perjantai 11. huhtikuuta 2014

Lapsimessuilla


Huh! Onpas jalat puhki tämän päiväisen messukävelyn jälkeen. Nelisen tuntia tuolla taas meni ja pidempäänkin olisi  voinut olla, mutta rupesi jo vähän väsy painamaan. Helsingin messukeskuksessa alkoi tänään kuuden messun kokonaisuus, Lapsimessut, Model Expo, Kädentaito, Lähiruoka & Luomu, OutletExpo sekä PetExpo. Tosin tuo PetExpo on vasta viikonloppuna, joten jäi eläimet nyt näkemättä. 


Nukkekotijuttujakin oli hieman esillä. 


ModelExpon puolella oli myös joitakin pienoismallikokonaisuuksia. Yksi mieleenpainuvimmista oli tämä iso legokylä, jonne oli eksynyt myös paljon Lego Friends juttuja.



Täällä lapsimessujen puolella tulikin sitten shopattua ihan urakalla. Mukavia messutarjouksia kun on, niin eihän niitä voi vastustaa :) 


Hyvää messupäivää kaikille, jos satutte tuonne eksymään.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ristiäiskoristeet

Meidän vauvan ristiäiset lähenevät kovasti ja olenkin ryhtynyt tuumasta toimeen ja aloittanut valmistelut. Ristiäiskoristelut noudattavat tietysti perinteistä vaaleansinistä linjaa kun pojasta on kyse.


Olin säilyttänyt meidän esikoisen ristiäisistä tämän kakkukoristeen, jonka kaivoin nyt esille. Ajattelin käyttää samaa koristetta jälleen täytekakun päällä. Kyseisessä rasiassa missä tuota koristetta on säilytetty lukee myös esikoisen nimi ja kastepäivä, joten kiva lisätä siihen nyt toinenkin nimi ja kastepäivä ja laittaa takaisin jemmaan säilytykseen.


Nämä servetit ja alla olevat muoviset koristeet hankin jo ajat sitten Tiimarin poistomyynnistä. Nyt pitäisi vielä keksiä, että mitä noille muovisille koristeille tekee. Ei ehkä uskalla laittaa niitä kakun päällekään, kun ovat tosiaan muovia ja ettei vaan kukaan vahingossa nielaise niitä kakun mukana tai sitten pitää varoittaa kaikkia etukäteen, että niitä ei saa syödä :) Toisaalta nuo sopisivat hyvin kuppikakkujen päälle koristeiksi, mutta niiden päälle olen väsännyt jo pöllöaiheiset koristeet, jotka vilahtavat tuolla alempana.


Ristiäisten cup caket ajattelin kietaista näillä tekemilläni pöllöaiheisilla wrapeilla ja koristeeksi päälle nuo cocktailtikkuihin väsäämäni koristeet. Niistä sitten kuvia ristiäisten jälkeen.


Sama pöllöteema jatkuu myös näissä juomapulloissa, jotka olisi tarkoitus väsätä kanssa ristiäisiin. Pillit koristelin vauvateemaisella viirillä. Näistä juomapulloista on tulossa ihan oma postauksensa. Tässä vähän esimakua.



Seuraavaksi pitäisikin sitten ruvata miettimään ristiäisten tarjoilua. Aika pitkälle sekin on jo muotutunut mielessä. Vielä kun jaksaisi tehdä kaikki leipomukset ja suurimman eli siivouksen. Puuh!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Vauvalle nimi


Täällä pitäisi kovasti ruveta miettiä meidän uudelle tulokkaalle nimeä tai siis oikeastaan kolme nimeä, kun sisaruksillakin on kolme nimeä, joten sama kolme nimeä sitten täytyisi olla tälläkin perheenjäsenellä. Ristiäiset olisivat tämän viikon sunnuntaina ja torstaina tulee jo pappi käymään, joka haluaisi nimet jo tietoonsa. Ei vaan millään päästä täällä mistään nimestä yksimielisyyteen, joten saas nähdä minkälainen vääntö tästä vielä tulee. Varmaan vielä papin ollessa meillä väännetään kättä miehen kanssa tuosta nimestä :)

Tein jo oman suosikkilistani, joista kolme top vaihtoehtoa olisivat Noel, Jasper tai Casimir. Nyt kun vielä saisin tuon tahtoni läpi :) Ei vaan ole löytynyt vielä sellaista nimeä, jonka molemmat hyväksyisivät, joten ei auta kuin ruveta ajamaan tuota asiaani vähän painokkaammin ;) Miehen tekemässä listassa oli tasan kolme nimeä, jotka tyrmäsin kaikki heti kättelyssä. Ykkösvaihtoehtoni olisi ehkä Noel, joka taitaa olla aika suosittu nimi nykyään ja sehän tuo mukavasti myös joulun mieleen, koska se tarkoittaa myös joulua ranskaksi. On tämä nimen valinta kyllä aika haasteellista. Sitten kun joku sopiva nimi löytyy, niin pitää vielä ruveta miettimään, että minkälaiseksi lempinimeksi se mahdollisesti sitten vielä taipuu ja sattuuko jompikumpi tuntemaan jonkun ihmisen, joka tuo epämiellyttäviä muistoja mieleen, joten ne nimet sitten putoavat sitten heti kättelyssä pois. Lisäksi nimen pitäisi vielä sointua sisarusten nimiin, joten ihan perussuomalaista nimeä ei sitten oikein voi edes valita. 


 Hih, olen myös lukenut jo todella monen maan nimipäiväkalenterit ja äitini ristisanatehtäviä koskevasta ns. pikkujättiläisestä eri maiden miesten nimiä, joista poimin nuo suosikkilistani nimet, joten vaihtoehtoja kyllä olisi. Ei vaan ole vielä tullut sitä ahaa elämystä, että juuri tuo on se oikea nimi. Sitä tunnetta siis vielä odotellaan :)

Messulippujen voittaja on myös selvinnyt. Voittoarpa osui Kriistiina K:lle. Ottaisitko yhteyttä pikaisesti kristallinhohtoa@gmail.com, niin saadaan liput postiin. Onnea voittajalle!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kevätmessuilla


Helsingin messukeskuksessa on taas meneillään kevätmessut. Minäkin pakkasin vauvan autoon ja körröttelin paikalle ihastelemaan kaikkea kevääseen liittyvää. Lähinnä keskityin enemmänkin tuohon puutarhapuoleen, vaikka olisi siellä ollut kyllä tarjolla mökille ja kodin rakentamiseen ja kunnostamiseen kaikkea tarpeellista.


Oikein rupesi taas puutarhainnostus iskemään, kun katseli näitä luomuksia. On se vaan niin mukavaa kun kesä tulee ja saa laitella kukkia ulos.



Hetken jopa mietin, että jos olisi ostanut tällaisen kallan puutarhaan, mutta en sitten raskinut maksaa siitä 40 euroa, kun meikäläisen puutarhataidoilla se olisi kuitenkin ollut yksivuotinen kasvi.


Kevätmessut ovat vielä huomenna, jos innostutte käväisemään. Ensi viikonloppuna onkin sitten lapsi- ja kädentaitomessujen vuoro, jonne voit voittaa kaksi lippua täällä blogissani käynnissä olevassa arvonnassa. Käyhän osallistumassa, jos messuliput kiinnostavat. Arvonta päättyy huomenna sunnuntaina klo 24. Osallistumaan pääset tästä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

ARVONTA; 2 lippua lapsimessuille

Yksi vuoden odotetuimmista messuista on taas tuloillaan. Nimittäin Helsingin Messukeskuksen täyttää reilun viikon päästä 11-13.4. kuuden tapahtuman kokonaisuus, Lapsimessut, Model Expo, Kädentaito, Lähiruoka & Luomu, OutletExpo sekä PetExpo. Sain ilokseni arvottavaksi teille kaksi lippua kyseisille messuille. 

Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset. Kuka tahansa voi osallistua tähän arvontaan ja kullakin on yksi arpa. Muistakaa jättää jonkinlainen yhteystieto osallistumisenne kohdalle. Onnekas voittaja saa kaksi lippua messuille.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 6.4.2014 klo 24.

Itse ajattelin suunnata messuille jo heti perjantaina, joten ehkä nähdään siellä! Tulkaahan moikkaamaan, jos satutte tunnistamaan :)






sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Muistamisia ja lohilevitteen ohje

Meillä on viime päivinä käynyt aika paljon vieraita ihastelemassa uutta tulokasta. Kivaahan se on, että vieraita käy, mutta tuo tarjoilupuoli pistää aina miettimään ja miten kämpän kaaoksesta saa jotenkin inhimillisen. Ei kuitenkaan jaksa näillä unilla kovin monimutkaista tarjoilua väsätä tai mitään supersiivousta tehdä, joten aika helpolla linjalla meillä on menty. Tarjolla on ollut mm. lohilevitettä ruisnappien kera sekä Key Lime piirakkaa. Laitan tähän molempien ohjeet, jos joku innostuu kokeilemaan. Tuo lohilevite vie sitten kielen mennessään. Maistelin sitä naapurini kutsuilla ja oli pakko tehdä sitä kanssa heti itse. Tosin muunsin ohjetta hieman alkuperäisestä. 


