keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Pakurikääpätee


Tätä teetä ei sitten moni olekkaan maistanut jollei ihan vanhasta kansasta puhuta. Oli itsellekin ihan vieras kun tämän purkin sain käteeni. Piti ihan googlata, että mitä ihmettä tuo oikein on. Vanha kansa muistaa tämän sota-ajoilta kahvin korvikkeena. Maku ehkä vivahtikin hivenen laihan kahvin suuntaan ja väritys on kyllä ihan kahviin verrattavaa. Maku on tosi mieto ja sen seuraksi sopii hyvin esim. hunaja.
Kyseessä on pakurikääpätee ja itse pakurikääpä on harvinainen lehtipuiden kyljessä viihtyvä kääpäsieni.  Kuulostaa aika eksoottiselta.

Hauska sattuma oli, että juttelin töissä kahvipöydässä kolleegani kanssa ja mainitsin sivulauseessa, että minulla on tällaista teetä juuri kotosalla ja kas kummaa huomattavasti nuorempi kolleegani tiesi heti, että mitä pakurikääpä on. Hänen ihan lempijuomaansa ja hänen poikaystävänsä kuulemma käy keräämässä hänelle sitä puista, jotka hän sitten kuivaa ja valmistaa juomaksi kotosalla. Aina sitä oppii uutta työkavereistakin.



 Kansanlääkinnässä pakurikääpä on ikivanha rohto ja luontaislääkinnän harrastajien parissa suosittu raaka-aine. Nykypäivinä pakurikääpä painui melkein unholaan kunnes se on nyt taas nostanut päätään.  Pakuri on onkin saanut monia super-liitteitä: puhutaan superruuasta ja superantioksidantista. Sen väitetään olevan myös voimakas adaptogeeni. Sen kerrotaan antavan voimaa ja parantavan vastustuskykyä. Sillä sanotaan olevan myös ihon pigmenttivirheitä korjaava ja yleistä mielialaa kohottavia ominaisuuksia. Eli taas yksi uusi esiteltävä superfood ja ihan Suomen metsistäkin saatavilla.

Teetä tehtäessä 0,5 l lisätään kaksi teelusikallaista uutetta ja haudutetaan 60 min. Voidaan hauduttaa myös yön yli. Juoma sopii nautittavaksi sekä kuumana että kylmänä. Itse tein tuota termariin ja nautiskelin. Vielä en ole huomannut kummempia vaikutuksia, mutta tosin vasta kerran sitä olen juonutkin. Hauska kokeilla tällaisia vanhan ajan perinteitä ja makuja.


Kyseinen kuvissa näkyvä tee on Nativean valmistama pakurikääpätee, joka on kerätty pohjoisen Suomen metsissä. Itse purkin kyljessä lukee seuraavasti "Puihin myös kiipeillään ja pakuri irti naputellaan. Puita kuitenkin hellästi käsitellen."

Nativean pakurikääpäteetä myy Ruohonjuuri.

11 kommenttia:

  1. Mulla on aika paljonkin pakuria tuolla kaapissa, saimme häälahjaksi ystävältäni. Hän oli sen hakannut puusta irti ja kuivannut. Osan hän on jauhanut, osan pilkkonut paloiksi, jolloin hauduttelu ja palojen poisto vedestä on helppoa. Tuota jauhetta käytämme lähinnä kahvin seassa.

    Mutta ei tuosta mitään erityisvaikutuksia huomaakaan. Sama kun ottaisit vitamiineja purkist, vaikutus on lähinnä se ettei sairastu ja ehkä jollain aikasektorilla saattaa energia lisääntyä sitä kautta, että immuniteetti paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau mikä häälahja. Tuollaiset on kivoja. Tiedätkö miten kauan tuo itse kerätty pakuri muuten säilyy? Jossain oli muistaakseni maininta, että tuota kannattaisi käyttää kuurina esim. 2 viikkoa. Oletko kenties kuullut siitä?

      Poista
  2. Minä viime viikolla pakuriin tutustunut ja makuun sen verran tykästynyt, että piti käydä metsästä hakemassa. Nyt kuivaus käynnissä :-) Saa nähdä onko noita terveysvaikutteita oikeasti, kunhan pidempään juonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit! Säkin olet itse käynyt tuota keräämässä ja meikäläinen ei edes ollu ikuna kuullut edes koko pakurikääpästä ennen kuin nytten. Kerro miten kuivaus onnistui. Miten muuten kuivaat sitä? Ihan jossain kuivurissa vai ihan luonnostaan?

      Poista
  3. Blogissani on sinulle kysymyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kävinkin kurkkaamassa ne jo. Pitääkin ruveta miettimään vastauksia :)

      Poista
  4. Just viimeviikonlopulla oli puhetta serkkuni kanssa pakurikääpästä ja siitä innostuneena mökillä puita tutkimaan - löytyihän niitä. Nyt olemme menossa mökille, tarkoitus kiivetä ja ottaa niitä sekä tehdä juomaa.
    Mukavaa viikonloppua!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tällaisia ihmisiä vielä löytyy, jotka viitsivät itse hakea tuota ja tehdä. Kerro kanssa ihmeessa miten projekti onnistui ja tuliko teestä hyvää jos itsekin innostuisi keräämään sitten kun tuo kaupan tee loppuu.

      Poista
  5. Nimi ei ainakaan ole kovin houkutteleva ;)
    Onkos nuo käävät juuri niitä, mistä maksetaan melko paljon?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäköhän tuo nimi mahtaa olla tullut? Ei tosiaan ole kovinkaan houkutteleva :)

      Poista
    2. Pari viikkoa olen mokomaa nautiskellut,vessa reissut on ainakin lisäätyneneet.

      Poista