perjantai 30. elokuuta 2013

Hortensioita


Kävin pyörähtämässä Tiimarissa pikaisesti ja mitäs sitä taas tarttuikaan mukaan. Iso nippu hortensioita komistaa nyt meidän olkkaria. Nämä olivat tarjouksessa vain 2 euroa kappale ja sopivasti oli vielä kampanja ota 3 maksa 2, joten koko kuuden kukan nipulle tuli hintaa 8 euroa. Ei paha sanoisin ja näyttävät yllättävän hyvältä tuossa Riihimäen lasipurkissa. Yleensä en harrasta tekokukkia sisätiloissa, mutta nuo jotenkin sulattivat sydämeni :)


Työkamuni toi myös pihaltaan oikean hortensian, joten meidän vaaleanpunaiset saivat myös vihreän kaveruksen vierelleen. Yllättävän kestävä muuten tuo Hortensia ihan maljakossa. Ollut jo pitkälti yli viikon ja edelleen hyvinvoiva.


Mukavat viikonloput kaikille! Olettehan muistaneet käydä osallistumassa blogissani käynnissä olevaan arvontaan. Palkintona kaunis Sasu´s Playhousen avainkaappi. Arvontaan pääset mm. tästä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pomp de Lux -lastenvaatekutsut


Meillä vietettiin maanantaina Pomp de Lux -lastenvaatekutsuja ja kahdeksan iloista mammaa pyöri rekkien kimpuissa. Pomp de Luxilta ilmestyi nyt maanantaina syksyn ja talven uutusmallisto myyntiin ja päätinkin järjestää kutsut hetimiten. Olisi muutoin mennyt aika pitkälle, että olisi saanut ne pidettyä, kun reissuja, synttäreitä ja muuta menoa pukkaa muutoin päälle.


Valitettavasti Pompin sivuilta ei saa vielä noita kuvia ladattua enkä jaksanut ruveta kikkailemaan print screenin kanssa, joten joudutte tyytymään ihan näihin livekuviin nyt.


Tämä superpehmeä Granada fleece roosan värisenä meni meillä mm. tilaukseen. Tosin meille tulee se hupullinen versio, vaikka olisin kyllä mielelläni ottanut ilman huppua olevan, koska on helpompi pukea talvihaalarin alle, mutta isojen tyttöjen mallistossa tuota on vain hupullisena.


Nämä villikset ovat kanssa aika söpöt ja kuulemma naapurin prinsessa Estellekin on nähty kyseinen villis päällä :)


Tätä Buffalo hametta mietin pitkään, mutta jätin sitten tilaamatta, kun hieman samantyylisiä juhlamekkoja kuitenkin jo aika monta. Veikkaanpa, että tästä tulee yksi tämän syksyn suosikkituotteista. Sen verran monta hamosta meilläkin meni jo tilaukseen.


Tätä Iowa hametta en sitten voinut mitenkään vastustaa, vaan laitoin tuon vasemmanpuoleisen roosan värisen tilaukseen. Hame näyttää luonnossa kyllä paljon kivemmalta, mitä tässä kuvassa ja valon osuessa siihen hame kimaltelee kivasti.



Pikkumiehelle lähti tilaukseen tuo vasemmanpuoleinen Stuttgart paita. Siinä on muuten tuo valkoinen aluspaita ommeltuna kiinni, joten ei tarvitse erikseen pukea alupaitaa alle. Tähtipaitaakin löytyi, mutta tuo kaulus ei vaan jotenkin iskenyt tuossa paidassa.


Nyt sitten vain pakettia odottelemaan :) Jokos teillä on kutsut varattuna?

tiistai 27. elokuuta 2013

My Cinnamon Girlin uutuudet -70 %


Sain ilokseni kuulla, että My Cinnamon Girlin odotettu kesän uutusmallisto on vihdoin saapunut myyntiin. Mallisto viivästyi hieman odotetusta aikataulusta, joten he laittoivat koko uutusmalliston suoraan -70 % aleeseen. Huippua! Käyhän kurkkaamassa mitä kaikkea on tullut. My Cinnamon Girlin UK:n nettisivuille pääset tästä klik klik. 

Uusi mallisto saapuu heille ensi viikolla, mutta tilauksia voi jo tehdä nettikaupassa. Postitukset alkavat n. 10-14 päivän kuluessa ja varasto on tällä kertaa aika suppea eli nyt ei kannata jäädä odottelemaan pitkään, jos mielii jotain tiettyä. 

Alla kuvia uutusmallistosta.




Äitejäkään ei ole tällä kertaa unohdettu, vaan tuttuun tapaan löytyy myös meille naisille jotain.




 Happy shopping with My Cinnamon Girl! :)

maanantai 26. elokuuta 2013

DIY tähtilaatikot


Meidän nurkissa ehti pyörimään jo jokusen tovin nämä puuvalmiit laatikot, jotka nyt päätin ottaa vihdoin työn alle ja maalata ne valkoisiksi ja koristella jollakin tavoin. No mitäs sitä muuta tähtifani sitten tekee kuin tähtiä?! Kuiva mielikuvitus kun on. Nyt on molemmilla lapsukaisilla omat tähtilaatikot made by mama :)


Pikkuneidin laatikkoon tein sabluunalla isoja ja pienempiä tähtiä ja sopivasti kotoa löytyi myös noita puukirjaimia, joita olen joskus kanssa ostanut valmiiksi. Saipahan nekin pois pyörimästä.


Pikkumies sai sitten puolestaan kaksi laatikkoa. Isomman laatikon sisäpuolen maalasin vaaleansiniseksi, muttta pienemmän kohdalla iski laiskuus ja laatikosta tuli sisältä että ulkopuolelta valkoinen. 

Nuo tähdet löytyivät kanssa kotoa kaapista...siis sieltä voi löytyä vaikka mitä, kun ostelen aina kaikkea jemmaan ja sitten unohdan ne sinne. Nämä puutähdet olen joskus ostanut Jenkeistä ja nyt niillekin löytyi onneksi käyttötarkoitus.


Pikkumies säilöi näihin laatikoihinsa legojaan ja hyvä niin, että saatiin niillekin nyt joku paikka eikä tarvitse niitä etsiskellä aina joka paikasta. 



Pitäisköhän sitä väsätä vielä itsellekin oma tähtilaatikkonsa? Loppui vaan jo nuo laatikot, mutta äkkiäkös niitä saa kaupasta lisää :)

perjantai 23. elokuuta 2013

Lexingtonin Casual Luxury


Minulla oli ilo tutustua Lexingtoniin ensimmäiseiseen tuoksusarjaan Casual Luxury, jonka lanseeraus Suomen markkinoille tapahtui kesäkuussa. Tosiaan tuoksukin saapui jo silloin, mutta päätin ottaa tämän nyt vasta kokeiluun, joten postauksen tekeminenkin vähän kesti.


Hmm...miten ihmeessä olen saanut tuostakin kuvasta noin pimeän? Pitäisi sentään olla helppo vielä tämä kuvaaminen näin valoisaan aikaan, mutta eipä se näköjään riitä meikäläiselle. Näköjään ei kannata ottaa kuvia ilta-auringon aikaan :) No mutta palataan sivuraiteilta taas asiaan. Oli muuten aika ihana kuvas tuosta tuoksusarjan insipiraation lähteestä: "Kuvittele, että olet Hamptonissa kauniina kesäpäivänä, magnoliat kukkivat ja raikas merituuli tuntuu ilmassa samalla kun aurinko lämmittää sinua. Ajattele sitä tunnetta ja tuoksua, mikä tulee vastasilitetystä puhtaasta paidasta ja pyykkinarulla kuivatetuista vastapestyistä lakanoista. Ajattele sitä tuoksua, mitä rakastat eniten. Niin mekin teimme luodessamme Lexington Casual Luxury-tuoksusarjan." 

Naisten tuoksun kuvataan olevan raikas, eloisa ja puhdas. Latvatuoksussa on sitruksisia vivahteita, kuten vihreää mandariinia ja bergamottia yhdessä virkistävän mintun kanssa. Hedelmällinen ja kukallinen sydäntuoksu on peräisin persikan, melonin, freesian ja liljan tuoksuista. Puhtaassa pohjatuoksussa erottuvat myski, ajopuu sekä myskisalvia, jotka antavat mielikuvan merituulesta. 

Casual Luxury- tuoksut sekä naisille, että miehille ovat myynnissä Sokos-tavarataloissa ja syksystä 2013 lukien myös Stockmann-tavarataloissa sekä muissa selektiivisen kosmetiikan myyntipisteissä.

Täällä minä nyt istuskelen merituulen valtaamana ja kuvittelen itseni tuonne Hamptonin rannoille. Meneehän tämä perjantai näinkin. Vielä kun saisi jonkun kivan drinksun käteen esim. mansikkamargaritan, niin elohan olisi täydellistä :)

keskiviikko 21. elokuuta 2013

ARVONTA; Sasu´s Playhouse avainkaappi


Vihdoin päästään tähän lupaamaani kivaan arvontaan, josta hehkutin jo jokunen aika sitten. Sasu´s Playhouse lahjoitti blogiini arvottavaksi tämän hienon avainkaapin. Kokoa kaapilla on 42x 31 cm eli mahtuu kivasti montakin avainnippua sisälle.


Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Saat yhden arvan jättämällä yhteystietosi/nimimerkkisi. 