Lohilevite

1 purkki maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
1 purkki kermaviiliä
punasipulia maun mukaan (n. 1/2 sipuli)
n. 200-300 g kylmäsavulohta
mustapippuria
sitruunapippuria
tuoretta ruohosipulia

Pilko punasipuli ja kylmäsavulohi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Nauti ruisnappien kanssa. Pirkalla on ainakin erittäin maistuvia luomu ruisnappeja, jotka sopivat hyvin tämän kanssa. Kokeilin tehdä levitteen myös siten, että korvasin kermaviilin purkillisellä creme fraicheä. Levitteestä tuli silloin hieman tuhdimpaa ja toimi myös ihan hyvin, mutta melkeinpä tuo levite on parempaa kermaviilin kanssa.


Tuoreita kukkia meillä on ollut vaikka muille jakaa. Piti ihan kaivaa koko huushollin kaikki maljakot esille, jotta saatiin kaikille leikkokukille maljakot.




Tästä Key Lime Piesta muistin nappaista kuvan vasta, kun se oli melkein syöty. Tein tämän gluteenittomista digestive kekseistä, joita ei sitten meinannut millään saada murskaksi, vaikka nuijin ihan olan takaa puunuijalla. Siitä syystä tuon kuvan piirakan pohja on ehkä vähän epämääräinen. Lisäksi tuo piirakkavuokani oli vähän turhan iso tähän piirakkaan. Hyvän makuinen siitä kuitenkin tuli, vaikka ulkonäkö olikin vähän niin ja näin. 

Key Lime Pie eli limettipiirakka

300 g digestive keksejä
100 g voita

1 purkki kondensoitua maitoa (n. 400 g)
4 keltuaista
1 dl limen mehua

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Levitä irtopohjavuokaan tai tavalliseen piirakkavuokaan. Paista n. 10 min 150 C. Jäähdytä pohja. Vatkaa keltuaisia hetken aikaa. Lisää konsensoitu maito ja vatkaa vielä hetkinen. Lisää limen mehu ja levitä täyte pohjan päälle. Paista n. 10-15 min 175 asteessa
Tarjoile jääkaappikylmänä eli anna olla jääkaapissa ainakin parisen tuntia ja tarjoile esim. kermavaahdon kera.


Uutta tulokasta on luonnollisesti muistettu kivoin lahjoin, joista osasta nappasin kuvat tänne blogiin asti.


 

Nyt täytyy vaan yrittää nauttia tästä vauva-ajasta täysin siemauksin, vaikka tuo kestoväsymys onkin päällä. Tämä blogikin on jäänyt vähän hunningolle, kun saattaa mennä monta päivää, että en edes avaan konetta, saatikka jaksaisi ruveta tänne asti kirjoittelemaan. Kenenkään muunkaan blogiakaan ei ole ehtinyt käydä kurkkaamassa :( No ei tämä vauva-aika kuitenkaan kauaa kestä ja haikein mielin sitä sitten joskus muistelee, joten nautitaan nyt siitä ja tänne blogimaailmaan ehtii kyllä sitten aina takaisin.

Voikaahan hyvin!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Näihin tulee himo!


Oi voi kun nämä on hyviä! Näihin tulee oikeasti himo ja syömistä ei voi lopettaa. Ensin ottaa yhden ja sitten
pakko ottaa toinen ja kolmas, kunnes et enää pysy laskuissa mukana tai ehkä on edes turha lähteä koko laskurumpaan, koska silloin voi tuo omatunto lähteä kolkuttelemaan. 

Nämä kaurakeksit ovat todella helppotekoisia ja ne on helppo valmistaa myös gluteenittomana ja laktoosittomina. Valitse silloin margariiniksi laktoositon versio esim. Sunnuntain hopeanvärinen paketti ja jauhoiksi gluteenittomia jauhoja. Muistan kun pienenä tyttönä leivoin useinkin näitä itse koulusta tullessani. Ohje on myös siltä ajoilta. Nyt en ollut vuosikausiin tehnytkään näitä kunnes taas ohje osui silmiini. Miten olinkaan unohtanut nämä ihanuudet?

Kaurakeksit säilyvät myös rapeina pitkään kun laittaa ne laatikkoon tiiviisti kannen alle. Tosin yleensä ne eivät kauaa vanhene kun menevät parempiin suihin.

Criden kaurakeksit

1 1/2 dl sokeria
100 g margariinia tai voita
3 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Sulata margariini kattilassa. Lisää loput aineet ja viimeiseksi muna. Laita pellille pieniä palleroita lusikalla ja paista n. 5 min 225 asteessa. Varo etteivät pala, mutta että saavat hieman väriä reunoille.

Suosittelen kyllä heti kättelyssä tekemään vähintään tupla-annoksen, koska meillä ei ainakaan tuo yksi annos riitä kuin maistiaisiksi :)

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Virkattu nuken peitto


Jokunen ehkä muistaa, että meidän vauvelin pinnasänkyyn ilmestyi äitini virkkaama sängynpeite, jonka kuvia näet täältä. Pikkuneidin nukensänkyyn ilmestyi myös sama Paju-mallia oleva nukenpeitto. Tämä sentään oli työmäärältään huomattavasti helpompi kuin iso pinnasängyn peitto.


