torstai 14. marraskuuta 2019

Juhlakauden kuohuvat

Pikkujoulukausikin on korkattu tältä vuodelta, kun osallistuin Juomavinkin järjestämiin pikkujouluihin. Pikkujoulut olivat Pernod Ricard Finlandin tiloissa Helsingin keskustassa, jonka terassilla tulikin juuri loppukesästä juhlittua 40+ -blogien sadonkorjuujuhlia. Näihin pikkujouluihin ohjelmanumeroiksi oli otettu erilaisia tastingejä. Itse osallistuin juhlakauden kuohuviinit ja samppanjat sekä mikä viini kinkun kanssa -tastingeihin.



Itse rakastan kaikkea kuplivaa ja varsinkin kesällä kuohuvia tulee juotua enemmän ja talven tullen tulee siirryttyä enemmän punaviinin puolelle, mutta kuohuvat sopivat erinomaisesti myös tulevaan juhlakauteen. Uutena vuotena kuplivaa tulee tietysti nautittua, mutta ne sopivat myös hyvin jouluunkin.

Meillä oli kuohuviini tastingissä maisteltavana kuusi Juomavinkin valikoimiin kuuluvaa kuplivaa. Valikoimassa oli mm. cavaa, proseccoa sekä samppanjaa. Mutta miten nuo oikeastaan sitten eroavat edes toisistaan ihan yleisellä tasolla? Kuohuviinejähän valmistetaan ympäri maailman ja nimenomaan valmistumenetelmä ja tuotantoalue sekä käytettävät rypäleet vaikuttavat kuohuviinityyppiin ja alla kerronkin vähän näiden eroista. 
 




Aito samppanja, ns. kuohuvien kirkkain tähti, valmistetaan vain Ranskassa Champagnen viinialueella. Muita kuohuviinejä ei siis saa kutsua samppanjaksi, vaikka yllättävän moni kansankielessä näin tekeekin. Aito samppanja on myös normaalia kuohuviiniä kalliimpaa, mikä johtuu tästä rajoittuneesta tuotantoalueesta. Samppanja valmistetaan perinteisellä kuohuviinimenetelmällä, kuten monet muutkin kuohuviinit. Alkoholikäymisen jälkeen tapahtuu toinen käyminen eli hiilidioksikäyminen itse suljetussa pullossa. 

Meillä oli tastingissä maisteltavana kahta eri Mummin samppanjaa, joista toinen oli G.H. Mumm Cordon Rouge Brut (39,99€), joka on kyseisen samppanjatalon myydyin samppanja ja sitä myydään n. 4,5 miljoonaa pulloa vuodessa. Kysessä on erittäin kuiva ja tasapainoinen samppanja, jossa maistuu pitkä kypsytysprosessi ja Champagnen alueen mineraalisen maaperän vaikutus. Käytetyt rypäleet ovat Pinot Noir 45 %, Pinot Meunier 25 % sekä Chardonnay 30 %. Tätä voi kyllä suositella minkä ruoan kanssa tahansa ja sellaista tilaisuutta ei olekaan, johon tämä ei sopisi.

 Toinen maistelemamme samppanja oli samaisen ranskalaisen samppanjatalon G.H. Mumm Demi-Sec (39,90 €), joka on puolestaan puolikuiva. Kyseistä samppanjaa on valmistettu jo Mumm-samppanjatalon perustamisesta, vuodesta 1827 lukien. Sen päärypäleenä toimii Pinot Meunier, jota siinä on 50 %, joka antaa juomalle hedelmällisyyttä. Tätä voisi kuvailla makean hunajaiseksi ja sopii hyvin esim. jälkiruokien kanssa. Tuoksu siinä on vähän kellarimainen ja omaan makuun vähän turhan makea. Itse olen enemmänkin kuivien ystävä, mutta tämä toimii varmasti hyvin esim. juustojen ja omenaisten jälkiruokien kanssa. 


Meillä oli maistelussa myös italiainen Zonin Prosecco Brut (13.99 €), joka on valmistettu Glera rypäleistä. Prosecco on yleisnimitys italialaisille kuohuviineille, jotka valmistetaan käyttäen charmat-menetelmää, missä viinin toinen käyminen tapahtuu pullon sijasta terästankissa. Menetelmä on helpompi ja edullisempi tapa valmistaa kuohuviiniä. Prosecco ei kestä säilytystä pitkään eli tätä ei kannata säästellä kaapissa, vaan se parhaimmillaan nuorena ja tuoreena.

 Tämä Zonin Prosecco oli yksi maistelun suosikeistani, kepeyden ja raikkauden vuoksi. Maku on vähän päärynämainen ja sopii hyvin esimerkiksi uuden vuoden juomaksi eikä hintakaan ole paha. 



Cava on puolestaan yleisnimitys espanjalaisille kuohuviineille, jonka päätuotantoalue on Katalonia. Cava valmistetaan myös perinteisellä kuohuviinimenetelmällä eli pullossa tapahtuu toinen käyminen. Meillä oli maistatuksessa Campo Viejo Cava Brut Reserva (10,69 €), jota on kypsytetty sakan päällä 18 kuukautta. Maku on mantelimainen ja kevyen paahteinen. Tämä on helppomakuinen ja sopii hyvin esim. aperitiiviksi, kevyille alkupaloille ja tapaksille.
 