2. Saat kaksi arpaa, mikäli olet julkinen lukijani/tai klikkaudut sellaiseksi arvonnan aikana. Lukijapaneeli löytyy tuosta sivupalkista.

3. Lisäksi saat seuraavista aina lisäarvan

jakamalla tämän arvontapostauksen linkin blogissasi (voit käyttää aloituskuvaa)

Eli maksimimäärä arpoja on neljä. Kerrothan kuinka monella arvalla olet mukana.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 8.9.2013 klo 24.


Onnea kaikille arvontaan ja kiitokset Sasu´s Playhouselle ihanan palkinnon lahjoittamisesta.

tiistai 20. elokuuta 2013

Myynnissä Acazia ruokapöytä


Meiltä lähtee myyntiin nyt tämä meidän ruokapöytä. Pöytä on ostettu muutamia vuosia sitten Askosta ja on nimeltään Sienna. Pöydän koko on 85 x 166 cm + mukaan tulee kaksi jatkopalaa. Yhden jatkopalan koko on aina 40 cm eli pöydästä saa kahdella jatkopalalla n. 246 cm pitkän pöydän ja yhdellä jatkopalalla n. 206 cm pitkän.


Pöytä on täysmassiivista akaasiapuuta. Pöydän kansi on lautamainen. Pöytä on ollut meillä käytössä, joten luonnollisesti joitakin käytön jälkiä löytyy paljon, kuten lasten haarukalla hakattuja jälkiä. Pöytään voi levittää uuden vahakerroksen suojamaan pintaa ja meiltä taitaa sitä vahaa vielä löytyäkin. Pöydän toisessa sivussa on vetolaatikko. 


Pöydän hinta on 100 euroa ja kuljetusmahdollisuus Turku-Pääkaupunkiseutu akselilla erillistä korvausta vastaan. Pöydän voi noutaa Espoosta tai Turusta.




Tässä kuva vielä pöydästä kahden jatkopalan kanssa.


Mikäli kiinnostut pöydästä, ota yhteyttä kristallinhohtoa@gmail.com.

PÖYTÄ ON MYYTY!

maanantai 19. elokuuta 2013

Vanha tuoli


Käväisin pitkästä aikaa pyörähtämässä kirppiksellä ja taashan sitä jotain tarttui mukaan. Tällä kertaa tuolin vanhus. Joku oli jo sopivasti entisöinyt sen kivasti, joten ei tarvinnut kuin ottaa se käyttöön. Vähän se natisee liitoksistaa, mutta sehän tuo vaan lisää tunnelmaa. 


Tuolin vanhus päätyi meidän mökille ihastuttamaan. Olishan se kiva ollut ottaa kotiinkin, mutta kun ei kertakaikkiaan vaan enää mahdu mihinkään meillä ja eipä tuo mies olisi sitä tainnut meille edes huolia. Meillä kun on nääs hieman eri maku noiden vanhojen huonekalujen suhteen ja hän ei ollenkaan ymmärrä ihastustani vanhoihin ja elämää nähneisiin tavaroihin.


Saisi muuten tuo kuvaushetkellä ollut auringonpaiste palata. Vettä tulee taas ihan urakalla! Tahtoo kesän ja auringon takaisin, kiitos!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Riine -mekko


Kesän yksi projekteista oli ommella jotain pikkuneidille ja sainhan minä sentään yhden mekon aikaiseksi. Kyseessä on Riine -mekko Mekkotehdas kirjasta. Taitaa olla elämäni kolmas mekko-ompelu ja hyvinhän tämäkin onnistui vaikka itse sanonkin. Ihka ensimmäinen tekeleeni oli Maret -mekko samaisesta kirjasta. Sen kuvia näet täältä. Nyt kun olen verrannut tätä Riine mekko ja Maretia keksenään, niin melkeinpä pidän siitä Maretin mallista enemmän. Istuu jotenkin paremmin päälle. Pidensin tämän Riinen kaavoja jonkin verran, että menisi sitten ensikin kesänä ja lopputulema oli se, että mekosta tuli niin pitkä, että taitaa olla jo meidän pikkuneiti koulussa kun tämä on sopivan pituinen :)


Tämän herkullisen muffarikankaan löysin Eurokankaasta ja onneksi pikkuneitikin tykästyi siihen. Viime ompeleestani eli tuosta Maret -mekosta tuli nimittäin vähän sanomista, että hänen mielestään se on ruma. Taisi olla vähän pahalla päällä silloin, kun on kuitenkin ihan kiltisti sen sitten laittanut päällensä.


