lauantai 18. marraskuuta 2017

Lasessorin huivi asusteena


Näin syksyn tai pitäisikö sanoa jo talven viimojen puhaltessa on ihana kääräistä iso huivi kaulaan lämmittämään. Samalla saa myös kivan viimeistellyn ilmeen pukeutumiseen. Meikäläinen tunnustautuukin aikamoiseksi huivifaniksi  ja taas olisi yksi uusi ihana lämmin huivi kietaistavaksi kaulaan. Yleensä en hanki mitään tuotteita villaisena, koska ne kutittavat niin vietävästi suorassa ihokosketuksessa, mutta tämä Lassesorin Zita-villahuivi on sen verran pehmeä ja laadukas, että tuota kutitus efektiä ei ole tullut. Huivin kaveriksi löytyi pari vuotta sitten Pariisista ostama nahkajakku ja uudet Caprisen nahkasaapikkaat, joihin ihastuin heti ensisilmäyksellä. Ovat myös niin hyvät jalassa ja kerrankin tarpeeksi kapeavartiset meikäläisen pillikintuille.

Hih, näitä kuvia katsellessa ei voi kuin todeta, että thank god, että en ole muotibloggaaja, kun tuo poseeraus näyttää olevan niin hitsin vaikeaa ja väkinäisen oloista. Miten ihmiset saakin niin luonnollisen ja hyvännäköisiä muotikuvistaan? Meikäläisen pönötykset on kyllä niin ala-arvoisia, mutta senkin uhalla päätin laittaa nämä tänne saakka. Asiaa ei myöskään auta yhtään se, että valokuvaajina ovat yleensä lapseni, jotka ovat vielä noita mini-ihmisiä, joten voitte vaan arvata, että heidän ottamat kuvat ovat juurikin sellaisia alasuunnasta otettuja kuvia, joista tulee ihanat kaksoisleuat näkyviin ja muutekin ihan outojoa tai lieneekö kuvattavassa vikaa. Tämän lisäksi tarkennuspisteet ovat yleensä missä sattuu ja yleensäkin saa olla aika tyytyväinen, jos on sattunut itse osumaan edes kuvaan siten, että myös pääkin  on kuvassa mukana edes osittain. Mutta ei saa valittaa, tarpeeksi monta otosta, niin kyllä niihin johonkin on kuvaan asti itsekin mahtunut ja ehkä jonkun voi jopa kelpuuttaakin, mutta on se vaan niin paljon helpompaa kuvata itse omia liikkumattomia kohteita.

Mukavaa viikonloppua!






4 kommenttia:

  1. Ihana huivi, oma Lasessorin huivikin on ollut kovassa käytössä :)
    Näytät kuvissa ihanalta <3

    VastaaPoista
  2. Hei, nyt sulla on noin saappaat :) Todella hyvän näköiset ja toi huivi - niin kaunis ja laadukas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo löysin nämä pitkän metsästyksen jälkeen vihdoin ja viimein. Ovat ihan huiput ja niin hyvät jalkaan. Huivikin on ollut ahkerassa käytössä

      Poista