torstai 27. heinäkuuta 2023

Liukulasiovet ulos Keraplastilta

*Yhteistyössä Keraplastin kanssa* 

Jihuu! Ei enää sitä ikuista tuulitunnelia talon ulko-oven luona sisääntullessa ja niitä ikuisia lumikinoksia oven takana. Nyt pääsee kuivin jaloin ovelta suoraan autollekin. Meillä on nyt nimittäin tyylikkäät Keraplastin liukuovet terassin kulkuväylällä.

Olen jo muutaman vuoden miettinyt liukuovien asentamista ja isäni on aina säännöllisin väliajoin muistutellut, että jokos pian olen tilaamassa ne, joten päätin vihdoin ja viimein edistää asiaa. Viimeisen sysäyksen antoi oikeastaan se, että isäni kävi tekemässä talooni uuden terassin, joten siihen syssyyn sopisi hyvinkin nyt samalla lasisten liukuovien asennus, jotka hän lupautui myös asentamaan.

Pyysin tarjouksia muutamilta yrityksiltä ja aikamoista hinta-haitaria tuntui niissä myös olevan. Pian kuitenkin kävi selväksi, että edullisin ja paras vaihtoehto olisi kotimaisen Keraplastin liukulasiovet. Keraplastilta saa asiakkaan toiveiden mukaiset mittatilaus liukulasiovet ja tilauksen teko on jouhevaa. Verkkokaupasta saa kätevästi syötettyä omat mitat, minkälaisella värisävyllä alumiinirakenteet haluaa ja muut tarpeelliset lisävarusteet kuten esim. kahvat, sadevesipellit ja lukot ja ohjelma kertoo heti kokonaisuuden hinnan. Todella kätevää! Keraplastin tilaussivustolle pääset tästä klik. Liukulasiovet voi itse noutaa Orimattilasta tai tilata kuljetuksella kotiin.

Keraplastin liukulasiovet on tehty kestämään meidän pohjoisen sääolosuhteita. Liukuovet ovat todella tukevat ja liukuvat moitteettomasti. Lasivaunut liikkuvat sulavasti alaprofiilin sijoitettujen laakeroitujen nylon-pyörien ansiosta. En voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen.

Liukulasiovissa on kunnon kokoiset kahvat molemmin puolin ja oven saa myös napsautettua lukkoon. Kätevää jos sattuu olemaan vaikka koira pihalla, niin ei ole pelkoa, että se saisi liukuovet vahingossa avattua.

Keraplastin liukulasiovet ovat kirkasta karkaistua turvalasia. Alumiinirakenteita saa harmaana, ruskeana, mustana sekä valkoisena. Oma valintani oli harmaa, koska taloni ikkunoiden ja ovien puitteet ovat samaa harmaan sävyä, joten liukuovet sopivat täydellisesti talon väritykseen.

Vähän tässä kasvoi myös ns. nälkä syödessä nyt kun tuosta oviaukosta liukuoven kanssa tuli noin kiva, joten ehkä ensi kesänä sitten vielä katos tuohon terassin päälle.

Keraplastin verkkosivuilla on selkeät ohjeet miten tarvittavien liukulasiovien mittaaminen tapahtuu sekä asennusohjeet niin pdf:nä kuin videona. Kera Groupin henkilökunta auttaa myös mielellään kysymyksissä.



4 kommenttia:


  1. Näyttääpä hyvältä nuo liukulasiovet ja juuri täydellinen harmaan sävy teidän taloon. Onko Keraplastilta saatavilla myös mittaus- ja asennuspalvelu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Asennuspalvelun ainakin saa heidän kauttansa myös ja uskoisin, että tuo mittauspalvelu onnistuu myös. Heidän nettisivuillaan on myös hyvät ohjeet, miten tuo aukko tulisi mitata ja asiantuntevaa palvelua saa myös sähköpostitsekin. Itsekin viestittelin ja kyselin neuvoja. Sain hyvät avut minkä suuruinen ja mitä kyseiseen liukuoveen tarvitaan, jotta tulee juuri toiveiden mukaiset.

      Poista
    2. Varmistin vielä ja Keraplastilta löytyy myös mittauspalvelu asennuspalvelun lisäksi.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista