lauantai 9. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016

Laitettiin kimput ja kampsut kokoon ystävättäreni kanssa ja suunnattiin auton nokka kohti Etelä-Pohjanmaata keskiviikkoaamuna. Ensin ajeltiin Tampereelle vähän shoppailemaan sekä lounaalle ja siitä jatkettiin sitten kohti Tuurin kyläkauppaa. On nyt sitten sekin aukko sivistyksessä korjattu ja nähty kuuluisa kyläkauppa. Kauniisti sanottuna ei sitten tarvitsekaan sinne kyllä vähän aikaan mennäkään, kun ei ollut oikein meidän paikka ja ihmeteltiin vähän sen vetovoimaa. Taisi siivojakin ollut lomalla jo vähän pidemmän aikaa, kun oli sen verran epäsiistiä ainakin meidän vierailun aikana. Ei paljon auta, että vessassa roikkuu kauniit kristallikruunut katosta, jos huomio kiinnittyy vaan epäsiisteyteen. 

Tuurista jatkettiin sitten kohti Seinäjokea ja yövyttiin ihanassa hotelli Almassa. Hotellin ravintola sijaitsee vuonna 1909 rakennetussa vanhassa rautatieläisten talossa, joka oli remontoitu vuonna 2006 vanhaa kunnioittaen. Osa hotellin huoneista sijaitsevat hotellin uudisosassa, joka on yhdistetty vuonna 1909 rakennettuun osioon. Me saatiin oikein mahtahtava saunallinen huone vanhasta VR:n höyryveturien vesitornista, joka oli rakennettu 1920-luvulla ja remontoitu hotellin osaksi vuonna 2015. Tästä hotellista on ihan oma postauksensa, jonka näet täältä. Voin kyllä lämpimästi suositella. Hotelli sijaitsee heti juna-aseman vieressä eli on helppo tulla myös julkisilla. Keskiviikko iltasella piipahdettiin sitten vielä Seinäjoen tangomarkkinoilla, joiden en edes tiennyt nyt olevan, mutta kun kerran tuolla asti ollaan, niin olihan siellä pyörähdettävä, vaikka 11 asteen lämpötila ja vesisade vähän latistivatkin tunnelmaa. 

Torstaiaamuna suunnattiin sitten heti klo 9 Seinäjoen asuntomessujen pr-päivään. Asuntomessut sijaitsevat Seinäjoen Pruukinrannassa, jonne on n. kolmen kilometrin matka Seinäjoen keskustasta. Messujen teemana on pohjalaisuus ja se olikin hienosti saatu esille monessa kohteessa. Vähän tuli kiirus messupäivän lopussa, vaikka aika rauhassa saatiinkin kierrellä, kun juttua piisasi aika monessa talossa ja jäi jokunen talo kokonaan näkemättäkin, kun messut menivät kiinni.

Sitten ensimmäisen kuudenkymmen kuvan pläjäyksen pariin. Kuvia kun tuli otettua ainakin tuhat, joten onpahan ainakin materiaalia mistä valkata ja kestää jokunen tovi käydä ne läpikin. Nyt kun kuvia on noinkin monta, niin kohteet menevät vähän jo sekaisin, että mistä mikin kuva tuli otettua, joten ihan kaikista kuvista en valitettavasti pysty hirveästi kertomaan syvällisemmin. Olisi varmaankin pitänyt tehdä vähän muistiinpanoja, mutta aika en antanut siihen myöden, joten nyt mennään oman hataran muistin varassa. Monta postausta vielä tuloillaan tämän jälkeen mm. asuntomessujen lastenhuoneista, makuuhuoneista, leikkimökeistä, Lennolista sekä Emmas & Mamasista, joiden tuotteita oli monessa messukohteessa. 

Asuntomessujen esittely pitää tietysti aloitta omasta lempikohteestaan. Tämä Forte kivitalojen Villa Tango niminen kohde poikkesi aikamoisesti muista messukohteista ja muistuttaakin enemmän kartanoa, kuin tavallista omakotitaloa. Sisustukseltaan talo oli mielestäni erittäin Jenkkityylinen, mutta itse kun rakastan nimenomaan kyseistä tyyliä ja Jenkkejä yleensäkin, jossa kaikki on isoa sekä mahtavaa. Talossa on 232,5 m2 sekä 43,5 m2 talousrakennus eli tilaa riittää viisihenkiselle perheelle. Tässä talossa oli kyllä kaikki kohdillaan ja ei voinut kuin huokailla sen kauneudesta. Kaiken kruunasi vielä yläkerrasta aukeava järvinäkymä.




Talon sisustuksen on suunnitellut Inhouse Design Oy:n Ulla-Helena Kuljunlahti sekä Leila Rajala, jotka seisovat ihanasti rivissä kuin kaksi marjaa. Suunnittelijat kertoivat, että suurin osa talon sisustuksesta on talon asukkaiden omia ja jäävät taloon.


Siis voisiko enää kauniimpaa makuhuonetta olla? Aivan ihana värimaailma ja sängynpäädyn sekä katon syvennys tuovat erityistä luksusta.




Oi ja sitten tämä keittiö. Taas ei voinut kuin huokailla. 


