Oi voi! Täällä minä ison mahani kanssa haaveilen jo normaaleista vaatteista :) Olisi niin ihana saada puettua jotain muutakin kuin nuo raskauspaidat ja -housut. Ehkä tähän vaiheeseen päästään sitten kun ollaan saatu nuo raskauskilotkin karistettua ja joku normaali vaate mahtuisi päälle. Tosin edellisten raskauksien jäljiltä meni koko vaatevarasto täysin uusiksi. Ei voinut kuvitellakaan, että mikään vanha vaate olisi mennyt päälle, vaikka painoa ei kilollisesti jäänyt kuin muutama kilo enenemmän kuin aikaisemmin, mutta ei vaan auttanut. Kaikki kauluspaidat ja bleiserit menivät mm. uusiksi. Niin se vartalo vaan muuttuu raskauksien myötä. Nyt vielä tässä raskaudessa olen syönyt mitä mieli tekee ja en ole todellakaan katsonut mitä suuhuni laitan. Tämän varmaan saan kokea sitten karvaasti. 12 kiloa on nyt tullut, joten onhan siinä sitten karistamista, vaikka synnärille siitä jääkin aika paljon.
Päädyin näissä haaveissani Espritin nettisivuille ja sinne olikin tullut jo paljon kevään uutuksia. Espritin vaatteita minulla löytyy enemmänkin tuolta paitarintamalta, mutta voisin kyllä hankkia vähän muutakin. Erityisesti nuo juhlavammat mekot olivat mieleeni, mutta pitäisi tosiaan saada vähän painoa sitä ennen alas.
Kevääksi olisi kiva hankkia myös joku tällainen nahkainen jakku ja huitaista joku iso huivi kaulaan.
Sitten näihin juhlavampiin asusteisiin. Erityisesti minua miellytti nämä pitsiset unelmat. Ihanan romanttista!
Minä jatkan täällä haaveilua ja kesän tulosta. Kyllä se sieltä tulee ja vauvelikin syntyy. Sitten ei auta kuin ruveta karistelemaan raskauskiloja, jos meinaa näistä vaatteista haaveilla syvällisemmin.
Kuvat lainattu Espritin sivuilta.






























