perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulupuu on rakennettu


Jouluun kuuluu ehdottomasti kauniisti koristeltu joulukuusi, jonka koristelusta pitää tietysti ottaa kaikki ilo irti.  Tykkään, että kuusessa on paljon koristeita ja tänä vuonna päätin tehdä tuollaisen oikein överiksi menneen kuusen, jossa koristeet notkuvat yltäkylläisyydessä. Oikeaa kunnon jenkkityyliä.

Olen pyrkinyt siihen, että yhtä sorttia olevia koristeita olisi enemmän kuin yksi, jotta kuusesta saa harmoonisemman ja värimaailma on kuitenkin hillitty, bling blingiä unohtamatta. Eihän elämästä tulisi mitään ilman vähän ripausta luksusta ja harakkahan rakastaa kaikkea kimaltavaa. 

Lapsuudenkodissani kuusi koristellaan jos jonkinmoisin koristein ja monet niistä ovatkin 70-luvulta ja osa jopa äitini lapsuudesta. Niitä laitellessa tulee ihanan nostalginen olo ja oma lapsuus mieleen. Vieläkin on joidenkin koristeiden osalta muistissa, että mistä ne ovat tulleet. Ihanaa toisaalta, että mummolassa on perinteinen aito joulukuusi värikkäinen koristeineen. Tämä meidän tekokuusi tupsahti meille vähän niin kuin vahingossa. Kyseinen yksilö oli nimittäin menossa työpaikan muuton yhteydessä roskikseen ja pelastin sen kaatopaikkakohtalolta ja sai meiltä uuden lämpimän kodin. No toisaalta olen lasten kanssa aina pois kotoa joululoman, joten mitäpä sitä aitoa kuusta sitten edes hankkisi, vaikka onhan niissä aivan ihana kuusen tuoksu, mutta onneksi saadaan nauttia aidosta kuusesta siitä sitten mummolasta koko joululoman ja niistä neulasista sukan alla.




Meidän joulukuusessa on tänä jouluna ihan uudet johdottomat Finn-Lumorin Led kuusenkynttilät, jotka tulivat Tammer-Tukusta. Nämä ovat kyllä todella kätevät. Ei enää sitä ikävää johtoviidakkoa, vaan saa ihan vapaasti klipsulla laitella nuo kuuseen. Näissä on myös kynttilänvalotoiminto, jolla saa saa kivan elävää liekkiä muistuttavan toiminnon. Kynttilöiden kirkkautta pystyy myös säätämään kaukosäätimellä. Näitä on myynnissä mm. Tammer Outletissä Tampereella ja Outlet tukussa Vantaan Flamingosta sekä hyvin varustelluilla jouluvalo-osastoilla.







Meidän kuusen koristeet ovat pitkälti suomalaisen Weisteen valikoimasta. Jokunen postaus sitten teinkin jutun heidän uudesta ihanasta Weisteen Vanhasta Willasta, joka on auennut runsas kuukausi sitten Helsingin Pukinmäkeen. Kannattaa käydä kurkkaamassa postaus, jollet vielä huomannut sitä ja käydä ihan paikan päällä tunnelmoimassa. Weisteen Christmas Legend tuotteet ovat vaan niin kauniita ja aika harvinaista, että tällaisia vielä tehdään täällä Suomessa eikä kaikkea tuotantoa ole siirretty Kiinaan. Nimittäin palloja valmistetaan edelleen Hangon tehtaalla ja nauhat Pukinmäessä. Nämänkin kuusen kaikki nauhat kuuluvat Weisteen Christmas Legend mallistoon.


Tänäkin vuonna meidän joulukuuseen tuli muutamia uusia VillaWeisteen kuusenkoristeita, joita en voinut vastustaa. Jossain vaiheessa näiden hankinta täytyy kyllä lopettaa, kun ei meidän kuuseen enää kertakaikkiaan mahdu enää mitään. Hih, onkohan minulla joku kuusenkoriste fetissi, kun en vaan voi vastustaa noita. No onneksi tuo fetissi ei ole mistään pahimmasta päästä. Ihastuin erityisesti näihin suloisiin enkeleihin, joissa on kauniita höyheniä somisteena. Aina kuusenkoristeen ei tarvitse olla pyöreä, vaan kiva laittaa sekaan myös kaikkea muuta. Olen myös itse tehnyt nuo kuusessa olevat rusetit, jotta saa oikean kunnon Jenkkityylisen överikuusen.


 



*Finn-Lumor kuusenkynttilät Tammer-Tukku ja kuusenkoristeet VillaWeiste*


*blogiyhteistyö*


6 kommenttia:

  1. Ihana överikuusi! Virkistävä kaikkien pelkistettyjen joulukuusten joukossa. Kiitos kynttilävinkistä - noiden kanssa saattaisi meidänkin terassikuusemme valaistus onnistua ilman isännän jokavuotista hermojen menetystä;)
    Meillä ei kissan takia sisällä ole kunnon kuusta ja siksi suurin osa vuosien varrella kertyneistä kuusenkoristeista laitetaankin vitriinipöytään lasin alle. Kisulle toki on alakerrassa pikkukuusi omin koristein ja sitä se saa ihan rauhassa kurittaa;)
    Ja vaikka olen vannonut, että lisää kuusenkoristeita ei enää meille tule, ovat nuo VillaWeisteen koristeet niin kauniita, että saatan vielä syödä sanani. Iso peukku kotimaisuudelle!
    Ihanaa ja levollista joulunaikaa sinulle ja perheellesi, Crisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, tosiaan kissa voi asettaa vähän haasteita kuusen koristelulle. Nuo johdottomat kynttilät ovat kyllä todella kätevät ja ei enää sitä hirveää johdoviidakkoa, jonka selvittämiseen menee aina hermot. Toivottavasti teillä on ollut ihana joulunaika <3

      Poista
  2. Todella kauniisti koristeltu kuusi. Tässä tapauksessa se överi on parempi :)
    Ihanaa joulua koko teidän perheelle Cride <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanasti koristeltu kuusi. Voisin ottaa tuon meillekin. Nuo weisteen koristeet on vaan niin kauniita. Kiitos vinkistä että myymälä avattu. Täytyy siellä ehdottomasti käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kannattaa tosiaan tuolla vierailla. Niin paljon kaikkea ihanaa tarjolla.

      Poista