Mansikka, tämä keskikesän ihanainen punainen herkku, joka vie kielen mennessään. Mansikasta pystyy loihtimaan vaikka mitä herkkuja ja keräsin tähän postaukseen omat lempireseptini. Moni miettiikin tähän aikaan, että mitä kaikkea mansikoista voi tehdä.
Käyn poimimassa mansikat aina itsepoimintatiloilta ja näin saakin varmasti tuoretta marjaa. Suurin osa mansikoista menee pakkaseen ja tänä kesänä olen tainnut kerätä jo 10 ämpärillistä mansikkaa, joten arvatenkin sitä mansikkaa riittää meillä tällä hetkellä aika runsaasti. Mansikkaa nautitaan heti tuoreeltaan napostellen ja mansikka säilyy muutaman päivän myös ihan jääkaapissa. Olen nyt sirotellut jääkaappimansikoiden päälle vähän sokeria ja se auttaa kyllä säilyttämään mansikat parempina jääkaappiolosuhteissa eivätkä homehdu niin herkästi. Pakkasmansikkaan en lisää sokeria eikä se mielestäni ole niihin edes tarpeellista.
Tässä teillekin vielä omat lempi mansikkareseptini, jotka eivät todellakaan ole mitään monimutkaisia monen tunnin urakoita, vaan helppoja ja ihan mökkiolosuhteissa tehtäviä.
Mansikkainen kerrosjälkiruoka
250 g mascarponea
1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl rahkaa
2 tl vaniljasokeria
n. 1 litra mansikoita
tummaa suklaata
Sekoita täytteen ainekset keskenään. Pilko mansikat. Laita pikareihin ensin alimmaiseksi mansikoita ja päälle täytettä. Raasta väliin ja päälle myös tummaa suklaata. Jatka näin kerroksittain. Koristele ja laita vetäytymään jääkaappiin ja jälkkäri onkin valmis nauttivaksi.
Yksinkertaisemman ohjeen saa sekoittamalla rahkapurkin joukkoon purkillisen vatkattua Creme Vanillaa ja laittamalla kerroksittain mansikoiden kanssa.
Oma jokakesäinen ehdoton herkkuni on tämä kulhokakku, jota tehdään mansikka-aikana todella usein. Tässä ei tarvitse paistaa kuin kääretortun pohja ja latoa pohjaa täytteen ja mansikoiden kanssa kerroksittain ja valmista tuli. Tämä on helppo napata myös mukaan esim. kesäiselle piknikille.
Helppo kulhokakku
Pohja:
5 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 ti leivinjauhetta
Täyte:
1 prk vispautuvaa vaniljakastiketta tai vispikermaa
1 prk rahkaa (tai esim. kreikkalaista jogurttia)
Tuoreita mansikoita
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon kevyesti visipilällä sekoittaen.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uuninpellille. Paista n. 10 min 200 asteessa, kunnes pinnassa on vaaleanruskea väri.
Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää rahka.
Valitse sopivan kokoinen kulho. Itse tykkään läpinäkyvistä, kun saa nuo kerrokset kivasti näkyville. Leikkaa kulhon kokoisia paloja ja lado alimmaksi pala pohjaa ja kulhon reunalle kahtia leikattuja mansikoita. Laita pohjan päälle täytettä ja ripottele päälle pilkottuja mansikoita. Tämän päälle taas pala pohjaa ja täytettä sekä mansikoita. Laita päällimmäiseksi iso annos täytettä ja koristele.
Jos haluat tehdä kuvan tapaisen koristelun, niin käytä tuoreita mansikoita ja leikkaa ne munaleikkurilla ja asettele kukaksi. Reunoilla on viinimarjan lehtiä.
Anna olla hetki jääkaapissa ja nauti hyvällä omalla tunnolla.
Mansikkatuorepuuro on yksi lempiaamupaloistani. Aika ihana napata töihin mukaan kiireinä aamuna tai nauttia ihan rauhassa mökin terassilla. Tämän teen aina ihan summan mutikassa eli mitään varsinaisia määriä en osaa sanoa, mutta ensin siis survotaan mansikat, lisätään purkillinen maustamatonta rahkaa sekä aika runsaasti kaurahiutaleita ja -leseitä ja vielä loraukset maitoa tai kauramaitoa (tarvitsee nestettä, kun kaurahiutaleet turpoavat). Sitten vain yöksi jääkaappiin turpoamaan ja tuorepuuro on valmista nautittavaksi.
Tänä vuonna tuli kerättyä mansikoita sen verran paljon, että pakkanen jo ihan täynnä ja pitää jättää tilaa myös mustikoille ja muille marjoille, joten keittelin osan mansikoista mansikkahilloksi. On kyllä niin paljon parempaa kuin ostetut hillot ja aika ihana kaivaa sitten talvella itse tehtyä mansikkahilloa esim. pannukakun kaveriksi ja muistella kesää.
Hyvä mansikkahillon ohje löytyy ihan hillosokeripussin kyljestä, joten en lähde sitä tähän erikseen kirjoittelemaan.
Mansikkaisin terveisin!