Nyt muisti tekee tepposiaan, että mistä kohteesta alakuvan kylpyläkokonaisuus oli, mutta aivan ihana se ainakin on. Niin erilaisen kaunis!


Sitten tällaisia yleiskuvia asuntomessujen kohteista.








Kannustalo oli myös edustettuna messuilla Pohjanmaa nimisellä talollaan. Talon sisustuksesta oli vastannut Helena Karihtala, joka olikin saanut vangittua pohjalaista tunnelmaa myös talon sisälle.



Olohuoneen korka huonetila ja mustat ikkunanpuitteet tuovat hyvät raamit kokonaisuuselle.



Kyllähän tästä Kannustalon tyylistä tulee aika hyvin Pohjanmaa mieleen.







Yläkuvassa Honkatalojen moderni hirsinen Riihi -kohde, joka paloi tammikuussa, mutta hyvin talo oli ehditty rakentaa messuille uudestaan.




 




Kimara Katariinan kohteen Katariina Rintala oli pukeutunut teemaan sopivasti ja esitteli kahdelle keski-ikäiselle aikuiselle suunniteltua pohjalaistaloaan, jossa on yhdistetty perinteinen ja moderni tyyli. Talossa on hieno kelopaneelisauna, joka näkyykin alakuvassa. Talon huoneista tarkemmin esittely sitten postauksessa, jossa Lennolin tuotteita esittelyssä. Sisustajana on toiminut Tarja Suvisalmi Lennolilta.






Pientä vitsikkyyttä alueen liikennemerkeissä, joita löytyikin alueelta jokunen.


Kesäkeittiön tunnelmaa.





Kohde 29 Fiskarhedvillan Tupien Tupa on yksi alueen viidestä modernista pohjalaistalosta. Talon irtokalusteet tekstiileineen on suunnitellut Adalmiinan Helmen Annarina Yöntila. Itse tykästyin tähän värimaailmaan vaaleanpunaisine sohvineen, vaikka värisävy voikin varmaan vähän jakaa mielipiteitä, kuten Annariina totesi.




Alakuvassa Passiivikivitalojen kosteusturvakoti, jonka sisustuksesta on vastannut Lennol ja Tarja Suvisalmi sekä Maija Muurimäki. Tästä kohteesta enemmän esittelyä Lennolia koskevassa postauksessa.







Sitten vähän erilaisemman kohteen pariin, josta kolme alakuvaa. Kohde löytyy numerosta 21. Sisustuksesta vastaa Seinäjoen kaupunginteatteri/Leena Rintala ja Riikka Aurasmaa. Sistustuksen ohjenuorana on ollut hauskasti "Less is not more, more is more". Sisustus on suunniteltu leikkisästi kabareetähti Zazalle.










Yläkuvassa Kuusamo Hirsitalojen Kuusamo Nuuna kohteen mahtava olohuonenäkymä. Kohde on numero 40.


Seinäjoen asuntomessut ovat kyllä ehdottomasti käymisen arvoiset ja mielestäni paremmat mitä pariin vuoteen on ollut. Seinäjoelta löytyy myös paljon oheistoimintaa ja kannattaa piipahtaa mm. Lennolin tehtaanmyymälässä Jalasjärvellä, jonne n. 1/2 h ajomatka Seinäjoen keskustasta ja sen vieressä olevaan Jokipiin Pellavaan Jokipiissä. Näistä tulossa ihan omat postauksensa.

Asuntomessukatsaus jatkuu vielä monessa postauksessa, so stay in tuned!

6 kommenttia:

  1. Ihanan kattava katselmus asuntomessuilta. Kauniita koteja, joista yksi nousi suosikikseni.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosiaan tosi kauniita koteja tuolla. Oma koti kyllä tuntuu niin ankealta aina kun käy asuntomessuilla, mutta aina tuolla on kuitenkin kiva käydä. Olispas kiva kuulla, että mikä sun suosikki olikaan :)

      Poista
  2. Kiitos ihanista kuvista Seinäjoen asuntomessuilta!
    Nuo ovat mielenkiintoiset messut, varsinkin, kun ovat Pohjanmaalla☺
    Paljon mielenkiintoista katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä todella mielenkiintoiset ja nähtävää todellakin riittää. Me mentiin tosiaan klo 9 kun aukesivat ja klo 16 meillä oli vielä monta kohdetta katsomatta, kun messut menivät kiinni. 7 h meni kuin siivillä. Suosittelen kyllä lämpimästi.

      Poista
  3. Komioita on uudet talot Pohjanmaalla!
    Olipa hieno ja kattava kattaus kohteista. Kauniille paikalle on uusi alue rakennettu. Taloja ja yksityiskohtia pitää tulla vielä uudelleen tarkistamaan.
    On niin paljon kiinnostavia kohteita.
    Kiitos opastuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan tulla uudelleenkin kylään kunhan saan kaikki kuvat vaan valkattua, kun tosiaan tuhat kuvaa josta valita. Kaiken lisäksi lähdetään ke aamusta kohti Madridia lomalle viikoksi, joten taitaa jäädä kuvien laittaminen reissun jälkeen, kun loppuu aika kesken. Ihania koteja oli kyllä tuolla.

      Poista