keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Vaaleanpunaisia liljoja


Syksy on jo pitkällä ja luonnossa vallitsee ihana ruskainen väriloisto ja kohta saadaan varmaan ensilumikin tänne Etelä-Suomeen, joten nyt onkin hyvä hetki hempeillä vähän näiden vaaleanpunaisten liljojen kera, jotka tuli kerättyä omasta pihasta loppukesästä. Olivat sen verran pitkiä, että sain hyvällä omalla tunnolla napsaista niitä monta maljakkoon sisälle, vaikka olisihan noista saanut ulkona nauttia vähän pidempään. Toisaalta sisätiloissa kukista saa nauttia intensiivisemmin muutaman päivän aikana, kun eipä niitä tuolla ulkona tule paljoakaan tuijoteltua. 

Ulkokukista ei ole oikein enää tietoakaan ja itsekin ostin jo muutama viikko sitten kanervia ulkosalle, joihin virittelin viikonloppuna tunnelmavalot, jotta saa edes vähän lisäväriä pimeneviin iltoihin. Onneksi ulkosalla on vielä ihana ruska ja saa nauttia tuosta luonnon iloisesta värityksestä, josta tulikin muuten mieleeni, että pitäisi varmaan käydä poimimassa pihlajanmarjoja pakkaseen. Ajattelin uskaltaa tänä talvena ripautella niitä smoothien joukkoon ja jos vaikka  pienen määrän sujauttaisi vispipuuroonkin. Olettekos muuten kokeilleet pihjalanmarjoja? No happamia ne ainakin ovat, kuten kettu on jo todennut, mutta ilmeisesti pakastus vähän vie niiden kirpeyttä. Mutta eikus tuumasta toimeen ja poimimaan.







8 kommenttia: