sunnuntai 24. elokuuta 2014

Valokirjain


Käväisin jokunen viikko sitten Åblogien järjestämällä blogikirppiksellä Turun seutuvilla ja yksi ostoksistani oli tämä iso vanha valokirjain. Arvatkaas mitä huutia siitä sain kun toin sen kotiin. "Mitä ihmeen roskiskamaa sä taas tuot kotiin" kuului miehen suusta ensimmäisenä. Tähän päälle vielä kommentti, että "se on ruma". Hih, ei ole eka kerta kun kuulen noita kommentteja :) No todentotta, oikeaa roskiskamaa tuo olikin, kun myyjä kertoi onkineensa sen roskalavalta ja mitä tyhmä vielä maksan siitä jotain. 

Ensin kyllä ajattelin jättää kirjaimen ostamatta, mutta sitten palasin vielä takaisin ostamaan sen, kun jäi kummittelemaan mieleen ja oli sopivasti pikkumiehen nimen etukirjain. Onneksi pikkumies ei itse tyrmännyt sitä, vaan tutkaili sitä mielenkiinnolla. Taitaa olla jo tottunut äipän touhotuksiin. Tuonne pikkumiehen korkean kaapin päälle se sitten päätyi isokokoisen Mailegin kaveriksi, kun oli sen verran kookas, että ei mahtunutkaan oikein järkevästi siihen hyllylle johon sitä alunperin kaavailin. Mielessä olisi vielä, että jos laittiaisi sen sisälle led-valoketjun, kun takana olisi sopivasti muutama reikä, josta se varmaan mahtuisikin. Iltojen pimetessä täytynee sitten kokeilla tuota ideaa ja sen toimivuutta.

Mitäs mieltä olette? Hitti vai huti?

15 kommenttia:

  1. Ehdottomasti hitti :)
    Meillä on 4 kirjainta! R kirjainkin löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi teille on kerääntynyt niin monta kirjainta. Mä vasta aloittelen tällä ensimmäisellä :) saas nähdä ilmaantuuko niitä vielä lisää.

      Poista
    2. Oi teille on kerääntynyt jo niin monta. Mä vasta aloittelen tällä ensimmäisellä :) Saas nähdä tuleeko noita vielä hankittua lisää.

      Poista
  2. Hieno on ja sopis kirjaimen puolesta myös minulle ;)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Sitähän minäkin, vaikka tuo mies onkin vähän eri mieltä. Eihän nuo miehet mitään ymmärrä ;)

      Poista
  4. Mä kans tykkään...haluaisin omille lapsillekin, sais toimia ns.yövalona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta saisi kyllä oivan yövalon. Täytyy tässä joku päivä yrittää itsekin viritellä siihen valot.

      Poista
  5. Miestä piittaamatta ostos on hitti. Valot ehdottomasti. Luulin että tuo olisikin ollut valokirjain!
    Olikin kuules mukava törmätä "huudeilla" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva törmätä tuolla "kylillä" ja nähdä ihan livenä :) Toivottavasti kotimatka meni oikein rattoisasti. Mulla oli onneksi sentään vähän lyhyempi kotimatka. Mukavaa viikkoa, vaikka aika sateiselta se vaikuttaakin ja kovasti tsemppiä koitoksiin!

      Poista
  6. Ehdottomasti hitti, katselin samaa kirjainta itse jo etukäteen "sillä silmällä", mutta kirppiksellä itse myyjänä ei ehtinyt kyllä mitään ostoksia ajatella, hulina on sen verran huimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minun onneni, ettet ehtinyt sitä nappaamaan :) Oli muuten aivan hirmuinen hulina siellä päällä, että huh huh. En meinannut päästä autollani poiskaan paikanpäältä, kun oli sellainen ihmismassa. Oli oikein onnistunut tapahtuma. Vitsit kun olisin huomannut myyntipöytäsi, niin olisin tullut moikkaamaan. Monella olikin blogin nimi pöydällä, mutta siinä härdellissä ei oikein kaikkea nähnyt. Heinässä Heiluvassa -blogin pitäjän Lauran kanssa moikattiin ja vaihdettiin pikaisesti kuulumiset ennen kuin härdelli alkoi.

      Poista