Onko teille Essencen kosmetiikka tuttua? Itse en ole kyseistä merkkiä aiemmin käyttänyt, vaikka olenkin huomannut kyseisen merkin ilmaantuneen kauppoihin, vaikka yleensä kävelen näiden halpiskosmetiikka hyllyjen ohi aika nopsaan sillä mentaliteetillä, että halpa ei voi olla hyvää, joten erittäin mielenkiinnolla lähdin testaamaan tätä itselleni uutta merkkiä. Saksalainen Essence merkkihän tunnetaan edullisista hinnoistaan, mutta laadusta tinkimättä, joten olikin mielenkiintoista tosiaan testata tuota laatua. Itse olen mieltänyt sarjan enemmänkin nuorten sarjaksi ehkäpä juuri halvan hinnan takia, mutta mikä estää meitä vanhempiakaan käyttämästä tuota. Tosin kyllähän nuorisokin on nykyään aika laatutietoista eli mikä tahansa ei kelpaa.
Kynsilakkoja tulikin testaukseen aika iso läjä ja pikkuneidin kanssa näitä innokkaina testailtiin. Lakka pysyi muutaman päivän, ennen kuin lähti lohkeilemaan kärjistä. Itse tykästyin erityisesti tähän kullan sävyyn. Tuo kivaa bling blingiä kynsiinkin. Kynsilakan poistoon kokeiluun tuli tämä sponge nail polish remover, joka on siitä kätevä, että sinne tungetaan vaan sormi sisään ja kynsilakat jäävät sinne. Oikeaa laiskan naisen kynsilakan poistoa, joka sopii erityisen hyvin meikäläiselle. Kynsilakan poisto on jotenkin niin tylsää hommaa. Tässä oli myös kiva tuoksu.
Huulipunat olivat pysyvyydeltään ihan suht ok, mutta omaan makuuni hieman liian mattoja. Toki niihin saa lisää säihkettä, jos sipaisee päälle esim. lip oilia. Miinuksena voisi sanoa huulipunan todella äitelän tuoksun. Ehkä juurikin enemmän nuorison makuun, mutta itse tykkään neutraalimmasta tuoksusta.
Luomiväririntamalta tuli testaukseen kaksi eri väriskaalan luomiväripalettia. Kussakin on kahden toisiinsa sopivaa väriä lähtien vaaleista sävyistä tummiin. Plussaa nämä saavat siitä, että samasta paletista löytyvät sekä mattapintaisia, hohtavia ja metallihohtoisia värejä. Lisäksi näissä oli aika hyvä pigmentti.
Rajauskynässä on kaksi eri tussimaista päätä. Toisesta päästä löytyy ohuempi ja toisesta paksumpi. Itse tykästyin enemmänkin tuohon ohuempaan päähän. Pysyvyydeltään tämä on ollut tosi hyvä. Ainoa ongelma tuossa kynässä on ollut, että pitää heti ensi yrittämällä saada tuo rajaus tehtyä kunnolla, kun paikkaaminen on vähän hankalaa. Kynä on kuitenkin sen verran kova, että jos menet toisen kerran yrittämään paikkausta, niin melkeinpä vetää tuon vanhan viivan pois. Tämä ei ole yksistään Essencen kynän ongelma, vaan yleensäkin rajauskynien ongelma, joten siksi tykkään enemmän nestemäisistä eyelinereistä, koska niillä saa korjattua rajauksen helpommin. Lisäksi kun käytän normaalisti silmälaseja eli meikatessa ne täytyy tietysti ottaa pois ja täytyy asettua tosi lähelle peiliä, että näkee mihin tuon rajauksen vetää, niin törmään aina tuolla kynällä peiliin, kun on sen verran pitkä, kun molemmissa kynän päissä on tuo tussi.

Ripsiväreistä testasin vedenpitävää ja tavallista mascaraa. Sipaisin toiseen silmään toista ja toiseen toista. Pysyvyydessä en käytössä huomannut mitään eroa eikä varissut poskille. Itse tosin tykkään enemmän tuuheuttavimmasta ja pidentävistä ripsiväreistä, mutta muuten toimivat ihan hyvin.
Testaukseen tuli myös erilaisia poskipunia ja aurinkopuuteri. Kaikkia näitä en pystynyt testailemaan, kun meidän pikkuherra teki vähän lähempää tuttavuutta näiden kanssa ja osa menikin sitten ihan rikki pienten kätösten tiputellessa niitä lattialle. Essenseltä löytyy myös söpöjä siveltimiä, joita tietysti meidän neiti heti himoitsi näiden meikkien lisäksi.
Camounflage 2 in 1 make-up & concealer meikkivoiteita tuli kolmessa eri sävyssä (10, 20 ja 30). Itse tykkään peittävistä paljon pigmenttiä sisältävistä meikkivoiteista, koska ihollani on myös virheitä, joita täytyy saada peittoon. Nämä kyllä peittivät ne tosi hyvin eli jos kaipaa hyvin peittävää meikkivoidetta edulliseen hintaan, niin voin kyllä tätä suositella. Meikkivoide jätti myös iholle mukavan mattapinnan ja se oli myös helppo levittää tasaiseksi. Itse käytän päivittäin Lancomen Tein Idole Ultra -meikkivoidetta, jolle tämä Essensen meikkivoide ei ihan pärjännyt, mutta onhan hinta tähän verrattuna aika paljon halvempi.
Itse kun käytän joka päivä huulipunaa, niin meidän neiti sai nämä lip oilit käyttöönsä. Näissä sama äitelä tuoksu, joka huulipunissa, joten ovat varmaankin enemmän nuorison mieleen.
Summa summarum testailun tuloksista. Todella kukkaroystävällinen sarja ja erityisesti pidin Camounflage 2 in 1 make-up & concealer meikkivoiteiteesta, jossa oli mielestäni erinomainen hintalaatu suhde, vaikka ei ihan pärjännytkään Lancomén meikkivoiteelle. Hintaansa nähden koko sarja oli kyllä yllättävän laadukas.
Onkos teillä kyseinen sarja tuttu ja mitäs olette tykänneet?