tiistai 21. huhtikuuta 2015

Indiedays Blog Awards asu?

Tulevana lauantaina vietetään taas Indiedaysin Blog Awarseja, jonne meikäläinenkin suunnistaa toista kertaa. Viime kerralla oli sen verran hauskaa, että täytyyhän sitä nyttenkin taas mennä. Pitäähän sitä jonkun nostaa sitä kaksikymppisten ikäjakaumaa vähän ylöspäin. Taidetaan me keski-ikäiset olla siellä aika vähemmistössä, mutta eikös se niin ole, että sitä on niin vanha kuin itsensä tuntee. No kieltämättä kyllä sitä aika keski-ikäiseksi itsensä siellä tuntee niiden kaksikymppisten pimujen joukossa, mutta eihän se haittaa hauskanpitoa. 

Nyt sitten pitäisi päättää, että mitä tuonne iltatilaisuuteen laittaisi päällensä. Viime kerrasta viisastuneena, kasvatin vaatekaappini mekkovarastoa näillä neljällä uudella mekolla, jotka löytyivät Floridan reissultamme. Jenkkilässä tuo mekkovalikoima on hieman eri luokkaa mitä täällä meillä Suomessa ja hinnatkin ovat yleensä ihan kohtuullisia, vaikka enää ei sitä kurssietua ollutkaan. Nythän euro ja dollari taitavat olla melkein yksi yhteen, joten oli blondinkin helppo miettiä, että mitä hinnat ovat euroissa. Ei tarvinnut enää laskinta kaivaa laukusta.


Vaihtoehto 1:
Itse tykkään tästä mekosta, mutta tämä on enemmänkin jonnekin häätilaisuuteen sopiva. Meillä oli aikamoinen käkätys sovituskopissa, kun ystävättäreni ja minä sovitettiin näitä ja tultiin samaan aikaa pukukopeista ulos. Oltiin oikeat bridesmadet nämä päällä. Harmi, vaan että kaikki meidän läheiset yhteiset ystävät ovat jo naimisissa, joten eipä tule niitä häitäkään, jonne saataisiin pukea nämä kaasoina päälle. Mekon koko alaosa on tylliä, joka ei valitettavasti kuvassa oikein erotu.


Vaihtoehto 2:
Tämän Calvin Kleinin mekon ostin enemmänkin työmekoksi, mutta kaipa sillä voisi tuonne iltatilaisuutenkin mennä. Itseäni vähän häiritsee, että onko se vähän liian lyhyt? 


Vaihtoehto 3:
Hih, tämä mekko tuo mieleeni ihan joulukuusen, kun on noita sifonkikerroksia. Niin ja olisi varmaan pitänyt silittää tämä ennen kuvan ottoa, kun näyttää niin ryppyiseltä :) Tämä on kyllä siitä hyvä kolttu, että peittäisi kaikki makkarat. Olkapäillä olevat kivat strassit jäävät valitettavasti noiden hiusten alle piiloon.


Vaihtoehto 4:
Tämä on näistä se arkisin versio. Pitsiyläosa ja alaosa on farkkumaista kangasta. Ei ehkä tarpeeksi juhlava tuonne.


Kengät ovat todennäköisesti nämä nuden väriset korkkarit, vaikka kyllä vähän riitelevät noiden mustien mekkojen kanssa. Meikäläisellä kun on oikeasti niin vähän mitään kelvollisia korkkareita, joilla kehtaisi lähteä jonnekin, joten niiden osalta ei ole paljon valinnanvaraa. En nimittäin lähes koskaan käytä korkkareita, koska inhoan niiden kanssa kävelyä ja sitä jatkuvaa voivottelua, kun päkiät ovat niin kipeät. Nostan kyllä hattua niille naisille, jotka oikeasti käyttävät päivittäin huiman korkeita korkkareita ja vielä lähtevät esim. shoppailemaan ne jalassa. Meikäläisellä olisi aika lyhyt shoppailukeikka sellaiset jalassa. Nykyään tulee niin harvoin käytyä myös ulkona, että eipä sitä ole pahemmin tullut panostettua niihin, mutta kyllähän sitä mekon kanssa pitää vähän korkeammat korot olla.


Ja pitäähän sitä harakalla olla aina myös jotain bling blingiä höysteenä. Eihän se mikään kunnon harakka edes olisi, jos ne puuttuisivat.


Jaahas! Se olisi sitten päätöksen aika? Minkäs tuomion te annatte vai pitääkös tästä lähteä vielä vaatekaupoille? Niin ja älkää sitten tuijotelko noita  meikäläisen "hienoja" poseerausasentoja, vaan enemmänkin noita kolttuja, kiitos. Oli aikamoinen juokseminen aina kameran taakse, kun otin itselaukaisimella noita kuvia ja vaavi juoksi perässä minkä ehti. Sen mielestä oli oikein hauska leikki menossa :)

20 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen mekko on aivan ihana ♡♡♡ Laita se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vähän ehkä kallistun siihen suuntaan, vaikka vielä vähän arvon, että pitäisikös sittenkin laittaa mustaa päälle :)

      Poista
  2. Ihania mekkoja. Kaksi ensimmäistä kelpaisi minullekin!

    VastaaPoista
  3. Ensimmäinen ja kolmas ovat minun suosikit. Kauniita mekkoja kaikki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit kun minä en osaa oikein päättää noiden suhteen. Eka on kanssa ihan kiva, mutta mietin kovasti, että onko se liian "juhlava" tuonne. Musta on puolestaan aina musta.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hitsit, kun nyt en osaa päättää. Mekko 1 on saanut paljon ääniä, mutta kun arvon tosiaan edelleen, että pitäiskös laittaa kuitenkin musta.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä tämä äänestys nyt näyttää kovasti menevän tuon ykkösen suuntaan :)

      Poista
  6. Onpas hyvä mekkovalikoima! Kannatan noita mustia vaihtoehtoja, vaikka kauniita kaikki. Mä en ole edes aloittanut asian miettimistä, kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks tosiaan. Mä en ole vielä miettynyt puolestani la päivävaatetta, joten tulee vielä sekin ongelma. Tosin sinne ei onneksi ole niin väliä, että mitä päällensä laittaa, vaikka vähän pitää ehkä miettiä :) Laitetaan muuten koodia la osalta, että miten mennään.

      Poista
  7. Ihania vaihtoehtoja! 1 on mun suosikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta ääntä tosiaan tuo vaihtoehto on jo saanut, joten luulenpa että sen valkkaan :)

      Poista
  8. Tilaisuuteen sopisi nro 3, verraten muitten bloggareitten asuvalintoja mitä ovat esitelleet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsit, pitääkin tehdä äkkiä joku turnee muiden blogeihin, että mitä muut laittavat. En ole pitkään aikaan ehtinyt lukemaan muiden blogeja, mutta niistähän voisi saada hyvää vinkkiä :)

      Poista