lauantai 31. lokakuuta 2015

Blog Awards asu

Tänään vietetään taas Indiedaysin Bloggers´Dayta ja illalla Blog Awardseja, joissa pukukoodin teemana on Haunted Circus näin Halloweenin kunniaksi. Ihan ei minulle ainakaan auennut, että mitä tuo sitten oikeastaan pitää loppujen lopuksi sisällään, mutta kaipa se riittää, että Halloween teemaisesti mennään. Tänään meikäläisestä kuoriutuu sitten oikea piru. Siis ei voisi paremmin osua, kun olen oikea piru naiseksi jo muutenkin...siis näin sain jo kotipuolessa kuulla ;)

Tässä vähän illan rekvisiittaa. Pirunsarvet tulevat tietysti päähän, siivet selkään, hiilihanko käteen ja nuo pitkät mustat hanskat, joissa aikaste pitkät glitterikynnet. Hih, ei tartte enää paljon omia kynsiä laitetalla tai no ehkä noilla ei oikein syöminen onnistu ja voi olla viinilasin kädessäkin pitäminen vähän hankalaa, mutta testataan. Hiilihankokin varmaan päätyy narikkaan jossain vaiheessa, kun sen kanssa heiluminen haittaa vähän tuota biletystä. Muuten asusteeksi tulee ihan pikkumusta. Tosin se on kyllä vielä valkkaamatta kaapista. Toivottavasti joku niistä sentään mahtuu päälle.

Hip hei! Se olisi sitten korkkarit kattoon ja .....



Pirullisen hyvää Halloweenia!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Voita liput Meidän viikonloppu -messuille

 Helsingin messukeskuksessa järjestään Meidän viikonloppu -messut 6-8.11. Messut käsittävät kädentaitotapahtuman, Elma maaseutumessut, Metsämessut, Lemmikki (la-su) sekä OutletExpo -messut. Nyt yhdellä onnekkaalla on mahdollisuus voittaa messuille kahden hengen liput. 

Messut ovat varmaan myös erittäin mieleiset perheen pienimmille , koska esillä on myös perinteisiä suomalaisia kotieläimiä kuten mm. lehmiä, vuohia, lampaita, kanoja, aaseja jne sekä suloisia lemmikkejä.


Arvonnan säännöt ovat seuraavat:



1. Saat yhden arvan jättämällä yhteystietosi/nimimerkkisi. Myös anonyymit voivat siis osallistua. 



2. Saat kaksi arpaa, mikäli olet julkinen lukijani/tai klikkaudut sellaiseksi arvonnan aikana. Lukijapaneeli löytyy tuosta sivupalkista.



3. Saat kolmannen arvan tykkäämällä Kristallin hohtoa -blogin facebook sivuja



Eli maksimimäärä arpoja on kolme. Kerrothan kuinka monella arvalla olet mukana.


Arvonta päättyy 3.11.2015 klo 24.



Lisätietoa messuista näet täältä klik.



Arpaonnea ja toivottavasti nähdään messutunnelmissa!

torstai 29. lokakuuta 2015

Halloween kurpitsa

 Kaivertamani Halloween kurpitsa päätyi nyt ulkosalle ilahduttamaan myös naapureita. Säilyy siellä myös hieman pidempään kuin sisällä tai siis ainakin periaatteessa ellei satu jäätymään. Täytyisi muistaa ottaa se aina yöksi sisälle, ettei raasu jäädy, mutta arvatenkin ei tule onnistumaan, kun muisti on mitä on. Kyllä se joku yö varmaan tuonne ulos paleltuu. No onneksi tuo Halloween on kohta kuitenkin ohi ja voi keskittyä joulun tuloon.