Äitini virkkasi tämän taas kiltisti meille ja pikkuneiti oli ihan innoissaan uudesta peitostaan. Vähän tuo keltainen nukensängyn väri ottaa silmään tuon peiton kanssa, mutta enhän minä voi tätä omasta lapsuudestani olevaa sänkyä mennä maalaamaan, vaikka pieni häivähdys sen maalaamiseen kävikin mielessä, mutta tiedän, että se olisi sitten myöhemmin harmittanut. Antaa sen olla tuollainen pirteän keltainen.


Äitini virkkasi peiton reunaan vielä pitsireunuksen viimeistelemään peiton. 


Nuken sänkyä koristaa tämä ompelemani Tilda sydän, joka sopiikin ihan kivasti tuon peiton värityksen kanssa. Ompeleminen on enemmänkin minun heiniäni ja jätän tuon virkkailun suosiolla muille, vaikka olisihan se kiva taito kyllä oppia. En vaan tiedä miten se on mukamas jotenkin niin vaikeaa. Ehkä pitäisi oikein ottaa asiakseen opetella tuo taito.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Maret mekko




Pikkuneidin mekkovarasto kasvoi taas yhdellä uudella mekolla, kun innostuin ompelemaan viime kesän Tanskan reissulta ostetuista Tilda kankaista hänelle uuden Maret mekon Mekkotehdas -kirjasta. Piti mukamas tehdä yhtä kokoa isompi kuin mitä tämä edellinen tekeleeni, jonka näet täältä, mutta ei mennyt ihan putkeen. Hame on kyllä tosiaan leveämpi kuin edeltäjänsä, (jota ei todellakaan olisi tarvinnut olla, kun pikkuneiti niin hentonen), mutta pituutta on melkein saman verran, vaikka mukamas leikkasin yli 5 cm pidemmäksi kuin viimeksi. Mihin mä sain häviteyttä sen ylimääräiset 5 cm kysyn vaan?



Monta päivää taas ahertelin tämän ompelun kimpussa ja sitten kun vihdoin mekko oli valmis, niin pikkuneiti totesi, että ruma. En mä tuollaista halua. Mukavaa kun lopussa kiitos seisoo :) Saas nähdä, että onko tämä mekko sitten ikinä päällä tai sitten täytyy käyttää pientä kiristystaktiikkaa, siis keppiä ja porkkanaa, että tuo kelpuutetaan päälle.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Molo Kidsin välikautta


Vaikka tämme Etelä-Suomeen tulikin uusi lumipeitto maahan, niin on aika miettiä jo välikausivaatetusta. Viikon verran ehtikin olemaan jo ihanan lämmintä, kunnes saatiin taas näitä pakkasia ja lunta. Meille kotiutui uudelta yhteistyökumppaniltani Lastenpuoti Tenavalinnasta tämä pikkumiehen Molo Kidsin Hopla Atomic Blue välikausitakki. Otin jo koon 128, vaikka muutoin meillä käytetään vielä 122 kokoa. Ihan passeli koko tämä ainakin tuntuu olevan eli ihan hyvä, että otin tuon isomman koon.


Tämän Molo Kidsin välikausitakin hengittävyys on 5000 m2/24 tuntia ja vedenpitävyys on 5000 mm. Hihoissa sekä takin takana on kivat tähtiheijastimet. Takin eteen on ommeltu vielä kanssa puolittainen tähtikuvio. Tähtiäitifani tykkää :) Vetoketjut ovat hauskasti vähän vinossa ja mikäli kuuma ilma yllättää, niin toisen vetoketjuista voi avata viilentämään.



Molo Kidsin Hopla välikausitakista löytyy useita eri kuosivaihtoehtoja. Tämä tyttöjen raidallinen girly rainbow on yksi suosikeistani. Mietin jopa, että jos olisin tilannut tämän pikkuneidille kaappiin odottamaan, kun tällä hetkellä hänellä on juuri sopiva välikausitakki. Niin ihanan hempeän värikkäät värit tuossa.




Lastenpuoti Tenavalinnassa on muuten kiva valikoima lastenvaatteita ja edustettuna lukuisa määrä eri merkkejä mm. Maxomorra, Reima, Racoon sekä Molo Kids. Kannattaa käydä kurkkaamassa. Toimitukset ovat ilman postimaksuja. Puodin sivuille pääset tästä klik klik. 

Lastenpuoti Tenavalinnan Katja vinkkasi myös tulevasta vaatteiden yö tapahtumasta, jossa hekin ovat mukana. Lisätietoja näet täältä facebookista.