perjantai 12. syyskuuta 2014

Sisustusliike Olivassa

Sisustusliike Olivaan Espoon Selloon oli tullut paljon syysuutuuksia, joita kävin ihastelemassa. Mm. Lexingtonilta, Linumilta ja Brukalta oli saapunut syksyn uutuudet.


Oi vitsit! Nämä lyhdyt olisivat olleet niin meidän miehelle sopivat. Hän ja kyllä kieltämättä minäkin, ollaan Ralph Lauren -faneja ja tuo polon pelaaja tuo kieltämättä mieleen Ralphin Polo logon. Kerrankin vähän tuollaista maskuliinisempaa. Pitäisköhän ostaa meidän iskälle tuollainen isänpäivälahjaksi? Saisi ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Nimittäin iskälle isänpäivälahja ja äippä saisi samalla kivan sisustusjutun siinä sivussa :)


Brukan huonekaluihin oli tullut uutuutena tämä harmaa sävy, joka näkyykin mm. tuossa laatikostossa. Vitsit miten piristävältä nuo oranssit kynttilät ja tähtiservetit muuten näyttävät mustan vierellä. Tuovat kieltämättä mieleen Halloweenin ja syksyn, jolloin kyseistä juhlaa aina vietetään, mutta mikä estää niitä käyttämästä myös muulloinkin. Itselläni vaan tulee aina jotenkin niistä Halloween mieleen, vaikka syksyn ruskassakin tuota oranssin sävyä esiintyy. 


Linumilta oli tullut näitä harmaakuosisia tyynyjä.


Messinki tekee kovaa tuloa kuparin kanssa sisustuksen saralle ja nimenomaan tuo messinki kiiltääkin ihanasti noissa Brukan uusissa tuotteissa. Ainakin tuo postilaatikko huomataan. Alla myös muita Brukan tuotteita.



Ihanaa, että tähdet pitävät vaan edelleen pintansa :)


Nämä astiat saavat kyllä hyvälle tuulelle väriensä puolesta. Mukavat väriläiskät syksyn harmaudessa. 




Olivassa on laaja kangas- ja tyynyvalikoima, joita jäin myöskin ihastelemaan. Arvatenkin iskin silmäni heti noihin tähtityynyihin. Mikäli esim. verhojen ompelu ei itseltä onnistu, niin heillä on tarjolla myös ompelupalvelua sekä  sisustussuunnitteluapua.


Liikkeestä löytyy myös hyllyn täydeltä Nicolas Vahén herkkuja.


Lexington on yksi lempimerkeistäni ja kyseisen merkin uutuksia odottelen aina innolla. Syksyn uutuksina ovat mm. nämä tuoksukynttilät, erilaiset keittiöliinat sekä tietysti sisustustyynyt uusilla kuoseilla. 



Marokkolaishenkisyyttä näyttäisi olevan edelleen sisustuksen saralla. 



Sisustusliike Oliva sijaitsee Espoon Sellon kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Kaupan historian eri vaiheistä näet enemmän täältä, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa. Liike on alunperin sijainnut Helsingin Bulevardilla, josta liike laajeni vuonna 2005 kauppakeskus Selloon, jonka myötä sen ilme myös muuttui. Provence henkisyydestä siirryttiin modernimpiin tuoteperheisiin kuten mm. Linumin ja Lexingtonin tuotteisiin. Olivalta löytyy myös nettikauppa, jossa on myynnissä mm. Lexingtonin sekä Linumin tuotteita,  Pappeliinan mattoja, Dualitin keittiökoneita, Methodin pesuaineita, Shepherdin lammastuotteita, Cchatwal o Jonsonin tyynyjä sekä Nicolas Vahén herkkutuotteita. Olivan verkkokauppaan pääset tästä klik klik. 


Tänään olisikin sitten luvassa Habitarea. Saas nähdä miten päivä sujuu siellä ihmisvilinässä vaavin kanssa. Toivottavasti ei saa mitään hirmuisia raivareita siellä tai jää Habitaret vähän lyhyeen.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ikean uutuuksia


Jokunen viikko sitten tipahti postiluukusta jokaisen sisustajan raamattu eli uusi Ikean kuvasto, jota on aina mielenkiintoista selata. Uusien tuotteiden innoittamana lähdinkin piipahtamaan paikan päälle. Kamera, kasa vaippoja, tuttipullo sekä maitoa vaan kassiin ja menoksi vaavin kanssa. Nuo isommat lapset kun ovat päivisin tarhassa, joten päästiin vaavin kanssa ihan kahdestaan matkaan. Arkipäivisin päiväsaikaan siellä onkin ihan kiva käydä kun ei ole hirmuista ihmisruuhkaa, vaan voi rauhassa kuljeskella.

