lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kevättä rinnassa messupäivän jälkeen


Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Täällä ollaan nautittu tänään oikein urakalla messutunnelmista. Ensin luonnonkaunismessuilla ja siitä suoraan kevätmessuille. Koko päivä tuolla sitten menikin, kun taas niin paljon katsottavaa ja aina jää suustansa kiinni joka paikkaan. Molempia messuja vietetään nyt viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa ja luonnonkaunismessut messukeskuksen talvipuutarhassa, joten voi yhdistää kahdet eri messut samalla kun tuolla käy. Suosittelen kyllä molempia messuja.

 Nyt ruvetaankin sitten valmistautumaan lasten suureen h-hetkeen, nimittäin palmusunnuntain virpomiseen. Pajunkissat käytiin keräämässä jo hyvissä ajoin ja eilen sitten tehtiin niitä yhteistuumin urakkanatyönä tai lopussa kävi siten kuten muinakin vuosina, että minähän niitä sitten vielä viimeisenä vielä väsäilin, kun lapset kirmaisivat sitten jo leikkeihinsä. Kivan värikkäitä vitsoista taas tulikin. Ehkä pitäisi jättää osa omaan maljakkoon tuomaan pääsiäisen tunnelmaa. Nyt täytyy vaan toivoa, että huomenna on kiva virposmikeli ja lapsirakkaita ihmisiä ovien takana. Ehkä äippäkin sitten saa maistaa jonkun saalistaa sitten vaivan palkaksi ja ollaan sitten kaikki mukavassa sokerihumalassa sunnuntai iltasella :)

Joten eipä tässä muuta kuin virvon varvon -terkuin kohti huomista! Loppuilta meneekin sitten jalat pöydän päällä ja sohvalla röhnöttäen. Se on nyt ansaittu tiukan messupäivän jälkeen.


8 kommenttia:

  1. Messut oli todella kivat, mutta harmitta etten tajunnut että samaan aikaan oli ne Luonnonkosmetiikka messut samassa paikassa, joten ne jäi sitten käymättä!

    Oikein ihanaa palmusunnuntaita ja lapsille toivotaan kunnon saalista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo luonnonkosmetiikan messut olivat kyllä kivat ja harmi, että jäivät näkemättä. Niitä voisi kyllä enemmänkin mainostaa, kun on monelta tainnut mennä ohi koko messut.

      Poista
  2. Oli kiva messuilla yhdessä. toivotaan, että videokipinä edes pikkusen tarttui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva messuilla ja superkiitos neuvoista. Vähän ainakin iski kipinä tuohon instan storyn videoihin :)

      Poista
  3. Kaunis blogi..liityin lukijaksi t.uusi blogiyrittäjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva, että löysit tänne tiesi. Täytyykin tulla vastavierailulle :)

      Poista