torstai 1. syyskuuta 2016

Laveran ihonhoitoa

Lavera on ollut yksi lempiluonnonkosmetiikan sarjoistani ja olikin ilo saada taas jokunen tovi sitten testattavaksi lisää sarjan tuotteita. Mikäs sen mukavampaa kuin kokeilla uusia tuotteita tuoksutellen ja testata tuotteen toimivuutta. Vähän niinkuin viinin maistelu. Ensin haistellaan ja tutkitaan ulkonäköä ja lopuksi maistellaan nautinnolla. Eikös se vähän noin kosmetiikassakin mene, sillä erotuksella, että niitä ei yleensä kyllä maistella.


Laveran Basis Sensitive sarjasta testasin 2 in 1 cleansing milkiä eli puhdistusmaitoa, joka soveltuu myös vesiliukoisen silmämeikin puhdistukseen. Puhdistusmaito sisältää luomujojobaöljyä ja -sheavoita, jotka kosteuttavat ja puhdistavat tehokkaasti. Tuotetta on erittäin miellyttävä käyttää, koska se on helppo levittää ja lähtee hyvin vedellä pestessä pois.

Laveran Purifying Facial Toner -misellaarivesi, on tarkoitettu seka- ja rasvoittuvalle iholle. Itselläni on rasvoittuvaan taipuva pintakuiva iho ja useimmat rasvoittuvan ihon tuotteet ovat sellaisia, että en voi niitä käyttää, kun kasvoja kiristää ihan hirmuisesti niiden käytön jälkeen eli ihoni tarvitsee kuitenkin myös kosteutta. Tämä kasvosi ei todellakaan kuivata ihoa, vaan puhdistaa viimeisetkin meikin jäämät iholta hellävaraisesti ja tehokkaasti. Tuote supistaa ja puhdistaa ihohuokoset valmistaen ihon vastaanottamaan kosteusvoiteen. Kasvovesi sisältää luomuuutteita. Itse kun aloin käyttämään tätä kasvovettä, niin olin todella ihmeissäni, että puhdistaako puhdistusmaitoni oikeasti näin huonosti meikkini pois, koska tällä kasvovedellä viimeistellessä, pumpulappuun jäi vielä todella paljon meikkiä. Tätä efektiä ei ole ollut muilla testaamillani kasvovesillä. Tutkinkin sitten vähän syvällisemmin tämän tuotteen sisältöä ja ilmeni, että ilmeisesti juurikin tuo misellaarivesi on se mikä siinä tehoaa. Misellaarit ovat pienen pieniä molekyylejä, jotka poistavat lian iholta hellävaraisesti. Ne ympäröivät likahiukkaset ja meikkijäämät, vetäen niitä puoleensa magneetin tavoin ollen kuitenkin erittäin hypoallergeenisia. 

Tästä kasvovedestä tuli heti ihan suosikkini ja olenkin ostanut tämän saamani tuotteen jälkeen näitä jo monen monta pulloa. Tämä tuote todellakin viimeistelee tehokkaasti kasvojen puhdistuksen eikä jätä kiristävää tunnetta iholle. Huomaa todellakin, että kasvovesi toimii ja poistaa viimeisetkin meikin rippeet. Kaiken kukkuraksi tämän kasvoveden tuoksu on aivan ihana.


Näin vihreän teen lipittäjänä ja suurena kannattajana otinkin innolla tämän luomu vihreää teetä sisältävän Laveran Mattifying Balancin Cream Green Tea -kosteusvoiteen (huh olipas pitkä nimi) testaukseen. Tämä tasapainottava tuote on suunnattu normaalille ja sekaiholle ja tekee ihon mattapintaiseksi. Luomu vihreä tee ja luomukehäkukka kosteuttavat ihoa samalla kuitenkin hilliten ihon kiiltoa ja rasvaisuutta. Tämänkin tuotteen osalta pelkäsin, että tuleekos tästä samanlainen ihoa kiristävä efekti, mitä monesta rasvoittuvalle iholle tarkoitetusta tuotteesta on tullut ja jotka ovat saman tien jääneet käyttämättä. Tämä voide oli kyllä siinä mielessä positiivinen poikkeus ja voide kosteuttaa kuitenkin samalla.

Laveran Regenerating Facial Oil -kasvoöljy on ravitseva tehohoito kuivalle, aikuiselle iholle. Tuote sisältää 10 eri luomuöljyä, jotka hoitavat kuivaa ihoa ja häivyttävät ryppyjä samalla kosteuttaen. Vaikka kyseessä on öljy, niin se on kuitenkin rasvaton ja imeytyy nopeasti ihoon. Itselläni tämä on toiminut enemmänkin yövoiteena eli olen taputellut tätä kasvoihini aika iltaisin meikinpoiston jälkeen. Onpahan sitten saaneet kaikki kaunistavat öljyt rauhassa imeytyä meikäläisen nukkuessa ja voikin sitten aamulla herätä 10 vuotta nuorempana...hih oliskin niin! Sen voiteen keksijä voisikin sitten elää loppuelämänsä miljardöörinä, mutta siis vaikka tämä ei sitä 10 vuotta loihtinutkaan pois kasvoiltani yön aikana, niin silti ihan toimiva tuote.


Cosmopolitan Beauty Awards 2016 valitsi Laveran Illuminating Eye Cream -silmänympärysvoiteen parhaaksi luonnonkosmetiikan tuotteeksi vuonna 2016. Enkä yhtään ihmettele. Olen itse käyttänyt tätä jo jonkin aikaa ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Tuote sisältää luomukofeiinia, joka tasoittaa ja kiinteyttää herkkää silmänympärysihoa. Minähän en itse juo ollenkaan kahvia, joten tuo toimiikin sitten meikäläisen aamun piristäjänä.


Laveran kaikki tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja ne valmistetaan puhtaista luonnon raaka-aineista Saksassa. Tuotteet eivät sisällä synteettisiä hajusteita, väri-tai säilöntäaineita, silikoneja, parafiineja, ftalaatteja, parabeeneja, kemiallisia UV-suojia, mikromuovihelmiä tai mineraaliöljyjä.

Onko teille Laveran luonnonkosmetiikka ennestään tuttua?

*blogiyhteistyö*

8 kommenttia:

  1. Laveran silmänympärysvoide on tuttu ja oon tykännyt siitä tosi paljon!
    Imeytyy hyvin, ei kirvele silmiä ja tummat silmänaluset näyttää heti vähän paremmilta :)

    Suosittelen myös :)
    Muita Laveran tuotteita en olekaan testannut.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavera on yksi suosikkimerkkejäni luonnonkosmetiikan saralta, joten voin kyllä lämpimästi suositella kokeilemaan myös Laveran muita tuotteita.

      Poista
  2. Kasvoöljyistä tykkään. Minulla on aika kuiva iho ja nämä kosteuttavat juuri sopivasti.
    Ihanaa syyskuun ekaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen löytänyt nämä kasvoöljyt vasta hiljattain ja tykkään kanssa. Kiitos samoin ihanaista syyskuun alkua sinne päin :) toivottavasti tulee lämmin ja kaunis syksy.

      Poista
  3. Muutamia Laveran tuotteita olen testaillut. Tuota kasviöljyä voisi kyllä kokeilla.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavera on kyllä tullut paljon testailtua ja olen ollut tyytyväinen sarjaan. Ihanaista syyskuun alkua sinne Tampereen suunnalle :)

      Poista
  4. Hehkutettu silmänympärysvoide on ostettuna mutta vielä korkkaamatta. Muuten tuotteet eivät ole tuttuja.

    VastaaPoista