tiistai 22. maaliskuuta 2016

DIY; Pääsiäismunat servettikoristeluilla


Innostuin tänä pääsiäisenä muna-askarteluihin. Tässä toinen versio askartelemistani pääsiäismunista. Ensimmäinen versio oli edellisessä postauksessa olleet tekstimunat ja nyt seuraavaksi kokeilin näitä serveteillä koristeltuja munia. Näissä pohjana ihan oikeat kanamunat, jotka tyhjensin. Tulipahan tehtyä sitten munakastakin oikein olan takaa, kun ei viitsi heittää sisältöä roskiinkaan. Oli muuten yllättävän vaikeaa saada siistiä reikää noihin muniin ja loppujen lopuksi suurinpiirtein hikihatussa löin pienellä ruuvimeisselillä reiän niihin, kun mikään iso neula ei todellakaan mennyt noista läpi tai sitten on ihan väärä taktiikka. Vinkkejä saa kyllä antaa, että miten munan saa helpoiten tyhjennettyä. 

Tyhjennyksen jälkeen huuhtelin munat sisältä, jotta eivät rupea haisemaan. Mädän kananmunan haju on kyllä sen verran kaamea haju, että en todellakaan halua sitä hajua meille kotiin. Kerran elämässä mökillä on tullut rikottua mädäntynyt kananmuna ja yöks, kun koko mökki haisi siltä vielä pitkään, vaikka kuinka yritin tuulettaa, joten ei kiitos sitä hajua enää koskaan.




Tarveaineiksi tarvitset mahdollisimman isoja kananmunia, kivoja servettejä sekä askartelulakkaa. Joskus olen kuullut puhuttavan myös Erikeeperin ja veden seoksesta decoupace tekniikan yhteydessä, mutta itse en ole sitä testannut. Niin ja taitaa askartelukaupoista löytyä ihan decoupage -lakkaakin tuohon tarkoitukseen, mutta mielestäni askartelulakka ajaa ihan saman asian ja en edes tiedä mitä eroa noilla kahdella edes on vai onko edes mitään.

Leikkaa serveteistä haluamasi kuvioita ja irrota varovasti päälikerros alimmista kerroksista. Laita munan pintaan haluamasi kuvan kohtaan vähän lakkaa ja laita servettikuvio siihen ja lakkaa kuva kiinni munaan. Näin yksinkertaista! Näitä voi ripustella sitten vaikka oksiin tai laittaa tarjottimelle näytille, kun itse tein. Askartelukaupoista löytyy myös sellaisia ns. munanpidikkeitä, jotka voi sujauttaa munan sisälle ja saa näin munat helposti roikkumaan esim. pajun oksiin.



Jokos te olette ihan pääsiäistunnelmissa? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti