torstai 16. tammikuuta 2014

Perhekuva kehyksiin


Vihdoin ja viimein saatiin myös tämä vuosi sitten otettu perhekuvamme makuhuoneen seinälle muiden kuvien joukkoon. Kävi nimittäin siten, että käytiin perhekuvauksissa yli vuosi sitten ja tilasin 20x30 cm kokoisen perhekuvan, johon olin sopivasti bongannut Riviera Maisonin sivuilta juuri kyseiseen kuvaan kokoon sopivan kehyksen. Laitoinkin tämän kehyksen sitten tilaukseen Helsingin liikkeen kautta. Kehys sitten tulikin ja kyljessä komeili 21x30 cm kokolappu eli että sen kokoinen kuva sopii tuohon. Mitta ei tosiaankaan täsmännyt ulko-osien mittoihin, vaan tarkoitti kuvan kokoa. Siinä sitten rupesin laittelemaan kuvaa kehyksiin ja ihmettelin, että onpas meidän kuva kumman iso. Hain sitten mittanauhan ja kehyksiin mahtuva kuva olikin n. 4 senttiä pienempi sekä ylhäältä että alhaalta. Hitsit, että harmitti, koska tuon kokoista kuvaa ei saa edes teetettyä missään ja ns. negatiivit myös kuvausstudiolla. Tätä probleemaa sitten palloteltiin lähes vuosi tilaamani kaupan kanssa, että mitäs tehdään, kun olin sitten jo laittanut nuo saman sarjan pienemmät kehykset meidän betoniseinälle ja jättänyt tuolle isommalle kehykselle siihen oman tilan keskelle. Halusin kuitenkin samaa sarjaa olevan kehyksen ja eikä noita pienempiä kehyksiäkään oikein voinut enää lähteä liikuttelemaan kun kyseessä on betoniseinään poratut koukut ilman ikäviä uusia reikiä.

Jonkinlainen sopu saatiin sitten toimittaneen liikkeen kanssa aikaiseksi ja sain osan rahoista takaisin ja jouduin sitten vaan leikkaamaan meidän perhekuvasta osan meidän pikkumiehen päästä pois ja meidän jalat. Ei ihan nyt näytä siltä tuo kuva mitä alkuperäisenä, mutta eipä voinut sitten muutakaan. Itse Riviera Maisonilta ei sitten ikinä tullut mitään vastausta tai hyvitystä, vaikka vika oli täysin heidän. Ilmeisesti kukaan ei ollut aikaisemmin sitten kiinnittänyt tuohon sen enempää huomiota, että kehys on valmistettu ihan väärän kokoisena mitä on ilmoitettu. Edelleen heidän kehyksissään on virheellisesti väärä kokolappu eli ei kukaan viitsinyt sitäkään sitten korjata niihin. Luulisi, että joku muukin huomaa tuon asian ja ilmoittaa siitä vai eikö ihmiset sitten vaan välitä? Vähän hassulta tuo kuva nyt näyttää tuossa kehyksessä, kun on liian iso siihen, mutta tällä nyt sitten mennään.

6 kommenttia:

  1. Tosi hienot kyllä on nuo kehykset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin ihastuin niihin ja tuli hankittua ensin nuo pienet ja sitten vielä tuo isompi juuri tuota perhekuvaa ajatellen, mutta ihan ei mennyt putkeen sen kanssa :)

      Poista
  2. Olipa show noiden kehysten kanssa, mutta näyttävät kyllä hyvältä kaikki seinällä yhdessä :).
    Sulle olisi muuten haaste blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kivasta haasteesta :) Täytyykin ruveta väsäämään sitä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  3. Hienot kehykset ja sopivat tosi hienosti tuohon sängyn yläpuolelle.
    tosi harmi että jouduit tuollaisen operaation käymään läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan lopulta saatiin kehys seinälle saakka, vaikka vähän kestikin. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista