lauantai 18. syyskuuta 2021

Uudistunut Tallink City hotelli ja Viron uudelleenitsenäistysmispäivän 30 -vuotisjuhla


Pressimatka/Yhteistyössä Tallink Silja, Viking Line, Eckerö Line, Visit Tallinn, Visit Estonia

Olipas ihana päästä pitkästä aikaa ihan ulkomaille asti muutama viikko sitten pressimatkan puitteissa, jossa päämääränä oli naapurimaa Viro. Eipä ole tullut käytyä yli vuoteen sielläkään tai noh siis yhtikäs missään. Lähinnä pisin matka on ollut mökin ja kaupunkikodin välin reissaaminen. 

Nyt kun itselläni on jo kaksi rokotetta, niin uskalsin lähteä reissuunkin turvallisin mielin. Alunperin reissun piti olla yhden yön reissu, mutta ex tempore päätinkin olla vielä extra yön. Nimittäin kyseisenä perjantaina vietettiin Viron uudelleenitsenäistymispäivän 30-vuotispäivää ja avautui vielä mahdollisuus päästä Tallinnan Laululavalle järjestettävään konsertiin juhlimaan kyseistä hienoa päivää. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi Moskovan vallankaappausyrityksen aikana 20. elokuuta 1991. Nykyään päivä on Viron juhlapäivä ja tunnetaan nimellä uudelleenitsenäistymispäivä.

Day 1

Matka alkoi Helsingistä Eckerö Linellä kohti Tallinnaa. Matkalla kuultiin Eckerö Linen, Tallink Siljan ja Viking Linen kuulumiset ja nähtiin kuviakin jo tulevista hienoista laivoista. Moni varmaan odottaakin jo innolla niiden tuloa.

Uudistunut Tallink City hotelli

Yövyimme Tallinnassa täysin uudistetussa Tallink City hotellissa, joka sijaitsee aivan paraatipaikalla heti Viru -keskuksen vieressä. Uudistettu hotelli aukesi asiakaille kesäkuussa 2021 ja remontti osuikin sopivasti Koronan aikoihin, jolloin muutoinkin hotellirintamalla oli todella hiljaista. Huoneita uudistettussa Tallink City hotellissa on yhteensä 324 kpl ja 10. kerroksesta löytyy myös saunallinen sviitti. Täytyy sanoa, että oli kyllä erittäin onnistunut freesaus ja lapsiperheetkin on huomioitu ihanasti mm. lasten omalla sviitillä ja temmellysalueella.

 Itselläni oli käytössä 35 m²:n De luxe -huone, joka oli todella tilava ja erittäin tyylikäs. Huoneesta löytyi myös vuodesohva, kaksi nojatuolia ja todella tilava kylpyhuone isolla ammeella.  Erityismaininta täytyy antaa vielä huoneen sängylle, joka oli todella mukava ja tyynytkin olivat kerrankin oikean korkuisia eikä tarvinnut herätä aamulla niska kipeänä.





Uudistettussa Tallink City hotellissa on  myös tyylikäs rentoutumisalue, joka on tarkoitettu yli 18-vuotialle. Rentoutumisalueelta löytyy kuuma/kylmä jalkakylpyallas sekä mm. kolme eri saunaa. Rentotumisalueen käyttö sisältyy De luxe -huoneen hintaan.


Lapsetkin on huomioitu hienosti hotellin uudistuksessa.
 Lapsille löytyy myös aivan ihastuttava oma sviitti, jossa toki on myös aikuisille oma huone. Tässä huoneessa riittää kyllä lapsille vähäksi aikaa puuhaa ja mikä parasta, aikuiset saavat hetkeksi hengähtää omalla puolellaan. Kuten moni lapsiperhe tietääkin, lasten kanssa reissaaminen voi olla välillä aika hermoja koettelevaa tai siis ainakin meillä ja välillä kaipaa kyllä myös omaa rauhaa.

