perjantai 31. toukokuuta 2019

Mitä ylioppilasjuhliin päälle ja lahjaksi?


Postiluukusta kolahtaa kutsu ylioppilasjuhliin, mikä on aina kiva yllätys, mutta seuraavaksi iskeekin paniikki, että mitä ihmettä laittaisi päälle ja vielä vaikeampi kysymys onkin, että mitä lahjaksi tuoreelle ylioppilaalle. Vaatekaapin läpikäyntiä ja kas kummaa, sieltähän löytyi tämä Michael Korsin mekko, jonka oli ostanut talvella Stockkan verkkokaupan alennusmyynnistä. Olin kokonaan unohtanut koko mekon, joten hintalappujen leikkaus pois ja kokeilu päälle. Toki olin sitä jo tilatessani sitä kokeillut, mutta käyttöön asti se ei ole vielä päässyt. Nyt onkin korkea aika korkata myös tämä uusi mekkoni.

Seuraavaksi onkin vielä mietinnässä, että mitä ihmettä sitä veisikään tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi. Tytölle on mielestäni niin paljon helpompaa valita lahja, mutta tällä kertaa on kyseessä poika, joten taidan mennä sillä helpoimmalla eli rahalahjalla ja ruusulla. Tietysti siitä ei jää mitään muistoa jäljelle, mutta vastavalmistuneella on yleensä suurin tarve juurikin rahalle, koska jatko-opinnot ja muutto omaan asuntoon siintävät jo lähitulevaisuudessa.

Toivottavasti sää suosii huomenna koulun päättäjäisiä. Meilläkin on ensin aamulla koulun kevätjuhlat ulkona ja sitten vasta iltapäivällä nuo lakkiaiset. Täytyykin vielä käydä kaivelemassa lasten juhlavaatteet esille ja katsoa etteivät ole sujauttaneet niitä vahingossa likaisina vaatekaappeihinsa. Ei olisi ensimmäinen kerta kun pitäisi pukea juhlavaattet ja lähteä kiireellä ja kas kummaa, vaatteet ovatkin likaisina kaapissa.

Aurinkoista valmistujaisviikonloppua!



2 kommenttia:

  1. Nauroin juuri äidilleni yhtenä päivänä, että pitää taas käydä shoppailemassa omalla kaapilla. Välillä sieltä löytyy vaikka mitä yllätyksiä :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Cride <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo onkin todella osuva kuvaus. Välillä siltä kyllä tuntuu, että omasta vaatekaapista voi tehdä vaikka mitä löytöjä :)

      Poista