Jos aito samppanja tuntuu liian hintavalta, niin maistelemamme Gisselbrecht Blanc de Noirs Crematn d´Alsace Brut (16,99 €), on hyvin samppanjamainen ja pienikuplainen kuohuva. Tämä on aika hapokas, monikäyttöinen ja elegantti kuohuva. 
 
Meillä oli maisteltavana myös Chileläinen Castillo de Molina Brut Cuvée (12,98 €), jossa on myös samppanjan omaisia nyansseja. Tämä sopii myös vegaaneille. Tässä pehmeän makuisessa kuohuvassa on hyvä hinta-laatusuhde ja sopii erityisen hyvin mereneläville tai aperitiiviksi ja alkupalojen kumppaniksi.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua juhlakauden kuohuvia valitessanne. Näistä löytyy lisätietoja myös Juomavinkin sivustolta. 

171 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Гадание на рунах на любовь разрешает предположить, что человека ждет в ближайшем времени. Вариант рассмотреть грядущие явления непрерывно заманивал род человеческий. Всякий стремится узнать свое будущее и представляет определенные способы ворожбы более достоверными.

    VastaaPoista
  4. Кухонный инвентарь стоит условно поделить на пару порядков – декоративные и используемые по назначению, для суточного применения. На сайте маркетплейса «МАКСИДЕН» просто найти китайский заварочный чайник купить по наиболее оптимальной цене. Максимально простой пример – на любой кухне обязательно имеется чайник.

    VastaaPoista
  5. На площадке создана удобная система оплаты при покупке ЖД билетов. Личные данные покупателей представлена в шифрованном виде, так что наивысший уровень безопасности обеспечен. Персональная касса действует в любое время, вам нет нужды выстаивать часами в очередях, ради того, чтобы купить Владикавказ Сочи жд билеты.

    VastaaPoista
  6. Приобрести необходимый инвентарь проводя время на природе вы сможете благодаря огромному каталогу продукции для активного отдыха интернет-магазина MegaMag. Классические игры и атрибутика для групповых игр тоже необходимы на природе. При этом Вам могут понадобиться чайник электрический с подсветкой купить, необходимость разнится от конкретного места на природе.

    VastaaPoista
  7. Дары моря являются лучшим источником отличного белка и всевозможных витаминов. Дары моря в частности приносят пользу подросткам и спортсменам. Ракообразные считаются лучшим источником витамина D для организма человека. Непосредственно в шоу-руме красная икра ассортимент вы сумеете найти икру высочайшего качества!

    VastaaPoista
  8. Info Study – организация с громаднейшим опытом, которая содействует при поступлении в колледжи Америки. Приобретайте приличное обучение в Америке. на портале https://ruftv.ru/2021/04/24/obrazovanie-v-ssha-pomosch-v-postuplenii-ot-kompanii-infostudy.html вы увидите нужную информацию по обучению в США. Только в Соединенных Штатах Америки вы имеете возможность получать подходящее образование.

    VastaaPoista
  9. Время занятий определяется персонально, по показателям начального тестирования. Экзамены по английскому языку на территории Канады система высшего образования в Канаде – это обязательный период, какой завтрашний абитуриент должен преодолеть до зачисления в колледж. Максимально непростым вводным испытанием значится TOEFL.

    VastaaPoista
  10. На платформе Яндекс.Маркет всякий посетитель сможет присмотреть требуемые вещи для кухни и хозяйства. Конечно вешалка напольная для одежды купить в новосибирске сгодится в каждом хозяйстве, особенно, когда вы пригласили гостей. Кухонные изделия для всех в наличии по самым выгодным ценам маркетплейса Яндекс.

    VastaaPoista
  11. Для внутренних работ употреблять смоляно фенолформальдегидную фанеру возбороняется - будут испаряться вредоносные аэрозоли при определенных ситуациях. Фанерный лист ФСФ - это водоустойчивый подтип фанеры, получивший большое распространение в строительстве фанера цена Минск. Чаще всего ФСФ фанеру используют как лицевой отделочный материал. Не пропускающий воду вид абсолютно не абсорбирует влагу, а после просушки не изменяется.

    VastaaPoista
  12. Нужно понимать центральные плюсы, какие получают пользователи и владельцы мест с максимальным нахождением людей, при применении воздушной сушилки. Множество пользователей скажут, что многослойные полотенца применить более проще, чем электронные сушки, например, https://smartdryer.ru/category/dispensery-dlya-bumagi/. Как правило, напор воздуха сможет высушить намокшие руки посетителя за пару минут.

    VastaaPoista
  13. Современное программное обеспечение http://sidelki-amanzhol-med.kz/users/iqowifu устанавливает качественную защиту от мошенников. Большинство людей предполагают, что гарантировать сто процентную защиту в инете нет возможности, вот только это является серьезным предрассудком. TOR – надежный веб-обозреватель, который необходимо использовать для скачивания в инете.

    VastaaPoista
  14. Вычислить адрес коннекта в инет применяя ТОР полностью не выйдет. По причине прописанной защиты пользователь сможет без особых усилий смотреть нужную информацию в инете http://www.yhhnn.com/home.php?mod=space&uid=110492. Браузер для интернета ТОР подсоединяется с помощью благодаря большому количеству интерактивных серверов. Найдется огромнейшее количество актуальных веб-обзорщиков, что в режиме онлайн прерывают шансы взлома персонального ПК или телефона.

    VastaaPoista