Tallink City hotellin 10.kerroksen saunallinen sviitti

Pääsimme testaamaan myös Tallink City hotellin City Grill House -ravintolan, jonne saimme mukaan myös arvovaltaisia vieraita. Nimittäin mukana oli myös Viron Suomen suurlähettiläs ja lehdistöneuvos kunnioittamassa Visit Tallinn Mall Ojan elääkkeelle siirtymistä.



Tallinnan Laululava ja uusi vierailijakeskus

Ensimmäisenä ns. vierailukohteena meillä oli tutustuminen uuteen Tallinnan laululavalle rakennettuun vierailijakeskukseen, joka esittelee interaktiivisesti virolaisten identiteetin lähteen; kuoromusiikin ja laulujuhlien historiaa sekä Viron uudelleen itsenäistymisen tarinaa. 


Meidät päästettiin piipahtamaan myös Laululavan stagelle ja olihan tuo hetki myös ikuistettava kameraan. Eipä taida muutoin sinne ollakaan paljon asiaa, vaan enemmänkin oma paikka on tuolla katsomon puolella.



Ravintola-brasserie Riviera Palais

Lounasaikaan suuntasimme kohti Maarjamäen linnaa ja nautimme erittäin maittavan lounaan ravintola-brasserie Riviera Palaisissa, jossa saman katon alla toimii Viron historiallinen museo. Jo 1930-luvulla Maarjamäen linnassa oli yksi Tallinnan eleganteimmista ravintoloista Riviera Palais. Täällä oli kyllä puitteet kohdillaan ja erittäin viihtyisä tunnelma.


Kotikonsertti

Lounaan jälkeen suuntasimme vierailulle ja kotikonserttiin Liisa Ojaveerin kulttuurikotiin, joka on toiminut saman suvun kotina vuodesta 1939. Liisa on työskennellyt mm. Eesti Instituutissa, Viron presidentin kansliassa ja toiminut Helsingin Viron suurlähetystössä kulttuurineuvoksena. Olipa kiva päästä tutustumaan ihan paikallisen asukkaan kotiin ja kuulla myös hänen tarinansa.

Day 2

Aamu alkoi maittavalla aamupalalla Tallink City hotellissa ja juhlistamalla Viron uudelleenitsenäistymispäivän 30 -vuotispäivää. Itse olin ainakin tyytyväinen hotellin aamupalaan ja mikään ruoista ei ollut loppu, kuten monesti voi hotellin aamupalalla olla. Itselleni on myös tärkeää, että aamupalalla saa haudutettua vihreää teetä ja täältä sitä löytyi. Pussiteet saavat ainakin minulta heti miinuspisteitä ja pienellä vaivalla saa myös asiakkaan pidettyä tyytyväisenä.


Viron Taideteollisuus- ja Designmuseo

Aamupalan jälkeen suuntana oli Viron Taideteollisuus- ja Designmuseo, jossa tutustuttiin virolaiseen design-näyttelyyn. Ennen kierrosta nautimme vielä samppanjat Viron uudelleenitsenäistymispäivän kunniaksi. 


Näyttelyn jälkeen suutasimme tekstiilityöpajaan, jossa kukin sai valmistaa matkamuistoksi oman kangaskassin spontaprint- tekniikalla. Ideana oli, että kukin leikkaa ensin sopivan sapluunan työntekoa varten ja sitten kangasväreillä tuputellaan väri haluttuihin kohtiin. Työpajan vetäjänä toimi designeri ja muotisuunnittelija Anu Samarüütel-Long.



Tällaisen kassin itse sitten sain aikaiseksi meidän askartelutuokiossa. Olipas hauska nähdä, että kaikki lähtivät innoissan (miehet mukaanlukien) toteuttamaan omaa taiteellista luomustaan.

Patarei

Yksin reissun mielenkiintoisimmasta vierailukohteista oli Patarein entiseen vankila-alueeseen tutustuminen ja samalla kuultiin Patarein merilinnoituksen tulevaisuussuunnitelmia. Kaiken pitäisi olla valmista v 2026. Huh, sanon vaan! Hommaa on aivan hirveästi ja paikat ovat erittäin huonossa kunnossa, joten mielenkiinnolla seuraan ison projektin etenemistä. 

Täytyy kyllä todeta, että eipä ole olleet kovikaan häävit oltavat näillä vangeilla tuolla Patareissa, jos vertaa esim. Suomen Kakolan vankilaan, jossa tuli joskus oikiksen opintojen aikana vierailtua, silloin kuin siellä oli vielä ihan vankilatoimintaa. Pahimmillaan pienissä selleissä on voinut olla yhtäaikaa jopa 60 vankia.


Tältä huikeat tulevaisuuden suunnitelmat Paterein osalta näyttävät. Tulossa mm. hotelli ja toimistotiloja ja kaiken olisi tarkoitus olla valmista vuonna 2026.

Iglupark

Patarein jälkeen matka jatkui Noblessnerissa sijaitsevaan Igluparkiin, joka koostuu viidestä saunasta, neljästä toimistotilasta ja kymmenestä majoitusiglusta, joita voi vuokrata. Ehdimme myös nauttimaan maittavan pikniklounaan Igluparkissa meren rannalla.


Tässä vaiheessa virallinen pressimatka sitten päättyikin ja ns. omamatka alkoi ja illalla olikin vuorossa Tallinnan Laululavalla oleva Viron uudelleenitsenäistymispäivän 30 v juhlapäivän konsertti, jonne otettiin 10.000 ihmistä. Alueelle mahtuu 100.000 ihmistä, mutta nyt Koronan takia aluelle otettiin vain huomattavasti pienempi määrä. Sisään päästäkseen jokaisen tulijan piti esittää koronatodistus kahden rokotteen osalta. Mikäli tällaista koronapassia ei löytynyt, portilla oli mahdollista tehdä myös pikatesti ja negatiivisen tuloksen turvin pääsi sisään.


Day 3

Kolmannen päivän ohjelmana olikin sitten rentoa oleilua ja piipahdus myös Tallinnan vanhassa kaupungissa. Joka kertainen kukkapuskakin piti hakea Vanhan kaupungin porteilla olevista kukkakojuista.


Nolesserissa sijaitsevassa Shishin sisustusliikkeessä piti myös käydä pistäytymässä. 


Matka takaisin kotiin taittuikin sitten Tallinkin Starilla, joka lähti ihanan väljästä ja uudenkarheasta D-terminaalista. Matka taittui kätevästi business loungessa, jossa oli omaksi yllätykseksi ihan kunnon seisova buffatarjoilu sisältäen laajan valikoiman myös alkoholipitoisia juomia. Olipas ihana seilata kotiin vielä hyvän ruoan saattelema kivan pienen miniloman kera. Maahantulokin sujui vaivattomasti, koska olin täyttänyt Finentryn hyvissä ajoin etukäteen ja printannut rokotepassin mukaani, joten niitä näyttämällä maahantulo onnistui vaivattomasti. Toivottavasti saadaan maailma taas pian auki ja päästäisiin elämään suht normaalia elämää.







sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Kauppakeskus Sello - viihtyisä elämyskeskus

 Kaupallinen yhteistyö Kauppakeskus Sello

Käytiin viettämässä kiva äiti-tytär päivä Espoon kauppakeskus Sellossa yhteisen puuhastelun tiimoilta. Onhan se kiva lähteä kotoa vähän tuulettumaan yhdessä ja viettämään yhteistä aikaa. Varsinkin kauppakeskukset ovat itselleni mieluisia kohteita, koska kaikki on kätevästi ns. saman katon alla shoppailuja unohtamatta. Taitaa muuten meidän talouden naispuolisilla olla myös vähän tuota shopacholicin vikaa tai ehkä se on meidän neidille tullut jo äidinmaidon mukana, kun tuntuu aika samaa kaliperiä olevan minun kanssani.  

Kauppakeskus Sello on siitä kiva, että sinne on kätevä mennä niin junalla kuin omalla autolla. Parkkipaikka löytyy aina helposti ja 5 h ilmainen parkkihalli on iso plussa ja varsinkin kun shoppailureissusta on kyse, niin aikaa vierähtää helpostikin monen monta tuntia ja samalla kun pitää käydä pistämässä myös kahvilassa ja jätskillä tai vaikkapa leffassa.