Hih, meinasi tulla grillattua kurpisaa tästä lyhdystäni, kun laitoin ulkona kurpitsan sisälle tuikun ja lakin takaisin päähän. Arvatenkin tuikku on vähän liian kuuma tuonne, jos tuon hatun laittaa takaisin, mutta pitihän sekin nyt kuitenkin kokeilla. Ulkona oli sen verran viileää, että ajattelin, että ei se siellä niin paljon lämmitä, mutta toisin kävi. Onneksi kävin vilkaisemassa kurpitsaa ulkona ja vastaan leijaili lievästi kärähtänyt haju, kun kurpitsan lakki oli jo alkanut savuta pikkasen. Piti sitten napata lakki pois ja poltella tuikkua sitten vaan ilman sitä. Pitänee ehkä viritellä joku led-valo tuonne sisälle, ettei meillä ole kohta epämääräinen musta kurpitsan möhkäle pihassa.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Laveran uudistunut Body ja Wellness Care -sarja

Laveran Body ja Wellness Care -sarja on uudistunut pakkausten osalta ja olikin ilo testata näitä. Pakkausten ulkonäkö onkin kokenut hienon faceliftin ja vartalovoiteiden ja suihkugeelien pakkausten koot ovat myös kasvaneet 150 ml:stä 200 ml:aan. Tämä ei ole kuitenkaan nostanut tuotteiden hintaa, vaan hinnat ovat jopa laskeneet. Kerrankin näinkin päin.


Nämä regenerating tuotteet ovat tarkoitettu erityisesti aikuiselle iholle, johon itsekin jo ikävä kyllä kuulun. Kaiholla muistelen vaan sitä ihanaa nuoruutta, joka oli ja meni ja tästä eteenpäin se onkin sitten vaan huimaa alamäkeä ja vauhti vaan kiihtyy ja tuo maan vetovoima tuo vielä oman ikävän lisänsä. Siis ihan siitähän se vaan johtuu, että paikat rupeaa roikkumaan ja löllymään. Hih! Kaikki keinot siis on otettava jo tässä iässä käyttöön. 

Käsivoide ja suihkugeeli sisältävät luomukarpalouutetta ja arganöljyä, jotka hoitavat tehokkaasti ihoa antaen samalla pitkäaikaista kosteutta ja pehmeyttä sekä suojaavat ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta. Käsivoide sisältää sheavoita, oliiviöljyä ja hyaluronihappoa. Itse olen ottanut tavaksi, että joka ilta rasvaan kädet tällä kosteuttavalla käsivoiteella, niin aamulla onkin sitten mukava herätä, kun on pehmeät kädet. 


Laveran Pampering vartalonvoide sisältää aitoa villiruusua, joka antaakin ihanan tuoksun tälle voiteelle ja samalla rentouttaa. Tuotteen lesitiini tekee ihosta pehmeän. 


Itse suosin nykyään vain alumiinittomia deodorantteja, joihin nämä Laveran deodorantitkin kuuluvat. Tuotteen innovatiivinen koostumus sisältää helmiuutetta sekä sinkkiä. Itse olen ollut ainakin tyytyväinen tähän deodoranttiin, vaikka aluksi aluumiinittomiin deorantteihin siirtyminen tuntuikin  haasteelliselta, kun oli tottunut normaaleihin jytyihin antiperspirantteihin, mutta onneksi ainakin oma iho on tottunut jo näihin ja näillä pärjää hyvinkin koko päivän. Tosin kovasti hikoilevalle ihmiselle nämä eivät varmaan ole tarpeeksi tehokkaita, mutta ainahan voi kokeilla ja etsiä omalle iholle parhaiten sopivan alumiinittoman dödön. Aluumini on nimenomaan se aineosa antiperspiranteissa, joka tekee tulpan hikirauhasten suulle ja estää hikeä erittymästä, jolloin kainalo pysyy kuivempana eikä hiki pääse näin ollen reagoimaan hikirauhasten suulla olevien bakteerien kanssa, josta taas paha haju muodostuu. Aluumiinin vaikutusta rintasyöpiin on myös epäilty ja syöpäkasvaimista on löydetty myös alumiinia, joten itse ainakin nimenomaan tästä syystä haluan välttää alumiinia.