Tässäpä teillekin sitten kuvapläjäystä omaa silmääni miellyttäneistä kokonaisuuksista.


Ihastuin tähän lasikupuiseen lamppuun ja vähän mietin sitä jopa meidän eteiseen, mutta ei taida sen valoteho vaan oikein riittää siihen. Taitaa toimia parempana tunnelmavalona vaikkapa ns. yöpöydän valona kuten Ikeassa oli tehty.


Ihku walk in closet oli myös ilmaantunut Ikeaan esille. Tuollaisen kun vielä joskus saisi. Tosin meikäläisen tavaramäärällä se ei kauaa olisi kuitenkaan siisti ja tilaa tarvittaisiin varmaan tuplasti, mutta saahan sitä aina haaveilla.


Tämä hoitopöydän päälle tehty vauvataulukin oli söpö. Tekisi mieli tehdä itsekin tuollainen, mutta kun ei vaan ole oikein paikkaa sille, kun meidän vaavilla ei ole omaa huonetta ja hoitopöytäkin on veskissä.




Tätä katossänkyä ja prinsessakuosista pussilakanasettiä jäin ihastelemaan ihan pidemmäksi ajaksi. Mietin jopa pienessä mielessäni, että saiskos meille rakennettua jotenkin tuollaisen pikkuneidin sängyn päälle, mutta ehkäpä menee vähän liiaksi säätämiseksi eikä uutta sänkyäkään viitsi enää ostaa tässä vaiheessa.


Pari uutta lastenhuonekokonaisuuttakin oli esillä.



Tällainen vähän vanhemman teinin huone.



Ikeapäivän saldona oli uusi valaisin, kukka, pari tyynyä, pulloja jne. Onneksi ei tullut mitään kovin tyyristä reissua, joten päästiin kotiin ihan hyvällä omallatunnolla. 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Tähtiä Sikuriinasta + lukijatarjous


Meidän perheen tähtikuosit lisääntyivät taas aikalailla, kun löysin ihanasta sisustusliike Sikuriinasta vaikka mitä mieleistä. Hih ja kaikissa tilatuissa tuotteissa on tähtiä, mitäs muuta. Koskakohan tulee kyllästyminen?

Näitä Krasilnikoffin tähdellisiä Happy Mugseja himoitisin jo kesällä, mutta ehtivät loppua suuren kysynnän vuoksi ja nyt niitä oli tullut lisää Sikuriinaan ja sain omani. Ovat kyllä kertakaikkisen ihania ja hintakaan ei ole paha. Ei ihmekään, että näistä on tullut aikamoinen hitti maailmalla. Varsinkin jos hyödyntää nyt -20 % lukijatarjouksen (koodi postauksen lopussa), niin mukille jää hintaa vain 4,80 €/kpl.  GreenGate sai kyllä kovan kilpailijan näistä, kun näitä mukeja saa melkeinpä kolme yhtä GG:tä vastaan. Näitä Happy Mugseja löytyy monta eri väriä, jos tuo vaaleansininen ei iske ja myös pallokuosilla, jos on tähtiähky täynnä. Itse arvoin vaaleanpunaisen sekä vaaleansinisen välillä ja päädyin sitten tuohon vaaleansiniseen, kun on vaaleansinistä GG:tä jonkin verran, niin sopivat kivasti yhteen.


Happy Mugsit saivat seurakseen näitä tähdellisiä Happy Spoonseja. Nämä ovat hieman eri sävyä kuin itse mukit, mutta sopivat kuitenkin ihan kivasti yhteen. Alunperin meillä oli niitä kanssa kuusi kappaletta, mutta pikkuneidin touhuillessa, niistä kaksi tipahti meidän laattalattialle ja arvatenkin posliiniset lusikat menivät rikki.



Krasilnikoffilla on myös näitä tähdellisiä kulhoja, joista meille kotiutui tämä vaaleanpunainen Cookies -kulho poppari ja chips kulhojen seuraksi.




Juu ei nämä tähdet vielä tähän loppuneet, joita meille tuli Sikuriinasta. Myös tässä Krasilnikoffin beigessä keittiöpyyhkeessä on tähtiä. Tätä kaavailin alunperin meidän mökin keittiöön, kun siellä on nyt tähtimatot, mutta ihan kivasti tuo sopii meidän keittiön väritykseenkin. Ehkäpä tuo jää sittenkin meille kotiin. Myös takana oleva tähti tuli nyt meille. Hakee vielä vähän paikkaansa, mutta tuohon hellan taakse se nyt päätyi. Ehkä laitan sen ulko-oveen sitten joskus. Näitä metallisia tähtiä löytyy myös mustana ja kahta eri kokoa. Tuo meidän tähti on halkailisialtaan 42,5 cm eli sitä pienempää mallia.


Lopuksi vielä ilouutinen kaikille lukijoilleni. Yhteistyön puitteissä Sikuriina haluaa tarjota -20 % alennuksen 7.-15.9.2014 välisenä ajanjaksona.  Alennuksen saat koodilla ALE20 %. Sikuriinan ihanaan verkkokauppaan pääset tästä klik klik. Liikkeessä on edustettuna Krasilnikoffin lisäksi mm. IB Laursenin, Roomlightin, Lyhtytalon sekä Blossomin tuotteita. Sikuriinan valikoimaan kuuluu mm. keittiötavaroita, koruja ja asusteita, piensisustustavaraa, tekstiilejä sekä sisustustarroja. Sikuriinalla on myös showroom/verkkokauppaostosten noutopaikka Hyvinkäällä osoitteessa Hämeenkatu 31, jos satut liikkumaan siellä suunnalla. 

Ei muuta kuin hyviä shoppailuja ja sunnuntainjatkoa. Minä menen nyt nauttimaan teetä ihanasta tähtimukistani. Ei ihmekään, että sen nimi on Happy Mug, kun ei siitä juodessa voi kuin tulla iloiselle mielelle :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Mökin keittiön uudet hankinnat


Kesällä tuli napsittua ihan hirmuinen määrä kuvia ja kaikki melkeinpä jäivät sitten laittamatta tänne blogiin saakka. Eipä sitä kesähelteillä paljon viitsinyt koneen äärellä olla. Nyt onkin sitten syksyn tullen kiva ruveta purkamaan sitä kuvasatoa ja muistelemaan mennyttä kesää. Vielä on ollut ihanan lämmintä ja saatu nauttia jopa 20 asteesta, vaikka syyskuun puolella jo ollaan. Ehkä ensi viikolla tuo syksy sitten iskee ja ilmat kylmenevät. Niitä tuo Pekka Pouta kovasti tuntuu ennustavan, että tässä tuo kesä sitten oli.

Ensimmäinen kuvapläjäys tulee meidän mökin keittiöstä ja sen uusista hankinnoista. Tosin en tiedä voiko tuota nyt edes keittiöksi kutsua, vaan enemmänkin keittokomero tai soppi se on, kun hyvä että juuri yksi ihminen mahtuu sinne sisälle, kahden kanssa tekee jo vähän tiukkaa. Isäni avustuksella remppasin tuon muutama vuosi sitten, joten onneksi on joku nurkka jo sentään mökistä laitettuna, kun tuota ikääkin mökillä rupeaa  olemaan. Parasta tuossa remontissa oli, että saatiin mökille astianpesukone, jonka johdosta mökkielämä helpottui huomattavasti. Lisäksi tuo vaaleampi sävy toi valoisuutta. Viimeistään sitten ensi keväänä olisi tarkoitus maalata koko mökin lattia, kun rupeaa näkymään nuo 40 vuoden kulumat siinä, joten taitaisi olla aika tehdä asialle jotain. Onko kenelläkään muuten kokemusta, että kuinka paljon tuota lakattua mäntulattiaa tarvitsee hioa, jos vetää peittävän maalin päälle? Ensin vähän mietittiin laminaatin laittamista tuon päälle, kun ikävät puun kuivumisesta tulleet isot raot lattiassa, mutta ei tuota voi kyllä oikein mennä peittämään. Puu on sentään ehtaa tavaraa. Ehkä sitten ensi keväänä rupean isäni kanssa tuohon hommaan, jollei nyt enää syksynä innostuta.


Mökin lattiat saivat kesän aikana uudet matot, kun iskin silmäni näihin Annon tähtimattoihin Anttilassa, joten ei auttanut kuin ostaa ne. Keittiö sai oman pitkän mattonsa ja olkkariin sekä ruokapöydän alle ostin sellaiset 160 x 230 kokoiset matot. Näin sain mökin ilmeestä vähän yhtenäisemmän, kun on samanlaiset matot monessa tilassa. Vielä kun saisi tuon lattian maalattua vaaleammaksi.


Yksi loppukesällä tehdyistä hankinnoista on tämä Clas Ohlsonilta hankittu hanallinen lasipurkki. Muuten ihan hyvä, mutta sattuu vaan vuotamaan. Vielä kun ehtisi viemään sen takaisin ja reklamoimaan asiasta. Ne olivat pitkään loppuunmyytyjä, joten asia on jäänyt vähän hoitamatta. Saas sitten nähdä löytyykö sellaista vuotamatonta versiota. Meillä kun mökin hanasta ei tule juotavaa vettä, niin on vähän pakko tuoda vettä mukanaan ja tuohon saa aika kivasti esille ison määrän vettä. On tuo ainakin nätimpi kuin sellainen muovinen tönikkä.





Muutama vuosi sitten kun tosiaan remontoitiin tämä keittokomero, niin valitsin keittotasoiksi vain tämän kahden lieden tason. Eipä sitä mökillä ole koskaan enempää tasoja tarvinnut ja saatiin sitten tuonne tason taakse vähän laskutilaa. Kuvan oikeassa laidassa mummin joululahjaksi saama leikkuulauta lastenlapsiensa kuvalla varustettuna.


Meidän pikkuneiti on oikein murofani, joten hankin sitä varten ihan oman lasisen säilytyspyrkin. Mökillä kun on sen verran kanssa kosteutta, että parempi laittaa ne johokin purkkiin ja ovat paremmin myös turvassa ötököiltä, joita kuitenkin mökillä aina on. Uusi leipälaatikkokin meille ilmaantui vanhan vierelle. Nekään eivät vaan oikein tahdo riittää, mutta kolmatta en enää osta tai ei sitä kyllä mahtuisikaan. Täytynee ehkä rajoittaa enemmänkin niiden sisältöä sitten.


Vähän kyllä himottaisi iskeä tuon lattian kimppuun jo tämän syksyn aikana, niin olisi sitten jo ensi kesänä valmista. Pitänee ottaa vaan ensin selvää, että miten se kannatta laitttaa ja mitä väriä siihen sitten vetäisi. Olisikohan maali vai joku värillinen lakka parempi? Siinäpä miettimistä. Ainakin se on selvää, että tuollaista männyn väristä lattiaa en enää halua, vaan jotain vaaleampaa sävyä.

Tänään olisi melkeinpä vielä mökkeilykelit, kun luvattu tosiaan vielä sitä 20 astetta, mutta joudutaan nauttimaan nyt se täällä kaupungissa. Eskari on jo alkanut pikkumiehellä ja muutkin harrastukset, joten eipä tuonne mökille enää tahdo oikein ehtiä. Aurinkoa kunkin päivään!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Pompin kutsut


Meillä vietettiin viikonloppuna jo perinteeksi muodostuneita Pomp de Luxin lastenvaatekutsuja. Muutama vuosi niitä onkin tullut jo pidettyä ja nyt taas uuden malliston ilmestyttyä muutama päivä sitten. Viime kertaiset kutsut olivat vain muutama päivä ennen laskettua aikaa, joten silloin jännitettiin, että olenko synnyttämässä, mutta ehdin kuin ehdinkin pitämään kutsut ennen h-hetkeä. Nyt ei onneksi ollut sellaista jännitysmomenttia, vaikka aika hektinen päivä tuo olikin, kun pidin ensin aamupäivän pihakirppistä ja juuri kun sain tavarat takaisin sisälle, niin ilmaantui yllätysvieraita ja kun nämä vieraat lähtivät, pamahti tupa täyteen mammoja lastensa kanssa, joten illalla olikin aika veto poissa ja sai kaatua suoraan sänkyyn.


Hirveästi en ehtinyt napsimaan kuvia uudesta mallistosta, kun meidän vaavi ei oikein viihtynyt kuin sylissä, joten kameran kanssa heiluminen jäi sitten vähän vähemmälle. Lisäksi nyt ei oikein ollut mitään sellaista must have -juttua, vaikka kivoja vaatteita olikin. Kuten arvata saattaa, niin tuo roosa on vaan edelleen se suosikkiväri ja sen värinen paita tulikin tilattua pikkuneidille.


Illan esittelijänä toimi Pink Dreams -blogin pitäjä ja hänellä oli myös oma tytär mukanaan. Meidän neiti ja hänen tyttärensä ovat jo tottuneet peuhaamaan yhdessä kutsujen merkeissä, mitä nyt meidän pikkumies välillä kiusailee tyttöjen leikkejä.


Onneksi tuli tehtyä banaanikakku ja omenapiirakka jo edellisenä päivänä, joten ei tarvinnut enää sitten hirveästi stressata tarjoilun kanssa, kun oli jo leipomukset tehtynä.


My Villa May -blogin pitäjä Hannis oli myös käymässä Suomessa ja päästiin turisemaan paremmin kuulumisia. Hän toimi myös mallina Pomp de Luxin pipon ja kaulahuivin kera. Harmi vaan, että tuo nätti huivi oli villaa, kun itse olen niin herkkä villalle, että en voisi kuvitellakaan pitäväni mitään missä on yhtään villaa mukana.   


Nyt sitten taas pakettia odottelemaan ja unten maille!