torstai 5. tammikuuta 2023

Rundalen palatsi ja kartanokierros Latviassa

Rundalen palatsi Latvia

*Yhteistyössä Latvia Travel, Toptaste ja AirBaltic*

Palataanpa vielä ihanaan joulukuiseen Latvian reissuuni. Tässä postauksessa keskitytään upeaan Rundaleen Palatsiin sekä kartanovierailuihin. Olen varmaan  ollut aikaisemmassa elämässäni jonkin sortin hovineito, koska kaikki linnat/palatsit sekä kartanot vetävät aina puoleensa. Jotenkin ne vain ovat kertakaikkisen kiehtovia ja historia niiden takana. 

Rundalen Palatsi


Rundalen Palatsi eli latvialaisittain Rundales Pils on eittämättä koko Latvian ja voisi sanoa koko Baltian komein palatsi. Palatsi sijaitsee Via Baltican varrella n. puolentoista tunnin ajomatkann päässä Riiasta etelään. Palatsi on rakennettu 1700-luvulla ja itselleni se toi eittämättä mieleen Versaillesin ja sen upean puutarhan, joten en yhtään ihmettele, että Rundalen Palatsin sanotaan olevan Itämeren Versailles. Tällä kertaa ei ehditty tutustua upeaan entisöityyn barokkipuutarhaan, koska keskityttiin nyt talvisaikaan sisätiloihin, mutta toki puutarhaan olisi nytkin päässyt kävelemään. Olisi kyllä upea nähdä puutarha vielä kesäaikaan, kun kukat kukkivat ja on vihreää.

Rundalen Palatsin syrjäistä sijaintia saa kiittää siitä, että se on säästynyt sotien tuhoilta, toisin kuin esim. vieraileamme Jelgavan kaupunki, joka tuhoutui lähes kokonaan toisessa maailmansodassa. Mutta miten ihmeessä Latviassa yleensäkin on tällainen upea palatsi? Siitä saamme kiittää Johan Bironia, joka oli Venäjän leskikeisarinan Anna Joanovnan rakastaja, joka rakensi arvolleen sopivan kesäasunnon. Palatsi oli Bironin suvun käytössä 1795 asti, jolloin Kuurinmaan herttuakunta liitettiin Venäjän keisarikuntaan. 

Tämä barokkiarkkitehtuurin mestariteosta on entisöity vuoteen 2014 asti ja lopputulos on kyllä upea. Rundalen Palatsin on suunnitellut Francesco Barlolemeo Rastelli, joka kuuluisin luomus taitaa olla Pietarin Emeritaasi. Palatsi on tosiaan nykyään restauroitu kokonaan uuteen loistoonsa.

Palatsi käsittää 138 huonetta ja tilaa, jotka sijaitsva kahdessa kerroksessa. Huoneet on sisustettu ylellisesti ja jokainen vierailemamme huone oli kuin uusi maailma omine värisävyineen ja kattomaalauksineen. Rundalen Palatsi on täynnä myös aitoja taideteoksia, joita se pyrkii myös hankkimaan joka vuosi lisää.

Palatsikierroksen aikana pääsee tutustumaan niin herttuan kuin herttuattaren tiloihin, joista toki herttuan tilat ovat huomattavasti isommat ja näyttävämmät. Meillä oli koko kierroksen ajan opppaat kertomassa palatsin eri huoneista ja historiasta, jotka olivat ihan meitä varten pukeutuneet ajan henkeen sopivasti. Huipennuksena oli vielä heidän tanssiesitys ja pieni opastus naisten viuhkojen käytöstä ja mitä kukin viuhkalla tehty liike merkitsi esim. tanssiaisissa naisen valitsemalle suosikilleen. 

Vinkkinä, että kannattaa kurkata myös instagramin puolelle tililleni Kristallinhohtoa ja sieltä yläreunasta löytyvät kohokohdat, jonne olen lisännyt tämän reissun kaikki storyt ja josta mm. edellä mainitsemat tanssit näkee ihan livenä.

Rundalen palatsi Latvia
Rundalen palatsi Latvia
Rundalen palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia

Yksi Rundalen palatsin parhaiten säilyneistä osista on valtaistuinsali, jonka upea koristelu on peräisin vuodelta 1767. Palatsissa on jokaisessa huoneessa todella paljon näyttäviä yksityiskohtia ja upeita kattomaalauksia. 

Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palace Latvia
Rundale palatsi
Rundale palatsi Latvia

Yllä loistelias herttuan makuuhuone ja alakuvassa puolestaan hieman vaatimattomampi herttuattaren makuutilat.

Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia
Rundale palatsi Latvia

Jelgava City



Jelgavan (aiemmin Mitau) on kaupunki, jolla on pitkä ja rikas historia. Se on mainittu ensimmäisen kerran kirjallisissa dokumenteissa jo 1200 -luvulla. 

Jelgava sijaitsee n. 41 km päässä Riiasta ja siellä vierailukohteemme oli kuvassa näkyvä kirkontorni, jossa voi tutustua mm. Jelgavan historiaan sekä muotiin Jelgavassa eri vuosisadoilla. Viralliselta nimeltään paikka on Jelgava Holy Trinity Church Tower.  

Toisen maailmansodan aikana Jelgavan kaupungista tuhoutui n. 90 % ja tämäkin torni oli osa kirkkoa. Sodan jäljiltä jäi jäljelle vain tämä kirkontorni itse kirkon tuhoutuessa. 

