perjantai 2. elokuuta 2013

Hiekkalaatikkopäivä

Nyyh! Viimeisiä lomapäiviä viedään ja maanantaina alkaa sitten taas arkinen aherrus. Nyt pitää nauttia vielä näistä ihanista keleistä mitä on sanottu viikonlopuksi. Huomenna ja sunnuntainan pitäisi olla kunnon hellettä, joten saadaan nauttia vielä mökkeilyn ihanuudesta.
Lapsetkin ovat viihtyneet hyvin ulkona ja viime kesänä (vai olikohan se edellinen kesä?) ukin tekemä hiekkalaatikko on ollut ahkerassa käytössä. Pikkuneiti on uurastanut uusien Hello Kitty ämpärien parissa.

Hih, meillä pitää olla mekko päällä mökilläkin. Enää ei kelpaa mikä tahansa vaate, vaan pitää olla leggarit ja mekko ilmasta viis. Onneksi on tuollaisia jo kohta pieneksi käyviä mekkoja, joita voi hyvin käytellä mökin hiekkalaatikolla eikä ole enää niin väliä likaantumisesta.
Mökin rantussa on myös kiva möyriä hiekan ja mudan parissa.
Meikäläisen tämän päivän homma olisi sitten tässä. Tilasin nimittäin peräkärryllisen hiekkaa tuonne rantsuun, kun tarvittiin sitä vähän lisää. Yhden kärryllisen olenkin sinne jo levitetty tänä kesänä ja nyt alkaisi tämän toisen kärryllisen levittäminen. Onneksi sentään isäni lupasi olla vähän apuna :) Arvatkaas vaan olikos tuo taas lasten onnenpäivä, kun saivat kiivetä noille hiekkakasoille ja laskea sieltä alas ja voi ei niitä vaatteita sen jälkeen. Ei taida enää olla sellaista tahranpoistoainetta, jolla ne lähtisi puhtaiksi, mutta onhan sitä lasten annettava leikkiä ;) Taustalla näkyy yksi tämän kesän projekteista, nimittäin tuo rantaan rakennettu auringonottoterassi, jonka isäni siihen rakensi toiveideni mukaisesti. Siitä saatte sitten kuvia, kunhan saan tuon hiekan levitettyä.
Ei auta kuin lähteä hommiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti