sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Yötä vankilassa - hotelli Kakola

                  *Yhteistyössä Hotelli Kakolan kanssa*

Minulla oli ilo yöpyä hotelli Kakolassa viikko sitten staycationin merkeissä. Lapset jäivät mummolaan hoitoon, joten äippäkin sai pienen irtioton arjesta. Olen itse alunperin Turusta kotoisin ja kaupunki on tietysti aina lähellä sydäntäni, vaikka olenkin jo asunut yli 22 vuotta pääkaupunkiseudulla.

Kakolassa tulikin vierailtua jo ensimmäisen kerran opiskeluaikoina 90-luvun lopulla oikeustieteelisen opintojen myötä ja silloin se oli vielä ihan oikeassa vankilatoiminnassa. Muistan vieläkin hyvin kyseisen vierailun ja vankien itsensä sisustamat sellit. Tällä kertaa tosin ei oltu ns. Kakolan puolella, vaikka hotellin nimi onkin Kakola. Nimittäin hotelli sijaitsee entisen Turun Lääninvankilan rakennuksessa ja ihan markkinointiteknisistä syistä sille on annettu nimi hotelli Kakola. Onhan hotelli Kakola paljon myyvempi ja kansainvälisesti parempi, jos vertaa hotelli Lääninvankila nimeen ja kyllähän lähes kaikki aikuisikäiset ainakin tietävät, että mitä nimi Kakola tarkoittaa. Mutta vaikka ei nyt oltukaan ns. oikeassa entisessä Kakolassa, niin vankilassa kuitenkin ja Turun Kakolanmäellä. 

Kakola on ollut aikoinaan Suomen suurin ja vaarallisin vankila ja se oli tarkoitettu vain miehille. Kakolassa ovat lusineet mm. Volvo Markkanen ja kreivi Lindgren.  Lääninvankilan puolella oli puolestaan myös naisosasto ja vankilakierroksella saimmekin kuulla kaikki "hauskat" yksityiskohdat vankiloiden arjesta ja paoista.

Varsinainen vankilatoiminta on loppunut vuonna 2007, jolloin vankila siirtyi Turun Saramäkeen ja rakennukset ehtivät olla tyhjillään n. kymmenen vuotta ja luonnollisesti altistuivat myös ilkivallalle. Kakola Yhtiöt Oy osti ensin Kakolan rakennukset vuonna 2015 ja seuraavana vuonna Lääninvankilan, jonka remointi alkoi Kakola Yhtiöiden toimesta syksyllä 2018 ja hotelli avattiin yleisölle syyskuussa 2020.



Hotelli Kakola on kotimainen ja yksityinen boutique hotelli. Huoneita on 148 ja halutessaan voi yöpyä myös entisessä eristyssellissä. Hotellista löytyy myös ravintola Ruben, jonka perustana on lähiruoka. Auton saa kätevästi myös pihalle parkkiin.

Meillä oli tilava huone omalla parvekkeella neljännessä kerroksessa ja kylppärin ikkunaa koristi vielä alkuperäiset kalterit.

Ja kun Kakolanmäellä ollaan, niin tietysti piti käydä testaamassa jälleen kerran Turun kuuluisa Funikulaari, jolla pääsee kätevästi mäeltä alas Aurajoen rannalle ihastelemaan esim. Föriä.

Niin ja kun moni varmaan myös miettii, että mahtaakohan tuolla Kakolassa kummitella ja itsekin sitä kovasti kyselin, että onko mitään meheviä juttuja. Mutta eipä ole kuulemma näkynyt, joten uskalsin nukkua yöni hyvin ja rauhallisin mielin :)


7 kommenttia:

  1. Itseäni hieman harmittaa, että en ehtinyt Kakolaa näkemään, kun siellä oli vielä vankilatoimintaa, vaikka Turkuun muutinkin jo vuonna 2006. Mutta hotellina oikein tyylikäs, ehkä itse olisin toivonut, että vankilaelementtejä olisi pyritty säilyttämään enemmän, mutta oikein kiva hotelli kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Olipas mielenkiintoista lukea tästä. Olen toiveissa, että pääsisimme ensi kesäkuussa testaamaan Kakolan perhehuoneen kun tulemme Turkuun. Se varmasti kiinnostaisi myös lukijoitamme. Tällaiset persoonalliset hotellit on kyllä ihan parhautta.

    VastaaPoista
  3. Mietin juuri viime viikolla, että pitäisi käydä testaamassa Kakolan hotelli, mutta kaikessa kiireessä se jäi vain ajatuksen tasolle.

    Hienolta vaikuttaa, ja kiva että noita vankilaelementtejä on niin vahvasti "vähän kaikessa ja kaikkialla" esillä!

    VastaaPoista
  4. Joskus on tullut tuolla yövyttyä - ja pidimme. Huoneiden sisustukseen on panostettu ja onhan kohde ainutlaatuinen ja sijaintikin ihan kelvollinen vaikkei ihan Turun keskustaa olekaan.
    Sukulaistytöt kävivät hotellissa ollessamme vierailulla ja pääsimme kurkistamaan myös noihin sellihuoneisiin ja he suunnittelivat heti yöpymistä sellaisessa :-)

    VastaaPoista
  5. Tuo olisi kyllä ehdottomasti seuraava hotellikohde Turussa. Yllätyin kahdesta asiasta: miten yllättävän uusi hotelli onkaan ja miten "normaaleja" huoneet ovat. Jotenkin ajattelin, että kaikki olisivat vanhoja sellejä.

    VastaaPoista
  6. Kakola on kyllä mielenkiintoinen hotellikonsepti, huoneet näyttää viihtyisiltä myös ! :) Ei taida vangeilla ollu näin hienot puitteet Kakola vuosina, pitää kyllä joskus tuollakin käydä! :) Kävin ulkopuolella, kun tuota remontoitiin ja pihapiirikin oli tosi viihtyisä ja hyvällä sijainnilla.

    VastaaPoista
  7. Onpas mielenkiintoinen hotelli. Tällaisissa paikoissa on aina oma ainutlaatuinen luonteensa. Hienoa, kun ovat ottaneet myös osan vanhaa historiaa mukaan brändiin.

    VastaaPoista