Tämä Lontoo postaus on saanut vähän odottaa itseään, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan vai miten se menikään? Keräsin tähän postaukseen itselleni mielenkiintoiset kohteet reissultamme lähinnä ostosvinkkelistä katsottuna. Paljon jäi vielä näkemättä joten tämä listaukseni ei sitten ole mitenkään täydellinen ja tehty ihan miun maun mukkaan.
Lontoossa ei oikeastaan tarvitse muualle mennä shoppailemaan kuin tänne. Tämän paikan voisi kiteyttää sanalla ISO. Elämäni aikana on tullut käytyä isoissa ostoskeskuksissa mm. Jenkeissä, jossa kaikki on suurta, mutta nekään eivät vetäneet vertoja tälle Lontoon ostoskeskukselle. Eksyttiin tänne Westfieldin uudehkoon ostoskeskukseen ihan sattumalta ja meillä meni siellä yli 7 h eli varaa tämän käymiseen runsaasti aikaa. Sopivasti sinä päivänä, kun olimme tuolla, satoi kaatamalla ja ukkosti, mikä ei todellakaan tuolla sisätiloissa haitannut. Westfields sisältää yli 250 liikettä ja kaikki merkittävät merkit ovat edustettuna. Jos kukkarossa painaa ylimääräinen raha, josta haluaa päästä eroon , niin täältä löytyvät myös kaikki ökyliikkeet mm. Dior, Gucci, Versace, Prada, Miu Miu, Jimmy Choo, Louis Vuitton jne.
Westfieldiin päääsee kätevimmin metron punaisella linjalla (circuit line) ja lähin pysäkki on Shepherd´s Bush. Metroasemalta ulos ja lähde kävelemään vasemmalle, niin tulet suoraan ostoskeskukseen.
Nämä alla olevat liikkeet olivat Westfieldissä erityisesti mieleeni:
The little White Company: Täällä ihanan laadukasta tavaraa ja sopivasti oli vielä 30 prosentin alet. Liikkeessä oli myös söpöjä tilkkutäkkejä myynnissä, mutta sellaista en raskinut ostaa kun hinta oli aikaste kova.(Sorry kuvien huono laatu, mutta liikkeessä oli sen verran keltainen valaistus, että en saanut kunnon kuvia)
Pikku miehelle ostin täältä nämä laadukkaat pussilakanat ja siihen sopivan yökkärin.
TheLittle White Companyn vieressä oli tämä ihastuttava liike, joka myy mm. lastenhuoneen sisustustavaroita ja Ralph Laurenin lastenvaatteita.
Jos Abercrombie & Fitch on lähellä sydäntäsi, niin suuntaa ehdottomasti Hollisteriin ja Gilly Hicksiin, jotka ovat Aberocrombie & Fitchin brändejä. Hollister ja Gilly Hicks myyvät lähes täysin samanlaista tavaraa kuin A&F, mutta hinta on vain murto-osan A&F:n hinnoista. Ymmärtäisin korkeamman hintatason A&F:ssä, jos siellä olisi täysin eri mallisto, mutta ainakin nyt Hollisterissa ja Gilly Hickissa oli lähes täysin sama mallisto ja melkeinpä samat kuositkin vaatteissa, mutta hinta oli jopa lähes kolminkertainen verrattuna A&F:n hintoihin. Ainoa ero oli vain, että niissä vaatteissa ei tietystikään ole A&F:n logoa ja nimeä mukana, mutta ei se ainakaan meikäläistä haitannut.
Hollisterin liike. Kuten A&F:n liikkeessä, niin myös näissä liikkeessä soi musiikki todella kovaa ja valaistus on niin hämärä, että hyvä että näkee mitä ostaa, mutta sehän tuo vain lisätunnelmaa. Kiva ylläri sitten kotona, että mitä sitä tulikaan ostettua.
Nämä vaatteet tarttuivat mukaan Hollisterista. Esim. tämä paita oli n. 40 puntaa Hollisterissa, kun se A&F:n puolella oli mukavat 110 euroa. Aikamoinen säästö siis. Kyseiset vaatteet näet ihan livenä päällä täältä.
Gilly Hicksin liike. Eikös olekin aikaste ihanat puitteet kaupalle. Tämä siis kauppakeskuksen sisällä. Täällä enemmänkin alusvaatteita, mutta myös joitakin paitoja ja toppeja löytyy myös.
Nämä vaatteet löysivät sydämeeni Gilly Hickistä ja tämän paidan näet päällä täältä.