Laveran tuotteet ovat NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotanto ja tuotekehitus on tapahtunut jo yli 25 vuoden ajan Saksassa. Lavera on myös  palkittu Greenbrands palkinolla, joka myönnetään yrityksille, jotka valmistavat tuotteensa ympäristöystävällisesti, käyttävät tuotteissaan luonnonvaroja vastuullisesti sekä ovat sitoutuneet kaikessa toiminnassaan luonnonsuojeluun, sen tasapainottamiseen sekä kestävään kehitykseen. Lisää tällaisia yrityksiä kiitos!


*blogiyhteistyö*

maanantai 26. lokakuuta 2015

DIY; Jack O´Lantern kurpitsalyhty


Ihana touhuviikonloppu takana. Lauantaina tuli siivottua ulkovarasto, haravoitua piha, haettua metsästä sammaleet, puolukanvarvut ja havut, leivottua omenapiirakkaa, kaiverrettua tämä Jack O´Lantern kurpitsalyhty sekä tehtyä muita rästiin jääneitä hommia. Sunnuntai menikin sitten vaan oleillessa ja yllättyessä, että ai niitä kellojakin taas siirrettiin. Jotenkin se oli mennyt ihan ohi ja aamulla vasta kännykästä huomasin, että oho, yhtäkkiä onkin tullut lisätunti aamuun. Onneksi ei ollut mitään sovittua menoa tai olisi ollut aikataulut aivan sekaisin.

Monena Halloweenina on ollut tarkoitus kaivaa oma Halloween kurpitsa, mutta aina se on vaan jäänyt, kunnes nyt otin tämä lasten kanssa puuhatuokioksi. Vähän jänskätti, että mitenköhän tuo onnistuu ja hain valmiiksi erilaisia työkaluja, mutta parhaiten toimi ihan normaali pitkä veitsi ja kauha. Tällainen meidän ihka ensimmäisestä Jack O´Lantern kurpitsasta sitten tuli.


Lasten kanssa jänskätettiin, että minkäslainen yllätys tuolta kurpitsan sisältä tulee. Ensin piti vähän uurastaa, että sai tuon lakin irti, mutta sen jälkeen olikin aika helppoa loppujen lopuksi. Suurin osahan tuolta sisältä näytti olevan tyhjää. Vähän siemeniä ja rihmastoa, jotka sitten kaivettiin pois. Hahmoteltiin varmuuden vuoksi kynällä ensin kasvot kurpitsalle ja sitten vaan veitsi käyttöön ja toivomaan parasta, ettei osu pahasti sormeen. Onneksi oli sormetkin tallella vielä tämän uurastuksen jälkeen.




Täytynee varmaan viedä tämä kurpitsalyhty ulkosalle, niin säilyy vähän pidempään ellei joku ulkoötökkä satu sitä syömään. Meillä kun omenatkin joku örkki käy nakertamassa, vaikka ovat pussissa. Saas nähdä kelpaako sille tämä kurpitsa.


Laitetaankos teillä mitään Halloween koristeita?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Airamin Elbe led-valot


Hip hei! En taaskaan malttanut mieltäni, vaan oli laitettava jo näin lokakuussa nämä koristevalot pihalle. Syksynä on muutenkin niin synkkää ja pimeää, joten jotain piritystä sitä kaipaa. Mikäs parempaa kuin ulkona oleva ihana valaistus. On tässä lokakuussa virittelyssä myös se hyvä puoli, että ei tarvitse missään lumihangessa rämpiä kädet jäässä noita laittamassa. Taidan olla jo tunnettu täällä meidän "kylillä" siitä, että virittelen nämä tunnelmavalot "kylän" ensimmäisenä ja meillä ne eivät todellakaan ole mitään jouluvaloja, vaan nimenomaan tunnelman luojia ja palavat todellakin monta kuukautta eli lähinnä koko synkän pimeän ajan. 


Nämä Airamin Elbe led-valot ovat siitä kivoja, että ne on kytketty 10 ledin sarjaan, niin ei pimene koko johto, jos joku lamppu sattuu palaamaan. Kukin valosarja on pakattu käteviin muovilaatikoihin, joihin valot on helppo sitten säilöä talven jälkeen. Ei enää sitä johtojen sotkuviidakkoa, joka ainakin meidän varastossa on ollut, kun ei ole ollut mitään erillisiä laatikoita, mihin nuo olisi voinut aiemmin säilöä yksitellen. 

Ledit ovat tunnetusti pitkäikäisiä ja näillekin luvatataan n. 10.000 h paloaika, joten aika monta vuotta niita saa poltella ennen kuin tulevat tiensä päähän. Valot sopivat sekä sisä- että ulkokäyttöön. Valittavana on 180, 360 sekä 760 lampun sarjoja. Kuvissa uloimmissa tuijissa 360 lampun sarjat ja keskellä huimat 760 lamppua. Erityisen kivan näistä Elbe led-valoista tekee se, että lamput ovat todella tiuhaan.

Oi tätä juhlahetkeä kun kytkettiin virta näihin Airamin uusiin Elbe led-valoihin ja ihastelteltiin yhteen ääneen, että onpas ne nätit ja mikä lämmin tunnelma. Jopa meidän 1,7 kk taapero huomasi nämä herättyään päiväunilta ja osoitteli näitä vähän väliä ikkunasta syödessään pöydän äärellä. Nämä kun näkyvät kivasti ruokatilamme ikkunoista.





Virittelin etuovelle myös kanervien ympärille jo koristevalot tai no eipä niissä paljon virittämistä ollut, kun kytkin pistorasian seinään, kun ovat olleet tuossa ulkopurkkien ympärillä viime vuodesta lähtien. En viitsinyt lähteä niitä repimään pois, kun oli saanut ne kivasti kieputettua koristehavun ympärille. Helppoa sitten taas laittaa ne nyt päälle, kun ovat valmiina ja eivätkä ne kesällä mitenkään edes näkyneet, kun kukat peittivät ne. Pitäähän sitä jossain aina vähän oikoa. Vähän kyllä jännityksellä odottelin, että mahtavatkohan nuo enää toimia edes, mutta kyllähän niihin valo syttyi.


Nyt sitä voikin odotella joulun tuloa! Siis ajatelkaa, enää alle kaksi kuukautta ja on jouluaatto. Ou jee!

*blogiyhteistyö*

perjantai 23. lokakuuta 2015

Pariisin ostokset


Mitäs tykkäätte tästä minun kirpputorilöydästäni, joka on peräisin Marche aux puces de Saint-Quen kirppikseltä Pariisista? Kyseisestä kirppiksestä olikin täällä postaus jo jokunen tovi sitten ja sen näet täältäMielestäni tämä löytö on aivan täydellinen,kun olen nimittäin etsinyt tuollaista Suomesta jo jonkin aikaa, mutta en ole raskinut ostaa, kun hintaa on ollut kuitenkin kolminumeroinen luku. Nyt sitten vihdoin tärppäsi ja hintakaan ei ollut mielestäni paha siihen nähden, että tuo malja on hopeoitu. Alunperinhän tuo taitaa olla ihan viinicooleri, mutta itse ostin sen kukkamaljakoksi. Saa vähän näyttävyyttä ruokapöydän päälle. 



Samaiselta Pariisin kirpputorilta ovat nämä vanhat tinasotilaat, joita toin pikkumiehelle.


Joka reissulta pitää tietysti tuoda jääkaappimagneetteja. No ei ollut tämäkään reissu poikkeus ja magneettikokoelma kasvoi taas aikamoisesti. Tässä vain osa niistä.


