lauantai 23. heinäkuuta 2022
DIY - itsetehdyt Unikko pöytätabletit
lauantai 25. joulukuuta 2021
Joulukotia 2021
Takan yläpuolella roikkuu perinteisesti joulusukat, joissa on jokaisen lapsen nimi. Joka yö tonttu tuo sinne pienen jouluyllätyksen eli toimivat meillä joulukalentereina. Olipas muuten ihan ihme, että yhtään kertaa ei tänä vuonna tämä äitimuori tai siis ne tontut unohtaneet laittaa illalla ennen nukkumaan menoa pienet yllärit sinne valmiiksi.
Kaksi ensimmäistä joulusukkaa on ostettu Jenkeistä Pottery Barn Kidsistä ja siellä sai tilauksesta niihin myös kirjailtua nimet. Viimeisin sukka on puolestaan Dubain Pottery Barn Kidsistä, jonka ostin sieltä vielä pienimmän ollessa masussa, mutta pitihän hänellekin hankkia jo valmiiksi oma joulusukka ja koska tiesin, että poika on tulossa, niin vaaleansininen oli tietysti oikea väri. Kirjailin sitten myöhemmin siihen itse nimen, kun se oli selvillä ja ompelin tuon nimen sukkaan kiinni. Menee ihan täydestä tuo lisäys ja kukaan ei edes huomaa, että se on lisätty siihen jälkikäteen.
maanantai 5. huhtikuuta 2021
Pääsiäinen 2021
Pääsiäisen kukkina oli luonnollisesti narsissit ja valkoiset tulppaanit, jonne annoin ns. tulppaanihieronnan eli tulppaanit aukaistaan muutaman päivän ikäisinä auki ja niistä tuleekin ihan kuin eri kukkia. Ruukkunarsisseista askartelin pöydälle kukka-asetelman tipujen kera ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa leikkonarsisseja. Vähän olin skeptinen, että mahtaakohan ne aueta ollenkaan, kun olivat niin nuppussia ostohetkellä, mutta vitsit miten kauniisti ne aukesivat. Lisäsin niiden joukkoon muutaman pajunkissan oksan ja vähän vihreää. Rairuohokin muistettiin tänä vuonna laittaa ajoissa kasvamaan ja oli jo vähän ylikasvanutta pääsiäisenä.
Pääsiäispyhien aikana ehdittiin käymään myös mökillä, jossa oli jo jäät lähteneet ja vähän jänskättiin, että mitenköhän meidän laituri oli pärjäillyt koko talven meressä. Jätettiin se ekaa kertaa mereen talvehtimaan, kun sen nosto ja lasku on aina aikamoinen urakka. Onneksi laituri odotteli mökin rannassa ihan kiltisti ja vielä ihan ehjänäkin.
Mites teillä on pääsiäisen vietto mennyt?








