lauantai 22. kesäkuuta 2019

Juhannusterveiset


Juhannusterveiset mökiltä! Täällä on vietetty rauhallinen juhannusaatto ihanan aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Tämä äippäkin uskalsi jopa heittää talviturkin kun oli sauna lämpimänä. Vesi oli kyllä yllättävän lämmintä, vaikka aluksi ei siltä kyllä tuntunutkaan ja se kastautuminen on aina niin hitsin vaikeaa. Nyt juhannuspäivänä onkin aikamoinen tuuli ja lämpötila on tippunut 17 asteeseen, kun eilen oltiin n. 24 asteessa. Mutta onhan tämä aikamoinen parannus sentään viime juhannukseen, jolloin mökillä oli 9 astetta.

Meillä juhannusperinteisiin kuuluu grillailu ja tänä jussina grilliin löysivät ribsit ja tietysti uudet Siikli perunat. Onneksi noita Siiklejä on tullut jo kauppoihin eikä tarvitse syödä enää niitä mauttomia Timo kevätperunoita. Siiklit ovat ihan parhaimpia ja paljon voita kyytipojaksi ja avot!

Kaffepöytään innostuin pitkästä aikaa leipomaan kääretorttua ja Valion nettisivuilta löytynyttä mökkikakkua, johon ei tarvita uunia. Kakun tekoon tarvitaan vain paistinpannu ja jääkaappi. Oli muuten hyvää ja todella helppo tehdä, joten laitan ohjeen nyt teille vielä postauksen loppuun. Kaikki nämä herkut nautittiin mökin aurinkoisella terassilla uusien Jyskin kesäkalusteiden kera. Olipas kiva samalla katsella ohi kulkevia veneitä ja vain olla.

Syömisen lisäksi juhannukseen tietysti kuuluu Suomen lipun laittaminen salkoon klo 18,  saunomista, uimista ja normaalisti tietysti kokon polttoa, jossa lapset perinteisesti grillaavat vaahtokarkkeja. Noh, tänä vuonna oli metsäpalovaroitus voimassa, joten jouduttiin jättämään kokon polttaminen juhannusaaton osalta ja valmiiksi tehdyt vaahtokarkkigrillitikut jäivät grillaamatta kokossa. Onneksi kesää on vielä jäljellä, niin saadaan nekin grillattua.









Helppo mökkikakku

Pohja: 

3 dl kaurahiutaleita
100 g voita
3/4 dl sokeria

Täyte:
1 prk (150 g) Creme fraichea
140 g valkosuklaata
2 prk Valion maustettu rahka vanilja


Kakun voi valmistaa irtopohjavuokaan tai suoraan kakkuvuokaan. Laita kaurahiutaleet, puolet voista ja sokeri paistinpannulle ja paista hiutaleihin hieman väriä. Lisää loppu voi ja sulata joukkoon. Lisää lämmin kauraseos vuoan pohjalle tasaiseksi. 

Lisää paistinpannulle creme fraiche ja paloiteltu valkosuklaa. Kuumenna samalla sekoittaen kunnes valkosuklaa on sulannut. Nosta liedeltä ja lisää vaniljarahkat. Kaade täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Koristele marjoilla. Mansikat sopivat kakkuun ainakin erinomaisesti. Ainoa vihreä mitä löysin mökiltä oli viinimarjan lehdet ja nopea googlaus, että olivathan ne syötäviä, vaikka niitä ei välttämättä syödäkään, mutta ei oikein voi laittaa kakun päälle ei syötäviä koristeita. Niistä sai sitten kivaa väriä mansikoiden kera kakun päälle ja helpon kesäherkun juhannuspöytään.





Rentouttavaa juhannuksen jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Ihana juhannusaatto teillä on ollut. Mukavaa juhannuksen jatkoa sinullekin Cride <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan perinteinen juhannus ja hyvä kakkuohje, samoin täällä vietetty sellainen mökkeilyn ja saunomisen parissa (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kannattaa kokeilla myös tuota mökkikakkua. Helppotekoinen ja niin hyvää :)

      Poista
  3. Ihanalta kuullostaa teidän juhannus ja mitä herkkuja. Kivat nuo Jyskin terassikalusteet. Huolisin heti tuollaiset meillekin. Kiitos, kun jaoit tuon mökkikakun ohjeen. Täytyy joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Jyskin terassikalusteet ovat kyllä niin kivat. Olen ollut supertyytyväinen niihin. Mukavaa kesän jatkoa :)

      Poista
  4. Juhannuksen mässäilyjen jälkeen päätin, että vähään aikaan en kurkikaan makeisiin herkkuihin päin. Mutta tuo mökkikakku näytti niin herkulliselta, että pakko oli reseptiä vilkaista;) Kiitos - tämä lähtee kokeiluun!
    Ihanaa kesää sinulle ja perheelle, Cride <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täälläkin on koko loman ajan vain leivottu ja pulskistuttu. Onpahan sitten vararavintoa talven varalle :)

      Poista
  5. Ihana mansikkajuhannus teillä! Mä en ole vieläkään uskaltautunut uimaan. :) Aurinkoisia päiviä ja valoisia öitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sentään rohkenin jopa heittämään talviturkin. Taisi olla lapsilla niin kova painostus, että piti uhrautua :) Kiitos muuten viimeisestä Tuire :)

      Poista