Torni on entisöity hienosti ja se käsittää useita eri kerroksia, joihin pääsee tutustumaan. Yhdessä kerroksessa toimii myös suosittu ravintola, joka oli vierailun aikana kiinni, mutta näytti erittäin viihtyisältä. Tornissa on ylhäällä myös katettu näköalatasanne, josta näkee pitkälle eri suuntiin Jelgavaa. 


Abgunste Manor


Abgunste Manor

Yksi reissun mielenkiintoisista kartanovierailuista oli Abgunste Manor, joka sijaitsee Jelgavan läänissä. Kartano on alunperin vuodelta 1780, mutta se paloi 1905 ja uudelleen rakennus valmistui 1930. Kartano toimi mm. metsästyslinnana, myöhemmin kouluna sekä asuntoina ja kauppana. Nykyään kartano on muuttunut luovuuden tyyssijaksi taiteelle, kulttuurille sekä tapahtumille. Siellä sijaitsee esim. Baltian suurin keramiikkauuni. Kartanolla on myös viljamakasiiniin restauroidut juhlatilat, joita voi vuokrata, catering palvelu sekä majoitustoimintaa. 

Meitä tuli tervehtimään itse talon isäntä, joka kertoi mielenkiintoisen tarinan heidän päätymisestään kartanon omistajiksi. He eivät esim. olleet pääseet edes tutustumaan sisätiloihin ennen ostopäätöksen tekoa ja rahaa heillä oli tasan 3.000 euroa. Nykyiseen loistoonsa kartano on rakennettu monien tukien saattelemana vanhaa kunnioittaen. Abgunsten kartanossa kissat, kynttilät ja taiteellinen ympäristö lämmittävät vierailijoiden sydämet. Me saimmekin nauttia lounaan lomassa myös söpöjen kissojen seurasta ja kartanon isäntä kertoi, että jokainen kunnostusprojekti on saanut myös oman kissasuojelijansa.

Abgunste Manor
Abgunste Manor
Abgunste Manor
Abgunste Manor
Abgunste Manor
Abgunste Manor
Abgunste Manor
Abgunste Manor

Abgunste Manor tarjoaa myös majoitustiloja ja jokainen huone on sisustettu persoonallisesti eli kahta samanlaista huonetta ei löydy. 

Ja mikäli näin vitsimielessä sanottuna haluat tulla ns. kaapista ulos, niin täällä Abgunste Manorin yhdessä huoneessa se onnistuu ihan kirjaimellisesti. Nimittäin kartanon yhdessä huoneessa sijaitsee tämä ns. taikakaappi, joka johti huoneen kylpyhuoneeseen. Tarina tämän kaapin taustalla on Narnia elokuva, joka oli kuvattu täällä. Itse en valitettavasti tunne kyseistä elokuvaa, joten en sen enempää osaa kertoa siitä.

Abgunste Manor
Abgunste Manor

Mazmežotnes Manor


Toinen vierailemamme kartona oli Mazmežotnes kartanohotelli, joka sijaitsee vain kahden kilometrin päästä Rundalen palatsista. Venäjän keisarinna Katariina Suuri lahjoitti tilukset lastenlastensa opettajattarelle Charlotte von Lievenille, joka rakennutti paikalle mahtavan, empiretyylisen kartanon. 

Kartano on valmistunut 1802 ja se käsittää monia eri rakennuksia. Jokaisessa eri rakennuksessa tuntui olevan vähän eri toimintoja ja jokaisesta löytyi myös majoitustiloja, joten on ainakin mistä valita. Päätalon lisäksi oli mm. palvelijoide talo sekä sokerijuurikkaan valmistuksessa käytetyt tilat, joissa toimi myös pieni museo. Mazmežotnes kartanohotellissa tehdään myös erilaisia hoitoja, joten paikka sopii vaikka ihanaan itsensä hellimis viikonloppuun.

Mazmežotnes ManorMazmežotnes ManorMazmežotnes ManorMazmežotnes Manor

Jurmala


Monelle suomalaiselle toinen tutumpi paikka Riian lisäksi on tietysti Jurmala, joka sijaitsee ihan Riian kupeessa. Jurmala on kuuluisa sen pitkästä hiekkarannasta, jossa mekin pistäydyimme pikaisesti. Vierailuajankohtana oli sen verran kylmä talvinen tuuli, että rannalla kävely jäi aika pikaiseksi, mutta oli kiva käydä sielläkin pistäytymässä ja ihailemassa upeita Jurmalan huvioilta ja taloja. Yllättävän paljon oli ihmisiä liikenteessä näin talvisaikaankin.


Kiva kun jaksoit olla matkassa mukana. Toivottavasti näistä matkavinkeistä oli apua ja vinkkaan vielä lopuksi myös muista Latvian postauksistani, jos olet suunnittelemassa reissua Latviaan. Kannattaa muistaa, että Latviassa on paljon nähtävää myös Riian ulkopuolella, kuten esim. upea Kuldiga, jonka postauksen näet täältä ja kesäiset Riian vinkit näet puolestaan täältäTällä samaisella reissulla pistäydyin myös Riiassa ja Riian joulumarkkinoiden tunnelmia näet puolestaan täältä.

1 kommentti:

  1. Kyllä, linnat ja kartanot kiinnostavat myös itseäni, oikein mukavia vierailukohteita. Itse asiassa kartanoissa on mahtavaa myös päästä yöpymään, joten eivät ole pelkästään päivävierailukohteita, vaikka sellaisetkin ovat kiinnostavia. Todella näyttävä tuo Rundalen palatsi, siellä olisi kiva käydä. Toki muutkin tässä olleet kohteet näyttivät kivoilta. Harmi tuo Jelgavan kohtalo sodassa.

    VastaaPoista