perjantai 12. helmikuuta 2016

Sisustusliike Dreamsin ihanuuksia


Meidän keittiöön rantautui kaikkea uutta kivaa Sisustusliike Dreamsistä. Olipas kiva piristysruiske näin ankean harmaan ja vesisen talven keskellä. Kyllähän sitä jotain piristystä tarvitsee, kun on niin synkkää lumen sulattua pois. 

Sisustusliike Dreamsistä löytyy jokaisen makuun jotain, mutta erityisesti maalaisromanttisia sisustustuotteita. Edustettuina ovat mm. Riviera Maison, Lene Bjerre, Lyhtytalo, Pappelina, Krasilnikoff sekä Svanefors. Liikkeellä on nettikaupan lisäksi oma kivijalkamyymälä Kouvolan ydinkeskustassa osoitteessa Kouvolankatu 10.


Krasilnikoffilta meille tuli tämä rautalankakori, jossa meillä nyt säilytetään kananmunia. Kori sopii myös hyvin esim. sipulien säilytykseen. Kananmuniahan  ei tarvitse säilyttää jääkaapissa ja jopa jonkun tutkimuksen mukaan niitä ei saisi edes siellä säilyttää. Meillä nuo munat on säilötty jo monen monta vuotta huoneenlämmössä ja aika tylsiä nuo nykyiset pahvikennot vaan tuppaavat olemaan. Nyt löytyi kiva sisustuksellinen ratkaisu myös niiden säilytykseen. Enää ei tarvitse katsella niitä tylsiä pahvisia kananmunanpaketteja. Lisäksi voi haaveilla, että on itse käynyt keräämässä aamulla tuoreet munat kanalasta tuohon kahvalliseen koriin. Hih, kummia haaveita meikäläisellä. Mistä lienee tuokin tullut?





Riviera Maisonin valikoimasta meille tuli tämä rottinkinen Rustic Rattan Restaurant Organizer säilytyskori mausteille ja lautasliinoille. Tämä päätyi meidän hellan viereen ja sai kaverikseen Alessin viinipullon avaajan sekä pippuri- ja suolasirottimet. RM:n valikoimasta tuli myös alla näkyvä valkoinen sinkkinen Cookie Storage Jar eli suomalaisittain keksien säilytyspurkki. Sinne livahti heti meidän keksejä säilytykseen. Ajattelin viedä tämän säilityspurkin kesällä sitten mökille, kun on erittäin kätevä siellä. Saa säilöttyä  kesäherkut piiloon kosteudelta sekä muilta ei toivotuilta ötököiltä, joita aina tuntuu mökeillä kuitenkin olevan. Kivempi syödä herkkunsa ötökkävapaina.



RM:n valikoimasta kotiutui myös nämä Pure white Frozen kynttilät. Kynttilöitä löytyy monia eriä värejä ja myös kahta eri korkeutta. Itselleni valkkautuivat nämä 13 cm korkeat puhtaan valkoiset kynttilät. En ole vielä raskinut noita poltella, joten nautitaan niistä nyt ensin näin.


Sitten vielä ihanaan keväiseen väriläiskään. Meillä on ollut aikaisemmin jo näitä Krasilnikoffin keraamisia astioita ja nyt täydennyksenä tuli tämä vaaleansininen Sweets -kulho. Sopii myös ihan kivasti meidän vaaleanpunaisten astioiden kaveriksi ja erityisesti vaaleansinisten Krasilnikoffin Happy Mugsien kanssa. Suurin osa meidän GreenGaten astioista on myös vaaleansinisiä, joten kavereita kyllä löytyy tuon värin seuraksi.


Sisustusliike Dreamsin verkkokaupan sivuille pääset tästä klik. Ihania tuotteita kauppa pullollaan!


*Blogiyhteistyö*

2 kommenttia:

  1. Olitpa löytänyt kaikkea kivaa piristysruiskeeksi. Olen sinun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt kyllä tarvitaan kaikki piristysruiskeet, kun on ollut sen verran ankeat ilmat :) Kiva, että löysit tiesi tänne saakka. Täytyykin tulla kyläilemään sinne sinulle päin :)

      Poista