Oli ilo huomata, että Sellossa huolehditaan myös turvallisesta asioinnista ja tiloja siivotaan ahkerasti. Suositeltavaa on, että itsekin käyttät maskia ja mikäli omasi on unohtunut, niin kauppakeskuksen infotiskiltä saa maksutta oman kertakäyttömaskin käyttöösi. SAFE Shopping Centers onkin myöntänyt Sellolle COVID 19-sertifikaatin erinomaisin arvosaoi tunnuksena koronan aikaisista toimenpiteistä viruksen leviämisen ehkäimiseksi. 



Viime kerrasta olikin vierähtänyt jo jokunen tovi kun oltiin käyty Sellossa ja olikin kiva huomata, että Selloon on tullut muutama uusi liikekin, jotka ovat ihan lempiliikkeitäni. Nimittäin Skechers on avannut ovensa Sellon kauppakeskuskessa. Enää ei tarvitse raahata ympäri maailmaa Skechersin kenkiä, vaan nyt saa ostettua näitä ihan kotikyliltä. Itselläni taitaakin löytyä varmaan 20 paria Skechersin kenkiä ja en paljon muita enää käytäkkään. Niin supermukavat jalassa, että niiden jälkeen ei enää muita jalkaansa huoli. 

Toinen ehdoton lemppariliikkeeni, joka on avautumassa Selloon, on Søstrene Grene. Tämä tanskalainen ihana sisustus/askarteluliike on vihdoin myös rantautunut Suomeen jokunen tovi sitten. Meillä on ollut tapana käydä aina ennen joulua Köpiksessä joulushoppailemassa ja tietysti takas tullessa on ollut laukut täynnä Søstrene Grenen ihania juttuja. Nyt ei tarvitse enää sieltä asti noita raahata, vaan saa ihan oman auton takakontissa kaikki ostoksensa kätevästi suoraan kotiin.

Søstrene Grene Sello

Sellosta löytyy myös iso Marimekon liike, jossa pitää tietysti myös aina käydä ihanan fiilistelyn kera. Tällä kertaa sieltä kotiutui uusia Marimekko oransseja Unikko lautasia ja kulhoja.

Marimekko Unikko

Faunattaressa käytiin myös ihastelemassa lemmikkieläimiä ja haaveilemassa omasta pupusta.


Kaikki bling bling on tietysti aina meidän mieleen, joten Glitterissä piti myöskin poiketa. 


Shoppailupäivä pitää tietysti sisällää myös vaatekaupat ja H&M:n Harry Potter osastolla viivyttiinkin tovi. Meillä on aikamoinen Harry Potter fanitusmania päällä, kuten taitaa ilmeisesti olla aika monella muullakin tuon ikäisellä. 


Äipän mieleen on tietysti Sellon Gantin liike. 

Gantin liike Sello

Vaikka tytär ei enää olekaan varsinaisesti ns. leikki-iässä, niin lelukaupassa on aina kuitenkin piipahdettava.


Normal on myös avannut liikkeen Selloon ja heidän slogininsa mukaan sieltä löydät normaaleja tuotteita epänormaalein hinnoin. Valikoimaan kuuluu mm. ihonhoito- ja hygieniatuotteita, kosmetiikkaa, meikkejä ja erilaisia herkkuja. Olipas muuten kiva huomata, että Pukkan teet olivat löytäneet tiensä Normalin valikoimaan. 

Normal Sello

Päivä päätettiin vielä Sellon hypermarketissa pistäytymisellä ja haettiin vähän jääkääppiin täydennystä. Samalla saatiin vietyä myös Sellon kierrätyspisteeseen tavaroita ♻️ Kaikki sopivasti saman katon alla. 

Niin ja hei vinkkinä, että Sellon yhteydessä on myös kirjasto, Sellosali konsertteineen sekä vapaa-ajan viihdekeskus keilahalleineen ja elokuvateattereineen. Ehkä ensi kerralla tutustutaan enemmän niiden tarjontaan.


On kyllä kiva, että näin läheltä löytyy näin monipuolinen elämyskeskus!