Innostuin vihdoin ja viimein kokeilemaan kuvansiirtoa Art Mediumilla. Kyseinen pullo onkin ollut kaapissa jo yli vuoden päivät odottamassa sitä inspiraatiokärpästä, joka vihdoin yllätti minut.
Maalasin ensin tuollaisen vanhan hedelmälaatikon valkoiseksi ja sitten printtasin siihen sopivan tekstin. Netistä näitä löytyykin ihan kivasti. Kuva kannattaa muistaa printata peilikuvana, koska muuten teksti tulee väärinpäin. Tulostimeksi suositellaan lasertulostinta.
Sovittele kuva ensin oikeaan kohtaan. Itsekin leikkasin tämän kuvion kahteen osaan, kun ei olisi muuten mahtunut.
Sivele Art Mediumia printin oikelle puolelle ja painele oikeaan kohtaan kuvapuoli alaspäin. Kaikki ilmakuplat olisi hyvä saada tässä vaiheessa pois.
Anna kuivua
Kostuta paperia ja pyörittele paperi varovasti sormenpäillä pois. Varo rikkomasta itse kuviota. Tätä prosessia jatketaan niin kauan, että kuva on kirkas. Mikäli kuvan päälle jää paperia, niin se helposti sumentaa sen ikävän näköiseksi. Hinkkaamisen jälkeen työ onkin sitten valmis.
Nyt tämä laatikko palvelee mökillä lehtikorina. Sinne onkin sitten kiva lastata sisustuslehtiä ja lueskella niitä meren äärellä.
Onko teistä kukaan muuten sattumoisin kokeillut tuota Art Mediumia muuhun materiaaliin kuin puuhun? Mielelläni kuulisin kokemuksianne.
Kiitos vinkistä, tuollaista voisin itsellenikin hommata tai ainakin tutustua tekniikkaan. :D
VastaaPoistaJuu kannattaa tosiaan kokeilla. Loppujenlopuksi tosi helppoa, kunhan muistaa riittävän varovasti poistaa tuon paperin. Olisi kiva kokeilla tuota joskus myös kankaaseen.
PoistaOlin laittanut itselleni muinoin ylös linkin, jossa Art Mediumia käytettiin kankaaseen. Kaivelin vähän ja johan löytyi; eli Punaisen mökin kammarin Irma teki kauniita pussukoita tällä tavoin.
VastaaPoistahttp://punaisenmokinkammari.blogspot.fi/2013/03/kangaspusseja-ja-art-medium-kokemuksia.html
Nyt kyllä täytyy itsekin viimein kokeilla. Mutta..... kun olen teknisesti tosi avuton, niin onko olemassa siis joku tapa millä kuvan pystyy tulostamaan peilikuvana, vai pitääkö etsiä peilikuvaksi valmiiksi tehtyjä tekstejä ja kuvioita ?
Kiitos linkistä. Täytyykin käydä kurkkaamassa tuolla. Peilikuvaksi kääntö ei onneksi ole kovinkaan vaikeaa, tosin jonkun kuvankäsittelyohjelman todennäköisesti kuitenkin tarvitsee ennen kuin printtaat kuvan. Itse käytän ilmaista Photoscapea, josta saa yhdellä napin painalluksella käännettyä kuvat peilikuviksi. Lisäksi tuolta Pinterest kansiostani löytyy suoraan joitakin peilikuvina olevia juttuja, jotka sopivat hyvin tuohon tarkoitukseen. Käyhän kurkkaamssa siellä. Pinterest kansiooni pääset mm. tuosta yläbannerin alapuolella olevasta Pinterest -nappulasta ja etsi sieltä askartelua kansioni, niin sieltä saat joitakin kuvia, jotka ovat suoraan peilikuvina :) Jotku kuvat ovat tosiaan netissä suoraan peilikuvina ellei itse halua/osaa kääntää niitä.
Poista