sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Panssarilasi Muumi hologrammilla

 
Olettekos törmänneet jo tähän uuteen innovaatioon, nimittäin DoCoverin panssarilasiin, jossa on hologrammi? Meidän neidin uudesta Huawei Honorista tämä nyt löytyy Muumin kera. Karu faktahan on, että lasten laitteisiin, niin tabletteihin kuin puhelimiin, panssarilasi on ihan must juttu. Niin monta puhelimen ja tabletin näyttöä meilläkin on mennyt jo rikki, kun ei ole ollut panssarilasia suojana ja ainahan se harmittaa, kun laitteen näyttö rikkoutuu ja varsinkin näin vanhemman näkökulmasta tuntuu myös kukkaron pohjalla. Onneksi on olemassa panssarilaseja, jotka tuovat lisäsuojaa näytöille, koska esim. meidän kaikki kolme lasten tablettia olisivat muuten entisiä. Yksi rikkoutunut pädi ja kolme kännykkää riittää jo kiitos. Näissä kolmessa tuoreimmassa tabletissa on käytössä jo toiset versiot panssarilaseista, koska kaikki kolme menivät jo ihan halkeamille lasten käsittelyissä, mutta onneksi panssarilasien alta kuoritui täysin rikkoutumattomat ja naarmuttamattomat pinnat. Muutoin nämäkin kolme laitetta olisivat olleet taas entisiä ja äippä olisi taas tuhahtanut muutaman huudahduksen ilmoille.  

Nyt näihin puhelimien panssarilaseihin on tosiaan saatu mukaan kivaa ulkonäköä ja uutta innovaatiota. Ja mikäs sen rakkaampi aihe meille suomalaisille kuin kaikkien rakastama Muumi. Aika monta Muumi mukiakin kotoa löytyy ja nyt siis myös puhelimen mukana. Meidän neitikin oli aivan innoissaan tästä, vaikka ei ehkä enää niin ole Muumi iässä, mutta kiva saada jotain erilaista, mitä ei kaikilla muilla ole.

Kyseinen hologrammilla toimiva panssarilasi on suomalaisen DoCoverin valmistama ja se on uudenlainen ja innovatiivinen tapa suojata puhelimen näyttö naarmuilta ja rikkotumiselta. Lasissa oleva hologrammi tulee näkyviin kun näyttö on suljettuna. Kun näytön avaa, niin kuvio häviää näkyvistä ja eikä haittaa millään tavalla puhelimen normaalia käyttöä. Jokunen ehkä saattaa muistaakin, että kyseisestä yhtiöstä oli muutamisen viikkoa sitten juttua Hesarissa ja heidän maailmanvalloituksestaan. Eipä moni start up -yritys, saatikka isompikaan, ole solminut yhteistyösopimusta mm. Real Madridin kanssa. Hatunnostoinen asia ja kunnia hyvälle periksiantamattomalle myyntitiimille. Lisää tällaisia Suomeen!




Hologrammilla oleva panssarilasi on erittäin helppo asentaa. Paketissa tulee valmiiksi puhdistusliina ja pölynpoistaja. Lasissa on staattinen kiinnitys eli se ei jätä liimajälkiä puhelimen lasille eli se on helppo myös poistaa tarvittaessa.



Muumimaisin terkuin! :)

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihana!
    Suojaus on kyllä tarpeellista aikuistenkin puhelimiin. Miehellä kaksi puhelimen lasia pirstaleina, aikuisella pojalla kolme. Minulla onneksi lasit ehjiä, mutta suojaus on hyvä ihan naarmujenkin vuoksi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aikuistenkin puhelimiin nämä ovat kyllä erittäin tarpeellisia. Itse olen onneksi rikkonut vain yhden puhelimen näytön, mutta kerran kun pahasti tipahtaa, niin eihän se enempää tarvitse. Onneksi noita panssarilaseja saa nyt kivoilla hologrammeilla :)

      Poista
  2. Siis nyt tää Muumi fani sekos! Pakko saada tuollainen panssarikuori.
    Ihanaa sunnuntaita Cride <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ja aivan! Unohdinkin ihan, että olet vannoutunut muumifani :)

      Poista
  3. Aika hauskan näköinen tuollainen panssarilasi, enpä ole tiennyt, että niitä voi saada kuoseissa myös. Mäkin tarvitsisin kestävämmän lasin, sillä tuntuu, että kokoajan on näyttö aivan kolhuilla. Pitääpä käydä selailemassa tuollaisia vaihtoehtoja, jos löytyisi jotkut hauskat hologrammit.

    VastaaPoista
  4. Enpäs tiennyt, että tämmöisiä on myös. Itse juuri mietin että hankin suojan iPhonen näytölle. Hyvä kuulla että helppo asentaa myös.

    VastaaPoista
  5. Todella söpö tuollainen muumikuviointi puhelimessa. Tiedätkö onko näitä saatavilla iPhonelle? Lapsillani on molemmilla iPhonet ja olen etsiskellyt heidän puhelimiinsa sopivia panssarilaseja.

    VastaaPoista