perjantai 18. toukokuuta 2012

Arla Ingmanin uutuuksia


Arla Ingmannilta saapui uusi erä uutuuksia testattavaksi. Pikkuneidin kanssa ruvettiinkin innolla tutkimaan kassin sisältöä.


Erityisesti pikkuneitiä kiinnosti nämä silikoniset muotit.


Arla Ingmannilta on tullut tällaiset mozzarella uutuudet; Aidot italialaiset Arla Apetina mozzarellaviipaleet sekä piccolo mozzarellahelmet. Heti piti tietysti testata mozzarellaviipaleita leivän päälle ja oli ihan rehellisesti sanottuna hyvää. Näin meillä nuo lämpimät mozzarellaleivät tehtiin. Vaalean leivän päälle halutessasi vähän voita tai öljyä, vetele vähän halkaistulla valkosipulinkynnellä kanssa makua pintaa ja laita mozzarellaviipale päälle. Uuniin 175 C n. 10 min ja anna olla siellä kunnes mozzarella on alkanut sulamaan. Leivät pois uunista ja päälle tomaattia ja tuoretta basilikaa. Laita halutessasi ripaus vielä oliiviöljyä ja mustapippuria päälle. Tosi helppoa ja maistuu vaikka alkupalana tai ihan iltapalana kuten meillä tuo oli.


Uutuutena on myös 26 % rasvaa sisältävä 13 viikkoa kypsytetty Arla Kadett -juusto, joka on säilöntäaineeton ja laktoositon. Maku siinä on pehmeä ja mieto eli hyvä perusjuusto. Kassista löytyi myös Castello -sarjan mustapippurituorejuusto. Me ollaan tehty tällaisistä mustapippurijuustoista lihan kanssa kastiketta. Se ohje sitten vaikka myöhemmin. 


Kassissa oli myös näyte uusista korkean proteiinipitoisuuden (8,5 %) omaavista välipalarahkoista, jotka ovat täysin lisäaineettomia ja vähälaktoosisia. Sisältävät myös vatsaystävällisiä Asidofilus ja Bifidus –maitohappobakteereita. Susette -sarja on myös uudistunut ja heti tietysti piti käydä käsiksi tähän cappucino-suklaavanukkaaseen, joka on tarkoitettu enemmän aikuiseen makuun. Sisältää 5% aitoa suklaata. Nam!

Mukana oli myös ihanan kermainen maustettu rahka, jossa reilusti raparperin ja mansikan paloja. Sopii erinomaisesti sekä leivontaan että sellaisenaan nautittavaksi!  


Testaukseen tuli myös tämä tuorepuristettu, pastöroitu appelsiinitäysmehu joka sisältää hedelmälihaa. Kassista löytyi myös pannunalunen, iso lehmä piparkakkumuotti, essu sekä muistikirja esim. resepteille.

Kiva saada tällaisia uutuuksia testaukseen.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! Tulin lasten kanssa eilen jo mummolaan ja kohta suunnataan mökille katsastamaan ukin tekemä uusi hiekkalaatikko lapsille.


8 kommenttia:

  1. Jostain kumman syystä mun alkoi tehdä mieli mozzarellaleipiä:)
    Tykkään ihan hirveesti noista mehuista, missä on lihat mukana:) Ostin eka kerran tuota Ruotsista, ja onneksi se on tullut nyt Suomeenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli ihan sama olo kun näin tuon mozzarellajuustopaketin, jossa oli tuo leivän kuva. Siinä mielessä kyllä onnistunut paketti ainakin, että herättää heti vedet kielelle :)

      Poista
  2. Oi, mitä herkkuja saapuikaan :) Mä niin tykkään mozzarella-tomatti-basilika leivistä että voisin syödä niitä vaikka ihan joka päivä <3 Mozzarella on mun ykkösherkku ja tietysti feta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, että mozzarella on niin hyvää ja varsinkin ne mozzarellaleivät tomaatin ja basilikan kera. Voisin vielä tuohon juustokaartiin lisätä grillatun halloumin salaatin kera. Aah miten hyvää sekin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Kävinkin jo kurkkimassa sen. Nyt vaan mietintä päälle :)

      Poista
  4. Onpas teillä hauskaa hommaa maistella erilaisia herkkuja :)
    Suloista sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano :) mukavaa sunnuntain jatkoa myös sinne päin!

      Poista