torstai 7. heinäkuuta 2011

Oikeaa superfoodia!


Aamupala ei tämän terveellisemmäksi voi enää mennä. Ihanan pehmeän makuista Elovenan luomu kaurapuuroa (tosin mikrossa valmistettua) aamulla omasta maasta poimittujen mansikoiden kera.


Lisään vielä puuroon tätä paahdettua rouhittua pellavaa kuivattujen mustikoiden kera. Antaa myös kivaa lisämakua puuroon. Pussin tekstissä kerrotaan seuraavaa: Pellavansiemen kuidut aktivoivat suoliston normaalia toimintaa ja se on myös erinomainen omega-3:n lähde. VALO 24h:n pellava kasvaa Suomessa, maailman pohjoisimmilla pellavanviljelyalueilla. Kasvukauden pitkät valoista yöt nostavat pellavan omega-3 ja muiden ravintoaineiden määrää.



Tässä pikku sormet tulivat vähän varastamaan kuvausrekvisiittaa :)


Kaurapuuron jälkeen nautitaan vielä tätä reilunkaupan luomu vihreää jasmiiniteetä. Tässä on niin ihana tuoksu ja maku on hienon hempeä. Tulee ihanan mieleen kesäinen apilapelto. Tällaista luomu jasmiiniteetä olen yrittänyt metsästää Suomesta, mutta vielä ei ainakaan ole tullut vastaan. Yogi jasmiiniteen löysin, mutta valitettavasti mielestäni maku oli pilattu lisäämällä liikaa muita mausteita jasmiinin lisäksi ja jasmiinin hento maku oli hävinnyt kokonaan muiden makujen alle. Nyt tätä teetä löytyi Lontoosta ja tietysti heti hamstrasin mukaan 9 pakettia kun hintakin oli vain punnan kappale. Luomu teetä haluan nimenomaan sen takia, että suurin osa teestähän tulee Kiinasta ja ottaen huomioon mitä kaikkea myrkkyjä siellä viljelijät käyttävät ja valvonnan ollessa siellä aika puutteellista, niin turvallisin vaihtoehto on tuo luomu. 

Tässä vielä aamun sisarusrakkautta mökin sohvalla :)

Mökkiterkuin!

4 kommenttia:

  1. Nam nam mitä aamu-pala herkkua.. Kelpaisi mullekkin..
    Tuota teetä en olekkaan koskaan maistanut. On varmaan hyvää
    Suloinen kuva ♥
    Helteistä heinäkuuta!

    VastaaPoista
  2. Puuro on hyvää, keittelen sitä silloin tällöin. Hauska sattuma, minulla on kuusi kpl samanlaisia Arabian syviä lautaisia joillaiselta olet puurosi nauttinut!

    VastaaPoista
  3. Heippa pitkästä aikaa! Mistä oot löytänyt tota pellavaa? Voisin itsekin kipaista ostamaan :-)

    Hauska sattumus tänään, kun törmättiin Fannyn kummitädin kanssa kaupassa - me ollaan ens viikolla samoina päivinä Legolandissa :-D Saas nähdä, törmätäänkö!

    VastaaPoista
  4. Taika: Kunnon aamupalahan se miehen tiellä pitää :) Helleterkut myös takaisin.

    Taikku: Heh, hauska yhteensattuma nuo lautaset :) Ovat palvelleet meitä mökillä jo todella pitkään. Kiva kun olit muuten klikannut itseli lukijaksi.

    Hannis: no terve pitkästä aikaa! Eipä olla törmäilty. Tosin enpä mä paljon siellä olekaan ollut, vaan ihan täällä mökkihöperönä. Tuota pellavaa ostin ihan cittarista Isosta Omenasta. Oli myös muitakin makuja, jollei tuo mustikka oikein iske. Heh, hauska yhteensattuma F:n kummitädin kanssa. Mekin mietittiin jossain vaiheessa Legolandia, mutta olis tullu vähän turhan nopeasti Lontoon jälkeen, niin luovuttiin ideasta. Olis ollu kohta koko kulmakunta siellä ;) Oikein mukavaa reissua teille! On pitänytkin laittaa viestiä sulle, mutta aina vaan olen unohtanut.

    VastaaPoista