*glögi ja kuohuva pr-näytteitä*
Glögikausi on alkanut ja jatkuu kuumimmillaan. Viikonloppuna meillä
vietettiin tyttöjen iltaa synttäreitteni ja pikkujoulujen merkeissä ja kuohuvan sijaan alkujuomana meillä oli tietysti tähän
juhlakauteen sopiva kuuma glögijuoma, jolla korkattiin ilta. Tarjolla ei ollut
perinteistä glögiä, vaan The Rocky Cookie Glöggiä (8 %), joka on jatkoa viime
vuoden Rocky Road glögille.
Rocky Cookie glögin makuyhdistelmä on aika jännittävä ja erilainen verrattuna ns. perinteisiin glögeihin. Itse rakastan makeita herkkuja ja varsinkin cookie (suklaakeksi) kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Tämän glögin alkoholiprosenti ei ole niin korkeaa, mitä monessa muissa alkoholipitoisissa glögeissä on, joten tämä ei myöskään maistu niin voimakkaasti alkoholilta. Makua voisi kuvailla tumman kirsikkaiseksi, hieman vadelmaiseksi, jossa ripaus vaniljaa sekä kanelia ja neilikkaa ja tietysti glögistä löytyy myös suklaakeksin makua ja siinä maistuu myös hivenen hasselpähkinä. Tuoksu on mielestäni erittäin miellyttävä kuten myös makukin. Glögi sai monen monta kehua illan aikana. Maku ei ole kuitenkaan mitenkään liian makea, vaikka kuvauksesta sellaisen mielikuvan voisi saada ja itsellänikin oli vähän sellainen ennakkoluulo tämän suhteen, mutta glögi yllätti kyllä positiivisuudellaan. Alkon suositushinta glögille on 9,98 € ja tämä sopii myös vegaaneille ja on gluteeniton. Tuote on valmistettu ihan Suomen Turussa, vaikka nimi viittaa enemmänkin tuonne rapakon taakse Jenkkeihin.

Tyttöjen illassa pitää tietysti olla tarjolla myös kuohuvaa. Elämähän olisi aika tylsää ilman kyseistä kuplajuomaa. Castillo de Molina Brut Cuvée toimii myös
erinomaisena illan vieton aloitusjuomana kippistelyyn tai alkupalojen
kumppaniksi. Sitä voisi luonnehtia tyylikkääksi kuohuvaksi. Merenelävät sopivat myös erinomaisesti tämän chileläisen kuohuvan kanssa.
Itse pidän erityisesti kuivista kuohuviineistä ja tässä on myös hyvä
hinta-laatusuhde (12,98 €). Rypälelajikkeina ovat Chardonnay, Pinot Noir sekä Pinot Grigio. Tuote sopii
myös vegaaneille.
Molemmat juomat kuuluvat Juomavinkin valikoimiin.
Molemmat juomat kuuluvat Juomavinkin valikoimiin.
Näiden juomien lisäksi tarjolla oli myös fetasalaattia
juustojen ja patongin kera sekä pikkujouluun sopivia joulutorttuja ja jo
ystävien kesken kuuluisaksi tullutta mokkapalakakkua, jonka teko ei mennyt ihan
putkeen. Nimittäin huomasin vasta kuorrutetta levittäessäni, että oho, kahvi
unohtui sitten kokonaan pois. Mutta tulipahan nyt vähän erilainen versio mitä
aiemmista ja voisi sanoa, että jopa parempi. Voisin laittaa teille ihan oman
postauksen tuosta mokkapalakakusta. Se sai myös sen verran paljon kehuja, että
suosittelen sen kokeilemista. On myös
todella helppo tehdä ja siitä saa myös joulupöytään kivan tarjottavan.
Ilta menikin ihan siivillä 13 ystäväni kesken ja ainahan
juhlissa käy siten, että ilta menee liian nopeasti. Illan vietto jatkui sitten vielä Helsingin keskustassa ja huipentui vielä siihen, että muutama ystäväni oli ostanut minulle yön
hotelli Vaakunasta Helsingin keskustasta, joka selvisi minulle sitten vasta loppuillasta. Olikin kiva
herätä siellä sitten valmiiseen aamiaispöytään eikä tarvinnut jonotella taksijonoissa.
Kiitokset vielä kaikille ihanille ystävilleni!
Kiitokset vielä kaikille ihanille ystävilleni!