sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannuksena


Meillä vietettiin taas perinteistä mökkijuhannusta. Eihän sitä kaupungissa osaa olla, kun aina on tuolla mökillä tottunut olemaan ja aikamoinen kaipuuhan sinne aina on kesällä. Lapsuudesta asti siellä kun on tullut vietettyä kaikki kesät. Vähän oli vilpoista ulkosalla, mutta onneksi sentään vältyttiin sateilta juhannusaattona. Juhannuspäivänä iltapäivästä lukien saatiinkin sitten vettä oikein urakalla. 

Juhannuspäivänä sainkin sitten oikein inspiraatiokärpäsen ja päätin ruveta maalaamaan meidän mökin kellastuneet mäntypanelit valkoisiksi. Nyt kun vihdoin ja viimein sain siihen isältäni luvan, joten äkkiä maalisuti esiin, ettei ehdi perua päätöstään. Olin kuitenkin varoiksi säästänyt kassakuitin, jos tuo maalipurkki pitää kuitenkin palauttaa takaisin kauppaan. Ensin ajattelin maalata vain parisen seinää, mutta sitten kun intoa riitti maalasinkin koko mökin. Olihan tuo maalaaminen vähän haasteellista välillä, kun vaavi touhusi jaloissa ja välillä ui maalipurkissa golfpallojakin, kun hän viskoi niitä sinne ja sormet piti vähän väliä tunkea sinne. Isommat lapset lähetin serkkuni luo kyläilemään viereiselle mökille sadetta pakoon. Tänään maalausurakka sitten jatkuu, tosin ei taida tuo maali ihan riittää enää koko mökin maalaamiseen, vaan täytyy käydä kaupasta hakemassa vähän lisää maalia.


Mökin pielustat koristeltiin perinteisesti koivuilla.



Juhannuskokkokin polteltiin meren äärellä. Vähän se oli savuttavaa laatua tänä vuonna, kun oli niin kosteaa.


Aika monella taisi alkaa nyt sitten kesälomakin. Ihanaista lomaa kaikille lomalaisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti