nyt en valitettavasti enää muista sen alkuperää, kun otin itse vaan copy pastena talteen. 

Tässä mokkapala cup cake ohje myös teillekin


Mokkapalamuffinssit

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanijasokeria
1 1/2 dl vettä
150 g voita

Mokkapalojen kuorrute
250 g voita
4 1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1/3-1/2 dl keitettyä kahvia


Kananmuna ja sokeri vatkakaan vaahdoksi. Sulata voi ja nosta jäähtymään. Kiehauta vesi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahdon joukkoon kuivat aineet (mielellään siivilän läpi) ja kuuma vesi vuorotellen. Lisää lopuksi joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt voi. 

Laita taikinaa muffinssivuokiin n. 3/4 asti. Taikina riittää n. 20 muffinssivuokaan. Mikäli käytät ohuita paperisia muffinssivuokia, niin kannattaa käyttää paistamisessa muffinssipelti, jotta muffinssit pysyvät kauniin mallisina. Mokkapalamuffinsseja paistetaan 200 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorrutteen laittamista.

Kuorruutteen valmista varten, vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen voi ja lisää joukkoon kaikki kuivat aineet. Lisää lopuksi lämmin kahvi joukkoon pienissä erissä. Vatkaa seosta voimakkaasti hetken aikaa. Laita kuorrute tyllalla varustettuun pursotuspussiin ja pursottele kuorrute muffinssien päälle. Halutessasi ripottele vielä nonparelleja kuorrutteen päälle. Itse laitoin osaan nonparelleja ja osaan sokerimassasta painettuja kukkia. Kuorrute ei välttämättä riitä kaikkiin muffinsseihin, jos laitat oikein kunnon korkean cup cake maisen kuorrutuksen,  joten suosittelen vähän matalamman kuorrutteen laittamista ja mielestäni se oli ihan riittäväkin. 

Lumista viikonlopun alkua! Oliskohan huomenna mokkapalapäivä vaikka näiden muffinssien muodossa?