keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Nami nami pannukakku päivä

Tänään meillä väsättiin nami nami pannukakkua kun jääkaapista löytyi jo jokin aika sitten parasta ennen päiväyksen ohittanutta maitoa kokonainen litra. Pannukakku on kyllä siitä kiitollinen, että siihen voi käyttää vähän hapantuneen maidonkin ja lähes kaiken ns. valkoisen värin omaavat maitotuotteet  mitä jääkaapista löytyy (kunhan ovat naturel eli maustamattomia), jollei niille satu löytymään muuta käyttötarkoitusta ja päiväyskin on mennyt umpeen. Olen heittänyt sekaan mm. Bulgarian jogurttia, smetanan loput, kermaviiliä, kermaa jne ja maku on aina yhtä hyvä. Ohje alla meidän nami nami pannukakkuun.

Ja maistui kyllä sitten hyvältä uusista Green Gaten astioista ;)
Criden nami nami pannukakku

4 luomukananmunaa
1 litra maitoa
50 g voita
n. 5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
n. 2-3 tl suolaa

Vatkaa munat kulhossa ja lisää maito. Sulata voi. Sekoita jauhot ja sokeri munamaitoon koko ajan vatkaten. Lisää suola ja voisula. Huomasite varmaan, että tässä ohjeessa on tuota suolaa normaalia enemmän, mutta muutoin siihen ei oikein tahdo saada makua. Suolan määrää voi tietysti itse vähentää.

Jätä taikina lepäämään n. 30 minuutiksi. Itse olen aina niin hätäinen, että en koskaan jaksa odottaa tuota aikaa. Laita leivinpaperi uuninpellin päälle ja kaada taikina sinne. Paista 175 asteessa n. tunti. Peitä leivinpaperilla lopuksi jos saa liikaa väriä pintaan.

Tarjoile hillon ja vaniljavaahdon/jätskin/kermavaahdon kera.

Ihana jälkkäri pienellä vaivalla. Niin ja seuraavaa kikkaa ei sitten kannata kokeilla kuten joskus sorruin tekemään. Nimittäin ajatella niin, että laittaa uunin 150 asteeseen ja mennä yli tunnin päiväunille siksi aikaa. Laitoin kyllä herätyskellon soimaan, ettei vaan nuku pommiin. Juu ei palanut, mutta pannukakku oli kuin mikäkin lättänä kakku. Ei mitään sellaista normaalia pannukakun kuohkeutta, jos sitä nyt voi kuohkeudeksi sanoa. Elikkäs paisto vähintään 175 astetta niin saa vähän nousuakin siihen :)

1 kommentti:

  1. Meilläkin paistui tänään pannari, ja lähes samalla ohjeella - itse nakkasin taikinan sekaan lisäksi vaniljasokeria makua antamaan :)

    VastaaPoista