tiistai 4. marraskuuta 2014

Mökin hiekkarannan tekoa


Taisin tuossa jossain vaiheessa kesää lupailla kuvia tästä meidän mökin hiekkarantaprojektista, jota tein isäni kanssa. Kuvatkin ovat olleet koneella jo aika tovin, mutta eipä olla tähän postaukseen asti päästy. Nyt vihdoin tuumasta toimeen! Varsinaisesti tämä projekti alkoi jo viime kesänä, kun rakensin isäni kanssa tuon terassin meren äärelle ja silloin levittelin kaksi kuormallista hiekkaa sen ympärille. Tänä kesänä projekti sitten vähän laajeni ja tilasin kaksi kuormaa lisää hiekkaa lisää ja levitin suodatinkangasta sen alle ja myös mereen, jonka päälle lapioitiin kanssa kerros hiekkaa. Loppukesästä ruopattiin sitten kaislikkoa hieman lisää pois rannan edustalta.

Tässä vielä kesäisempiä kuvia terassista ja hiekkarannasta. Lopussa kanssa kuvia siitä miltä ruopattu alue nyt näyttää.





Hih, meillä on ihan ikioma joutsenkin viihdyttämässä rannassa. Meni nimittäin hermot noihin hanhien kakkaamiseen tuolla rantsussa ja sain vihjeen, että joutsen voisi auttaa siihen ongelmaan. Hyvinhän ne hanhet ovat nyt välttäneet tuota rantaa ja ovat kääntyneet kannoiltaan, kun ovat nähneet tuon muovijoutsenen vartioimassa meillä. Täytyy vaan muistaa aina muutella tuon paikkaa etteivät totu siihen.



Kulunut kesä oli aivan mahtava ilmojen suhteen, siis jollei alkukesän kylmyyttä lasketa. Yli 30 perättäistä hellepäivää oman hiekkarannan kera oli kesänä aika luksusta. Arvatenkin aamusta iltaan noi meidän lapsukaiset viihtyivät tuolla ja toivat varmaan kilokaupalla hiekkaa mukanaan aina sisälle tullessaan. Joka aamuinen projekti olikin levittää paksu kerros aurinkorasvaa ja eikun menoksi.


Ruoppausprojekti oli terassin vasemmalta puolelta ja ihan ei yletytty kaislikon ulkoreunaan asti, mutta saatiin ainakin tuo edusta kivemman näköiseksi ja yhdistettyä tuo pieni erillinen kalliosaari tähän alueeseen. Ruoppausmassa laitettiin tuohon terassin vasemmalle puolelle. Nyt sen pitäisi sitten antaa kuivua jonkin aikaa, että voisi laittaa siihen multaa tai hiekkaa. Katsotaan sitten miltä se näyttää ensi kesänä ja mitä siihen keksisi. Isot kivet oli nosteltu jo veteen valmiiksi edellisen ruoppauksen yhteydessä rivistöksi, joten nyt oli helppo nostella ruoppausmassa niiden taakse eikä massa valu takaisin veteen.



Itse hiekkaranta näkyy tuossa alakuvassa paremmin. Pieni poukamahan tuo on, mutta kivasti siihen ovat lapset mahtuneet pulikoimaan.




Tältä meidän rannassa näytti muutama vuosi sitten. Vielä olisi paljon tehtävää, mutta ainakin ollaan menty parempaan suuntaan. Nyt sitten jännitetään, että kuinkakohan paljon tuota hiekkaa on ensi kesänä talven jäljiltä enää jäljellä. Aika hyvinhän tuo merivesi sitä vie mennessään syysmyrskyjen myötä.

Vielä olisi aika pitkä matka ensi kesään, mutta kyllähän se sieltä aina kuitenkin tulee, joten ei auta kuin odottaa :) Toivottavasti tulee yhtä lämmin kesä kuin tänäkin vuonna.

4 kommenttia:

  1. Tuo teidän terassi on niin upea. Vitsit. Aika kiva katsella tällaisia kuvia kun ulkona vihmoo vaakatasossa vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga <3 Aika synkkää tuolla ulkosalla kieltämättä on eikä lumesta ole tietoakaan. Saas nähdä saadaanko valkoista joulua.

      Poista
  2. "Ois vielä kesä...." :)
    Kaunis on teidän ranta!! Hyvä keksintö tuo joutsen! Myös jokin käärmeen näköinen,joko köyden pätkä tai muovikäärme kuulemma pelottaa ainakin lokkeja,en tiedä sitten pelottaako se hanhia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niinpä! Olispas vielä kesä! Aika synkkää tuolla ulkosalla on, vaikka onkin aika lämmintä. Tänäänkin oli kymmenen astetta, joten eipä ole talvesta tietoakaan vielä. Tuota käärmettä ei ollakaan vielä kokeilu. Tuo joutsen on ainakin vielä tehonnut hyvin. Tosin oli aikamoinen metsästäminen, että mistä sellaisen sai, mutta metsästys onneksi tuotti tuloksen ja saatiin ihka oma joutsen meidänkin rantsuun :)

      Poista