sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannus helpon vaahtokarkki suklaavuoan kera


Tänä juhannuksena lämpö on kyllä hellinyt meitä suomalaisia. Eipä ole sen suhteen ollut se perinteinen juhannus. Normaalistihan juhannuksen lämpötila on ollut suurinpiirtein samoissa lukemissa kuin jouluaattona. Nyt mittari näytti sekä juhannusaattona ja -päivänä +27 astetta ja tarkeni tämänkin äippä heittä talviturkkinsa.

Meidän juhannus menikin muutoin perinteisesti omalla mökillä saunoen, uiden ja grillaten. Perinteisiin kuului myös pieni veneajelu ihanassa saaristossa, jossa kyllä niin sielu lepää. Siihen ei vaan kyllästy.

Tänä juhannuksena ei leivottu sen kummemmin kuin mustikkapiirakkaa ja tyttären toiveesta somehitiksi noussutta suklaista vaahtokarkki dippailuherkkua, jonka hän oli nähnyt Tik Tokissa. Epäilin vähän, että mitäköhän siitä tulee ja kun ei ollut mitään suoranaista ohjetta ja en ollut itse nähnyt koko Tik Tokin videopätkää, joten vähän kokeilumielessä lähdettiin testaamaan tuota. Näillä helteillä ei oikein viitsi kovin paljon uunissa paistella mitään herkkuja, kun pieni mökki lämpiää samalla aikamoisesti, joten siinä mielessä tuo suklaavaahtokarkki vuoka sopi erinomaisesti ja valmistuu myös todella nopeasti eikä tarvitse kuin kolme ainesosaa. 1 Fazerin taloussuklaalevy, vaahtokarkkeja ja Digestive keksejä. Itse kyllä ihastuin siihen ja kiva dippailuherkku, vaikka vähän varovainen saakin olla kun ottaa sen uunista pois. Vaahtokarkit kun ovat aikaste kuumia ja helposti polttaa suun. 

Alla löytyy tämä ohje tuohon herkkuun, jonka mukaan itse tuon kokeilumielessä tein.




Vaaahtokarkki suklaavuoka ohje

1 levy Fazerin talousssuklaata
Pieni pussi vaahtokarkkeja
Digestive keksejä

Pilko taloussuklaa paloiksi vuoan pohjalle ja asettele tasaisesti. Laittele päälle vaahtokarkit ja laita uuniin 225 astetta n. 5 min. Tarkkaile uunia ja kun pinta on kauniin paahtunut, ota pois. Tarjoile heti kuumana Digestive keksien kanssa dipattuna. Jos tätä dippailuherkkua sattuu jäämään, niin sen voi lämmittää vielä myöhemmin mikrossa ihanan sulavaksi.



Juhannusperinteisiin kuuluu tietysti myös Suomen lipun laitto juhannusaattona klo 18 ja juhannuskukkien haku, jotka ovat perinteisesti olleet Lupiineja. Mielestäni ne ovat kyllä niin kauniita ja sopivat juurikin Juhannukseen. Harmi, että vieraslajina ovat saaneet sen hävitysmääräyksen.



 Toivottavasti teilläkin on ollut antoisa juhannus ja lomat häämöttävät jo. Itselläni olisi vielä viikko töitä ja sitten kesäloma kutsuu. Jihuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti