perjantai 24. helmikuuta 2012

Lehtikuvauspäivä


Olipas kiva, mutta toisaalta aika rankkakin päivä tänään. Tai ehkä se rankkuus oli kyllä jo aikaisemmin tällä viikolla kun hikihatussa yritti saada kämppää jotenkin kuvauskuntoon. Niin paljon jäi vielä tekemättä, mutta näillä eväillä nyt mentiin.


Toimittaja otti minuun yhteyttä alkutalvesta ja kyseli, että oliko meidän kodista tehty joskus lehtikuvausta. No eihän oltu, joten näpsin jokaisesta huoneesta kuvat ja lähetin toimittajalle. Kiinnostunut lehtikin löytyi nopeasti ja kuvauspäivä sovitiin huhtikuulle, kunnes viime viikolla tulikin tieto, että kuvaukset voisikin olla viikon  päästä. Tuli siis vähän kiire saada kämppä johonkin kuntoon.


Torstai iltasella töiden jälkeen sitten huhkittiin oikein olan takaa. Kukkien hankinta jäi kyllä vähän viime tipalle. Olin koko ajan ajatellut, että Plantagen on tietysti auki vähintään klo 20 tai 21 ja klo 18.45 sitten vilkaisin netistä aukioloaikaa ja kääks, se meneekin kiinni klo 19. Tuli vähän kiirus lähteä sinne. Kaiken kukkuraksi mulla oli kotona oloasuna päällä yökkärit ja niissähän minä sitten sinne lähdin. Eipä ole ennen tullu shoppailtua yökkärit päällä. Jäi jopa kokonaiset 5 min valkata sieltä kukat, mutta hankittua tuli.


Noi meidän pikkukaverit sitten teloivat sopivasti vielä itsensä ennen kuvauspäivää. Pikkuneiti tipahti rappusilta siten, että koko poski on mustelmilla ja pikkuherra puolestaan sai kaverinsa kengästä huuleen syrjään ja se auki. Kaverukset näyttävät kuvissa siis vähän kärsineiltä. 




Itse juttu olisi tarkoitus ilmestyä huhtikuun numerossa, mutta jääköön lehti vielä salaisuudeksi. Kerron kyllä sitten lisää :)


 Kuvausvaatteina neidillä Laura Ashleyn mekko ja pikkumiehellä Gantin paita ja Mayoralin farkut. Itselläni Abercrombie & Fitchin paita ja farkut.  Paita on tosin kuvassa jo ihan ryppyinen ja korutkin jo riisuttu tätä kuvaa otettaessa.


 Kiitokset kovasti vielä kuvausryhmälle, toimittajalle ja yhteistyökumppaneille art4u:lle, Kaunis Pieni Elämä Shopille ja Sisustus Biancolle.


Tässä väsähtänyt neiti pitkän päivän jälkeen.

Tänään on oma kamera kanssa laulanut oikein olan takaa. KERRANKIN on siistiä (ja sehän ei kauaa kestä). Todennäköisesti huomenna kämppä on jo normaali kaaoksessa. Jokainen huone nyt myös kuvattu ja voisin laittaa tänne blogiin vaikka esittelykierroksen meidän talosta, jos jotakuta sattuis se kiinnostamaan.

Oikein suloista viikonlopun alkua!

11 kommenttia:

  1. Jään mielenkiinnolla odottelemaan lehteä!
    Kivaa viiknloppua!
    -k-

    VastaaPoista
  2. Oi, niin mieki jään mielenkiinnolla oottaan lehteä :) Ihana varmasti oli päivä vaikka rankka :) Mahtavaa ku teän ihana koti pääsi lehteen <3
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa!! Kerro sitten pian mikä lehti pitää ostaa :)

    Tooodella hyvältä näytti otoksesi :)

    Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Onpas kiinnostavaa saada nähdä oikea lehtijuttu! Ja kiitos kyllä voisit tehdä pienen etukäteiskierroksen kodissanne, joka näyttää jo noissakin kuvissa tosi kauniilta!

    VastaaPoista
  5. Varmana ollut huippujännä päivä! Ja ihanalta näyttää teidän koti, olis kiva nähdä esittelykierros ;)

    Kerro sitten mitä lehteä vaanitaan huhtikuussa! :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. juu mäkin odotan sitä, lehtee innol :) Nytkyl voisit tehdä sen kierrokse kotona, olis kiva nähdä niit kuvii heti :)

    VastaaPoista
  7. Teillä näyttää todella kauniilta ja voin vaan kuvitella mikä stressinpoikanen on iskenyt noin lyhyellä varoitusajalla. Ja vielä kahden pienen lapsen temmeltäessä järjestystä ei ole helppoa pitää yllä :D. Ostan kyllä lehden, kun numero ilmestyy!! Kiva olisi nähdä lisää kuvia kodistanne :)

    VastaaPoista
  8. Oi! Jännittävä ja varmasti erilainen päivä lapsistakin :) Kerrohan sit mistä lehdestä jutun voi lukea :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana blogi sinulla ja niin kaunis koti! Jos olisin onnistunut löytämään tämän päivää aiemmin olisit heti saanut minulta tunnustuksen! Olen itse aloitellut uuden blogin kirjoittamista ja tällä viikolla esitellyt meidän kotia! Tervetuloa kurkkaamaan "Pink Dreams" blogiin: http://www.pikku-hiiri.blogspot.com/. Rakastan sisustuslehtiä, joten nyt odotan innolla huhtikuun numeroita :-)

    VastaaPoista
  10. Kiitos perheelle. Päivä oli oikein oikein mukava! :)

    VastaaPoista
  11. -K-, Meän Satu, Päm, Tässähän iskee kohta jo paniikki, että minkälaisia kuvia siellä mahtaa sitten olla. Olis ehkä pitänyt ehkä olla tässä vaiheessa vielä ihan hissukseen ja katsoa juttu ensin ennen kuin meni täällä sitä mainostamaan :) Sisustuslehdissä on yleensä aina niin kauniita koteja ja meillä ei mielestäni todellakaan ole edes kummoinen, joten vähän pelottaa.

    Marita, Linda, Johanna ja Jenny: Tuli tosiaan itsekkin otettua noita kuvia varmaan 500, joten siinä onkin pieni urakka ruveta valkkaamaan sieltä kuvat tänne, mutta tulossa on kunhan kerkiän.

    J: joo lupaan kertoa täällä mikä lehti on kyseessä, jollei siellä ole ihan kaameita kuvia...ja se ei sitten johdu kuvaajasta vaan meidän kodista :)

    Pikku hiiri: täytyykin tulla heti kyläilemään teille.

    Tanja H: kiitos kovasti itsellesi. Nyt jäädään innolla odottelemaan juttua.

    VastaaPoista