Hackettin tyylikäs liike miehille. Tämä oli meille ihan uusi tuttavuus. Muistuttaa Ralph Laurenin Poloa, mutta hinta aavistuksen verran halvempi.
Mamas & Papas löytyy myös kyseisestä kauppakeskuksesta
Iso Laura Ashleyn liike myös
Keskustan osalta Oxfordstreetillä riittää ainakin kauppoja. Siellä sijaitsee myös suosittu Primark, mutta meikäläisen makuun se ei oikein ollut. Halpaa tavaraa, mutta mielestäni ei mitenkään hyvänlaatuista eikä niin ihmeellistäkään. Henkasta ja Maukastakin saa samat tavarat mutta laadukkaampana. Liike aukeaa jo klo 8.30 (toisin kuin monet muut liikkeet aukeavat klo 10). Jos tämä kiinnostaa, niin kannattaa mennä heti aamusta, koska päivällä siellä on aikamoinen ryysis ja jonot.
Oxforstreetin ympärillä on myös kivoja ostoskatuja ja mm. Aberocrompie & Fitchin liike Burlington Garden Mayfairilla. Tämän ohi voi vahingossa kävellä huomaamatta koko liikettä, koska mitään kylttiä ei löydy ulkopuolelta. Vaikka täältä ei mitään ostaisi, niin käykää ihan vaan tunnelmoimassa täällä. Ovella yläosattomat mallipojut tervehtivät tulijoita iloisesti :)
Kulman taka A&F:stä on ökyostoskatu New Bond Street, josta löytyvät mm. iso Ralph Laurenin liike.
Samaiselta kadulta löytyy myös tämä lasten Ralph Laurenin liike.
New Bond Streetillä löytyvät myös mm. nämä luksumerkit
Hamleys on iso lelukauppa Regent Streetillä lähellä Oxford Circus pysäkkiä. Hamleys on perustettu vuonna 1780 eli aikamoiseen ikään on jo päässyt. Käymisen arvoinen paikka myös.
Ja tietysti Lontoossa ei voi käydä ilman, että piipahtaa Harrodsissa, Lontoon tavaratalojen kuninkaassa. Tavaratalo sijaitsee vähän sivummalla eli täytyy ottaa ihan erikseen kohteeksi.
Tässä pieni otos Lontoon tarjonnasta. Listaus ei todellakaan ole täydellinen ja ei kaikkien mieleen, mutta toivottavasti jollekin jotain hyötyä :) Niin ja katujen nimet olen laittanut muistinvaraisesti, joten toivottavasti menivät oikein.
Kiitoksia! Pitääpä laittaa nämä muistiin syyskuun varalle, kun mennään tyttöjen kanssa pyörähtämään Lontoossa :)
VastaaPoistaVoi Lontoo!! <3
VastaaPoistaKerran oon käyny ja voisimpa käyd uudelleenkin!<3
Primark onkin tuttu paikka Dublinista!Lontoossa en siellä käynyt..
Lilianna Lehdokki: Kiva, että jotain hyötyä postauksesta. Kivaa Lontoon reissua!
VastaaPoistaNiina: Lontoossa on kyllä kiva käydä. Niin paljon nähtävää, että usemminkin voi käydä.
Voi että, pitit tulla oikein hihkumaan että tuttuja paikkoja on. Ja kauhee hinku päästä taas Lontooseen! Osittain ollaan käyty samoissa paikoissa, esim. tuo the Little white company oli suloinen. Ostin tuon samaisen yöpaidan meidän keskimmäiselle, vähän eri kuosilla, mutta on ollut hyvä ja laadukas! :) Sulla on muutenkin kivoja juttuja, kiitos niistä!
VastaaPoistaJonna: Kiitos kovasti kehuista :) hauska yhteensattuma, että samainen yöpaita on teilläkin. Oli mielestäni kanssa todella hyvän laatuinen eikä hintakaan ollut kovinkaan paha.
VastaaPoistaMekin käytiin tuolla Westfieldin ostarilla viime joulukuussa, kun oltiin Eveliinan kanssa siellä:) Nyt olen taas menossa isompien tyttöjen kanssa marraskuussa, ja suunta on tuo :) Mahtava paikka ja Nandoksessa kannattaa käydä syömässä, jos kana maistuu :)
VastaaPoistaMukavaa reissua teille! Lontoo on kyllä kiva paikka ja siellä riittää tekemistä. Toivottavasti marraskuussa olisi vielä mukavat kelit :)
Poista