Näiden takanappien laittaminen on vaan jotenkin aina yhtä hankalaa ja tulee jotenkin aina liian löysät noista lenkeistä. Hih, täytyy vaan kasvattaa pitkä tukka meidän neidille, että menee nuo takanapit piiloon ;)

Kaapissa olisi vino pino kankaita odottamassa ompelemista, mutta missäs välissä sitä taas ehtisi sellaisiin hommiin. Kesälomakin kun jo meni. Ehkä sitten joululomalla :)

perjantai 16. elokuuta 2013

Omenakaurapaistos


Mukava työkaverini toi kaikille halukkaille isot kasat omenia kotipuustaan ja meillekin päätyi iso läjä. Ovat muuten aika kiva näköisiä tuollaisena isona röykkiönä olkkarin pöydällä. Näistä on myös tullut aikamoinen hitti meidän naapurien lasten keskuudessa. Melkeinpä on ollut jo jono oven takana, kun sen verran hyvin ovat maistuneet kaikille :) 


Eilen sitten pähkäilin, että mitä kaikkea noista omenoista sitten oikein tekisi, kun syömällä niitä ei taideta saada loppumaan ihan heti, joten kaivoin kaurapaistoksen ohjeen esiin. Sopivasti oli sellaista Arlan vanilja pehmistäkin kovettummassa pakkasessa, joten eikun tuumasta toimeen. Oi vitsit, että oli muuten hyvää. Lämmintä omenakaurapaistosta vaniljapehmiksen kanssa. Nam! Oli pakko ahnehtia sitä niin paljon, että tuli jo ihan paha olo, mutta ei vaan voinut lopettaa.


Tässä vielä teillekin kaurapaistoksen ohje. Ohjeen bongasin Kinuskikissan sivuilta.

Omenakaurapaistos

250 g voita
2 1/2 dl fariinisokeria
8 dl kaurahiutaleita
2 rkl vaniljasokeria
3 tl kanelia
700 g omenoita (itse laitoin sen verran, että vuoan pohja peittyi hyvin)

Kuori ja pilko omenat kuutioiksi piirakkavuokaan. Vuokaa ei tarvitse voidella. Ripottele omenoiden päälle kaneli ja vaniljasokeri. Sulata voi kattilassa ja lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet ja levita omenoiden päälle tasaiseksi kerrokseksi. Paista uunissa n. 200 asteessa 25-30 min ja peitä foliolla kun paistos on saanut hieman väriä. Tarjoile vaniljakastikkeen, jäätelön tai pehmiksen kanssa. Varoitus! Tämä vie sitten kielen mennessään! :)


Onneksi tuota kaurapaistosta jäi vielä täksikin päiväksi, joten herkkuja luvassa iltasella :)

torstai 15. elokuuta 2013

Tanska; Givskud zoo

Sitten päästäänkin meidän Tanskan matkan viimeiseen kuvapläjäykseen. Nämä kuvat on Givskudin eläintarhasta, joka sijaitsee aika lähellä Legolandia. Tämä on siinä mielessä kiva eläintarha, että eläinten joukkoon pääsee ihan kävelemään tai sitten ajamaan autolla. Vähän eri siis kuin meidän Korkeasaaremme.


Pikkuzeebra äitinsä vierellä. On tuo kuviointi vaan niin hassu ja näyttää oikeasti luonnossa siltä, että joku olisi maalannut nuo.


Näitä kameleita sai syöttää puiden lehdillä.


Nämä kirahvit tulivat hieromaan tuttavuutta ihan lähettyville. Vähän kyllä lapsukaisia jännitti takapenkillä, kun tuo kirahvi  työnsi päänsä auton ikkunasta sisään :)



Apinoiden sekaan pääsi ihan kävelemään. Meidän oma apinalaumamme apinoiden keskellä ;) Tosin eipä ne paljonkaan välittäneet ihmisistä ja tuijottelivista katseista.



Tämä apinavauva oli aika söde kun se kurkki meitä lehtien takaa.


Hih mitä pitkähäntäisiä otuksia nämä lienevätkään, mutta nämä olivat erittäin kiinnostuneista sitten taas meistä ja lapset huusivat kauhuissaan näiden lähestyessä.




Leijonien aitaus oli ainoa missä piti ikkunat ja ovet pitää ehdottomasti kiinni. Itse uros olikin heti portilla ottamassa meitä vastaan.




Eläintarhassa oli yllättävän rauhallista eli saatiin ihan rauhassa katsella ympäriinsä. Ei ollut tietoakaan mistään Legolandin ruuhkista, vaan muutama hassu ihminen siellä sun täällä. Ehkä meidän vähän myöhäinen saapumisajankohdalla oli myös jotain tekemistä asian kanssa, mutta eipä se meitä haitannut. Hyvin ehdittiin kuitenkin katsomaan kaikki ja jäikin vielä aikaa.

Näiden Tanskan matkojen kuvien jälkeen päästäänkin sitten taas muihin juttuihin :) Vielä kaksi päivää aherrusta ja sitten onkin viikonloppu :)