maanantai 6. elokuuta 2012

Asuntomessujen parhaat palat

Ehdittiin piipahtamaan Tampereen asuntomessuillakin viikonloppuna. En tiedä olenko tullut vanhaksi ja krantuksi, mutta jotenkin mikään talo, paria lukuunottamatta, ei oikein säväyttänyt. Sisustukseen ei oltu OIKEASTI panostettu ja väritykseltään oli aivan liian tumman synkkää. No makuja on onneksi monenlaisia. Eniten jäi harmittamaan, että miten noihin lastenhuoneisiin ei oltu oikeasti panostettu tuon enempää. Eihän kenenkään lapsen huoneessa ole oikeasti vain sänky ja lattialla muutama ilmapallo koristeena. Olisin oikeasti kaivannut joitain vinkkejä, mutta ei niin ei.

Tähän postaukseen otin joitakin mielestäni parhaita paloja messujen annista. Tosiaan nämä on sitten vain meikäläisen valkkaamia.


Tämä vanhan ladon ovi, jonka päälle oli laitettu kirkas lasi päälle oli kiva idea. Jalkoinakin vain tuollaiset betonitolpat. Tuolit oli myös tyyliin sopivat. Tästä mie pidän :)



Näistä kuvista ei sen enempää löpinöitä. Kuvat puhukoot puolestaan.








Vitsit miten tyylikkään hauska takka. Tulee ihan joku avaruusalus mieleen höystettynä Smegin kodinkoneita muistuttavalla tyylillä. Lisäksi tykkäsin jotenkin tuosta valkoisen kivitalon designista. Tyylikkään yksinkertaista.


Ja voi pettymysten pettymys. Tämä talo antoi ymmärtää ulkoapuolelta paljon enemmän, mutta jotenkin se oli sisältä hukannut ihan potentiaalinsa. Anteeksi nyt vain suoruuteni.


Sitten messujen ehdottomin helmi, joka sai ihan haukkomaan henkeä ja sanomaan ääneen, että WAU! Tässä talossa ja sisustuksessa oli sitä jotain. Kyseessä on Jenni Aholan ja Ville Keskisen talo. Alla oleva kuvasarja kyseisesen talon sisältä.







 Jos meidän pikkuneidin huoneessa olisi tällainen seinätila vielä vapaana, niin kyllä taiteilisin myös tuollaisen Hello Kittyn seinälle....tai siis ainakin yrittäisin taiteilla. Oikeanpuoleisessa kuvassa olkkarin ikkunanäkymää.

Tästä alaspäin alkaakin sitten taas muiden talojen kuvia.



Muutamasta makkaristakin piti ikuistaa kuva tänne. Ei ehkä ihan omaa tyyliä kuitenkaan.



Miksi mulla ei ole tällaistä askarteluhuonetta???? Joutuu levittämään kaikki tavarat aina tuonne ruokapöydälle ja sen jälkeen siinä ei sitten pahemmin syödäkään.


Tämän talon design muistuttaa jotenkin Jenkkitalojen tyyliä ulkopuolisen piipun ja takan osalta. Ihan tyylikäs.


Eipä ole tullut ennen mieleen laittaa ikkunan ympärille peilejä. Näytti muuten oikein hyvältä.



Tässä makuuhuoneessa oli jotenkin lämmin tunnelma kun tuo tapetti jatkui myös katossa. Itse en olisi noin rohkeaa uskaltanut valita, mutta hauskahan tuosta on tullut.



Olispa tuollainen seinä, että saisi tuollaisen kuvakollaasin tehtyä lapsukaisista. Tuosta oranssista väristä tulee muuten ihan mieleen 70-luku ja oma lapsuus. Meillä oli juuri tuon oranssin väriset keittiön pöytä ja tuolit, niin ja hei tuon värinen Saabikin löytyi. Nostalgista!


Loft-tyyliä tässä makkarissa betoniseinineen. Mikä ettei. Toimii!


Olettekos muuten ehtineet piipahtamaan tuolla messuilemassa? Mitäs piditte? Olenkos mä ainoa jota ne ei oikein säväyttänyt ja tuli sellainen olo, että ei oltu panostettu sisustukseen ihan täysillä? Vai johtuikohan tuo vain siitä, että itsellä oli päällä kauhea migreeni ja pari tabua tuli vedettyä jo naamaan? Näyttiköhän ne sen takia niin pliisuilta?

11 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun postasit asuntomessuista, itse en tänä vuonna pääse paikalla käymään.
    Kuvasi ovat kauniita ja talot vaikuttavat eri lähteiden kuvien perusteella avarilta ja valoisilta. Mutta: voi olla tietysti sisustustyylit mitkä vaikuttaa, mutta huomaan jaksavani katsella näitä blogien sisustuskuvia paljon useammin ja kauemmin, kuin näitä asuntomessukohteiden kuvia. Blogien kuvissa tuntuu ja näkyy elämä, lämpö, rakkaus ja arki ja se tuntuu lohdulliselta ja läheiseltä. Asuntomessukohteet tuntuvat kyllä hienoilta ja ylellisiltä, mutta samalla etäisiltä ja teennäisiltä.
    Noh, tämä on vain minun mielipiteeni ja todellakin vain eri lähteiden kuvien perusteella syntynyt fiilis.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä kanssasi. Jotain noista vaan puuttuu. Mukavaa viikkoa sinnekin.

      Poista
  2. Oi miten ihanan näköistä! Ensin jäin tuijottamaan ensimäisiä ruokapöydäntuoleja, sitten lastenhuoneen pöllöä, MUTTA kun näin sen makkarikuvan missä oli teksti siinä yläpuolella sänkyä, se oli jotain niin! en osaa edes kuvailla :D

    Piti itsekin messuille mennä, mutta taitaa jäädä ensi vuoteen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi makkari oli kyllä jotenkin lämpimän kaunis ja tyylikkään rohkea tapetti. Tuo lastenhuoneen pöllö oli muuten itseasiassa lasten leikkimökki, josta se löytyi ja pikkuneiti juoksi heti tuonne autoon istumaan ennen kuin ehdin estää. Piti sitten äkkiä räpsäistä kuva :)

      Poista
  3. Meidän kohdalla näyttää siltä, että emme edes pääse tuonne messuille (lastenhoito-ongelmia):(
    Ei kyllä kovin puhuttelevaa....
    Lasten kuvakollaasi oli tosi kaunis, meillä siitä vaan tulisi melko pitkä 5 lapsen kanssa;) Samoin lastenhuone, jossa oli "pallorivistö" seinässä, oli jotenkin kivasti erilainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me onneksi päästiin yhden lapsen kanssa messuilemaan, mutta oli se jo tarpeeksi hankalaa yhdenkin kanssa kun neiti huusi kuin hyeenä talojen sisällä. Hih...tarttis olla aika pitkä käytävä jo teillä tuohon lapsikollaasiin, jos tuon kokoisina tuon teettäisi ;) Mielestäni kanssa tuo mainitsemasi lastenhuone erottui kivasti joukosta.

      Poista
  4. Huomenna menossa! Saas nähdä löytyykö sieltä enää mitään uutta, kun olen jo melkoisesti noita kuvia nähnyt. No, onhan se tietty ihan eri asia livenä tutkailla asuntoja. Muidenkin messukävijöiden kommentit ovat muuten olleet samantyylisiä kuin sinun; eli että ei mitään järin säväyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää messupäivää! Kerro sitten mitä pidit äläkä anna ennakkoasenteen vaikuttaa :)

      Poista
  5. mä olin kans tosi pettynyt messuihin..ne talot oli jotenkin ihan kesken?
    tuo pyöreäseinäinen talo oli aika kammottava sisältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, että oli jotenkin ihan vasemmalla kädellä huitaistu ne sisustukset ja tosiaan todellakin se pyöreäseinäinen talo oli jotenkin hirveän sokkeloinen sisältä pimeine kellarikerroksineen (jos nyt oikein muistan) ja sisustukseltaan ei mitenkään puhutteleva. Ulkokuori antoi odottaa sisältä paljon enemmän, mutta oli oikein pettymysten pettymys.

      Poista
  6. Olipas mukava katsoa kuvia messuilta, kun itse en päässyt tänä(kään) vuonna.
    Mielenkiintoisia ratkaisuja, päällimmäisenä jäi mieleen tuo uima-allas. Sellaisen haluaisin joskus meillekin... :)

    VastaaPoista