Meikäkäisellä taitaa olla joku fetissi söpöjen peltirasioiden osalta ja niitäkin kerääntyi tuolta reissulta. Tuohon keltaiseen peltirasiaan leivotaan sitten joulupiparit ja niitä napostellessa voikin sitten kaiholla muistella Pariisia.


Näitä perinteisiä Pariisi krääsää tietysti piti ostaa, kuten kunnon perusturistin kuuluu tehdä. Eiffelin tornikin löysi tiensä meille, kuten alkukuvasta näkyy.


Lapsille tuli Pariisin tuliaisina mm. nämä Zara Homen tohvelit. Isommalle koulutohveleiksi ja pikkuneidille tarhaan.


Vaatteitakin tuli ostettua itselleni jonkun verran, mutta en lähtenyt niitä tänne saakka kuvailemaan. Oli kyllä ihana paikka myös shoppailumielessä ja Pariisin täytyy kyllä ehdottomasti palata.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Suuri Snadi 2015

Viime viikonloppuna oli oikein messutäyteiset tunnelmat. Oli I love me messut Helsingin messukeskuksessa ja Suuri Snadi tapahtuma Vantaan Energia areenalla. Suuri Snadi sisälsi pienoismalleja kuten mm. nukkekotitarvikkeita, vanhoja leluja sekä pienoisrautateitä. Itse tietysti menin pikkuneidin kanssa ensimmäiseksi tänne nukkispuolelle. Kameran jätin tarkoituksella kotiin, kun painaa sen verran, mutta oli sitä sitten kuitenkin kaivettava kännykän kamera esiin ja napsia muutama otos. Nämä siis kaikki nukkekotikokoa ja käsityönä tehtyjä taidon näytteitä.








Pienoisrautatiemaailmasta tuli otettua kanssa muutama kuva. Aivan ihana syksyinen ruska olikin tässä saksalaiskylässä.





Kaikkea nukkekotitavaraa tarttuikin taas mukaan ja väsättiin niistä pikkuneidin kanssa kodin nukkekotiin oma kahvila. Innostuin siten vielä kuvamaankin sen, niin kauan kuin tavarat vielä ehjiä ja tallella. Uuden nukkiskahvilan kuvia tulossa  siis lähiaikoina.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Frozen kaverisynttärit


Jäi ihan laittamatta teille tämä postaus näistä Frozen 6 v kaverisynttäreistä, joita meillä vietettiin muutama viikko sitten. Itse aikuissynttäreistä tulikin postaus, joten nyt vielä kaveriteemalla. Talo täyttyi yhteensä 16 lapsesta, joten voitte vaan kuvitella, että menoa ja ääntä riitti.


Synttärikutsuiksi löysin netistä tällaisen pohjan, johon täytin kuvankäsittelyllä tiedot ja laminoin sitten vielä arkit ja leikkelin korteiksi. Oikeastaan aika pienellä vaivalla sai persoonallisia kutsuja ja joita moni Frozen fani olikin sitten ihastellut kotona.


Popparikulhot tein muffinssivuoista, joihin printtasin sankarin nimen ja teemaan sopivan kuvan.



Synttäreillä oli myös jätskibaari, johon sai valita oman makunsa mukaista jäätelöä ja kastikkeita. Vähän pelkäsin etukäteen, että kuinkakohan suttaavaa noiden tötteröiden syöminen mahtaa olla, mutta yllättävän siististi kaikki sujui.




Aikuissynttäreiltä jäi myös sopivasti näitä leipomiani Frozen cup cakeja ja kakustakin jäi puolet jäljelle. Vain peppu puuttui Elsan takaa.


Kotiin lähtiessä kukin vieras sai oman goodie bägin, jossa oli mm. karkkia ja Frozen saippuakuplapurkki.



Nukkekakun teosta on tulossa ihan oma postauksensa ja näistä käyttämistäni pohjista, kun olen saanut niistä kyselyjä, että mistä pohjat ovat peräisin ja miten kakku on tehty. Kunhan tästä taas kerkiää kaivelemaan kuvat ja näpyttelemään teksit.