tiistai 13. elokuuta 2013

Tanskan linnat

Jokokohan me päästäisiin tähän meidän heinäkuun lopulla olleeseen Tanskan matkan kuviin. Kesti vähän näiden kaivaminen ja lataaminen tänne, mutta vihdoin homma on tehty. Ajattelin jakaa meidän Tanskan matkan kuvat kolmeen eri postaukseen, jotta ette ihan pakahdu kuvaähkyyn. Ensimmäisenä on kuvia meidän Tanskan linnakierrokselta. Vuokrattiin matkan ajaksi auto Köpiksen lentokentältä, jotta päästään kätevästi myös Legolandiin ja kiertelemään vähän Tanskaa. Itse kävin päivän reissulla Köpiksessä alle vuosi sitten, joten nyt ei niinkään keskitytty keskustaan ja se nähtävyyksiin, vaan enemmänkin muuhun osioon Tanskassa.
 
 
Googlasin ennen reissuamme pikaisesti Tanskan linnoja ja löysin tämän Egeskovin linnan, joka on sopivasti matkalla Köpiksestä Billundin Legolandiin. Muistaakseni tänne oli Köpiksessä alle 2 tunnin matka, joten sopivasti tässä saikin lepotauon autossa istumiseen ja jaloitteluun. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos tuolla suunnalla liikutte!


 
Pikkumies ihastelemassa haarniskoja. Voitte vaan kuvitella pikkumiehen ilmettä ja kiinnostusta näita kohtaan :)




Egeskovin linnassa on myös upea iso puutarha, jossa voi viettää kesäisiä päiviä ja moni perhe olikin tullut alueelle ihan piknikille ja viettämään päivää.


Linnan aluella on myös maailman laajin leikkipuisto, josta tosin ei ehditty kauan nauttimaan, kun oli vielä kiire ehtiä saman päivän aikana Givskudin eläintarhaan, josta tuleekin sitten ihan oma postauksensa.

 
Viimeisenä päivänä mietimme, että mitäs me oikein tehtäisiin, kun lento lähtisi kotiin vasta iltasella eikä Köpiksen keskustan hälinät oikein houkuttaneet. Päätimme sitten uhrata vielä viimeisen päivän linnakierrokselle. Google mapsiä vaan kehiin ja näyttöä tarpeeksi suureksi, niin näyttää näytävyydetkin. Köpiksen yläpuolella n. puolen tunnin ajomatkan päässä löytyikin sopivasti kolme eri linnaa, joten ei muuta kuin autoon ja matkaan.
 

Ei aikaakaan kun oltiin Köpiksestä jo täällä Frederiksborgin linnassa, joka oli kyllä tosi upea sekä sisältä ja ulkoa. Linna on Pohjoismaiden suurin renesanssilinna ja sitä ympäröi vielä upea barokkipuutarha. Linnan vanhimmat osat ovat n. vuodelta 1560, mutta suurin osa linnasta on rakennettu 1602-1620. Siis ajatelkaa mitä taidonnäytteitä silloin osattiin tehdään ja nykyajan tekniikoilla ei saada aikaiseksi muuta kuin suurinpiirtein hometaloja ja kaameita laatikkokerrostaloja.








Tästä linnasta n. 10 min matkan päästä löytyy puolestaan tämä alakuvassa näkyvä Fredensborgin linna, joka toimii kuningasperheen kotina. Linna on rakennettu 1700-luvun alkupuolella. Päästiin myös tutustumaan heidän kotinsa sisätiloihin. Linna on auki vain n. kuukauden verran kesällä, kun kuningasperhe on poissa ja sisälle pääsee vain opastetulla kierroksella. Valokuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä, joten sisältä ette nyt valitettavasti saa kuvia. Jos saa olla rehellinen, niin ei tuon perheen koti kyllä ihan hirveästi säväyttänyt, varsinkin kun oli ensin nähnyt Frederiksborgin linnan sisustuksen ja puutarhaloiston. Tämä oli niihin verrattuna aika vaatimaton.


Tästä Fredriksborgin linnasta jatkettiin vielä n. 15 min eteenpäin ja vastaan tulee Helsingör ja siellä sijaitseva Kronborgin linna, joka kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Linnan historia alkaa 1420-luvulta.




Tämä Kronborgin linna oli myös upea, mutta ei ehkä säväyttänyt kuitenkaan sillä tavoin kuin Frederiksborg ja Egeskovin linnat. Jos jää aikaa niin kannattaa piipahtaa myös itse Helsingörin kaupungissa, joka oli todella mukavan tuntuinen kaupunki kävelykatuineen ja niitä sitten riittikin pitkin poikin. Kadut oli vielä koristeltu Tanskan lipuin ja kauppoja riitti vieri vieressä pilvin pimein. Harmi, että jouduin käymään ne juoksujalkaa, kun piti kiiruhtaa sitten jo lentokentälle.



Tanskan reissustamme on tulossa vielä pari muutakin postausta, joten koittakaahan kestää. Legolandista on tulossa omansa ja sitten Givskudin eläintarhasta.

2 kommenttia:

  1. Ihana linnapostaus! Ehkäpä joskus vinkkisi tulevat tarpeeseen. Minusta olisi kyllä tosi jännä päästä kuninkaallisten himaa katselemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Oli tosiaan mukava piipahtaa sisätiloissa, vaikka ehkä odotti vähän jotain loistokkaampaa kun oli sitä ennen juuri vierailluit noissa muissa linnoissa, jotka olivat todella upeita. Niihin nähden Fredriksborg oli aika vaatimaton ja puutarha jopa epäsiistin oloinen rikkaruohoineen :) Mähän hetin tietysti kiinnitin huomiota niihin. Taisi olla puutarhurikin lomalla ;) Telkkari ja henkilökohtaiset tavarat oli siivottu pois, joten ihan ei saanut oikeaa kuvaa, mutta olishan se aikamoista asua tuollaisessa.

      Poista