lauantai 29. tammikuuta 2011

Esittäytyminen

Hello kaikki tutut ja tuntemattomat lukijat!


Kuvassa tuunaamani ovikoriste, joka odottelee vielä oikeaa paikkaansa eteisessämme. Ulos ei sitä tällaisilla keleillä raski laittaa kun ei taida nauhat kestää tuulta ja tuiverrusta. Katsotaan mihin aikanaan päätyy.

Täällä kirjoittelee kahden pienen lapsen hoitovapaalla oleva kotiäiti normaalin arkielämän keskellä. Asumme 2008 valmistuneessa kivitalossa Pääkaupunkiseudun sykkeessä. Tykkään sisustaa kotia ja näpertää kaikenlaista käsilläni, joista uusimpana villityksenä on Tildailu. Suloiset lastenvaatteet ovat myös lähellä sydäntäni. Blogini tulee käsittelemään kaiken maailman höpönlöpön juttuja normaalista elämästämme, tuunailuistani sekä unohtamatta ruoka asioita. Pyrin päivittämään blogiani epäsäännöllisen säännöllisesti. Niin ja täytyy vielä mainita, että älkää välittäkö kaikista mahdollisista kirjoitusvirheistä, joita blogini tulee varmaan vilisemään. Joudun kirjoittamaan tekstejä yleensä toinen lapsi sylissä toisen repiessä tietokoneen nappuloita, mutta ei anneta sen häiritä :)

Pyrin laittamaan myös aina kuvia tänne blogiini, joita olen intounut nyt ottamaan uudella järjestelmäkamerallani. Kamera on joululahja ihanalta mieheltäni. Valitettavasti kameran käyttö on vielä täysin opetteluasteella ja toivon mukaan matkan varrella opin myös kameran hienosäädöistäkin jotain.

Kiva kun eksyit sivuilleni ja toivottavasti palaat joskus takaisin! Otan kommentteja ja parannusehdotuksia myös mielellään vastaan.

Mukavaa päivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. Heipsan!

    Epävirallinen blogitukihenkilö täällä :-) Ota toi visuaalinen vahvistus vielä tästä kommenttilootasta pois, se on tosi hankala käyttää...

    Terkkuja ja onnea uudelle blogille :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tukihenkilölle avusta! Otin nyt sen pois (toivottavasti). Laitan sulle vielä pari kyssäriä kunhan muistan mitä ne vaan oli :)

    VastaaPoista
  3. Toi on muuten aivan mieltsin upea kuva susta!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos :) Näyttää ihan hääkuvalta kun noita kukkia kädessä. Aika läheltä tosin liippaa. Olin nimittäin kaasona, joten oli kivasti tukka laitettuna ja meikattuna, toisin kuin nytten ;) Väsäsin juuri paketillisen raakasuklaata. Odottavat jääkaapissa kovettumista. Huomenna tulee kommenttia, että miten kokeilu onnistui.

    VastaaPoista