tiistai 1. lokakuuta 2013

Uusi lankkuruokapöytä


Jee! Uusi ruokapöytä on kotiutunut ja vanhalle löytyi hyvä koti. Jotenkin olin aivan kyllästynyt tuohon meidän vanhan ruokapöydän tummaan väriin ja halusin vaaleampaa. Olen kauan himoinnut jo lankkupöytää, mutta hinta on ollut vain pienoinen haaste. Lapset ovat kuitenkin vielä sen verran pieniä, ettei mitään 1.500-2.000 euron pöytää viitsi hankkia, kun se on kuitenkin kohta naarmuja täynnä. Hyvinkään asuntomessuilla käydessäni sitten törmäsin tähän Awaran maahantuomaan mäntyiseen lankkupöytään, jonka puitteissa päädyimme blogiyhteistyöhön. Awaran sisustusliike sijaitsee Riihimäellä, joten ajomatkakin sinne oli ihan siedettävä ja isäni lupautui tulla peräkärryineen kuskiksi pöydän hakureissulle.


Minulla oli lankkupöydän suhteen muutama vaatimus. Halusin, että siinä on ehdottomasti tuollaiset x-jalat ja lankkujen välissä pitää olla raot ja että väritys on valkoinen. No en tiedä kuinka käytännöllistä se on, että ruokapöydässä on raot, mutta tuo pöytään tarvittavaa ilmettä. Täytyy vaan muistaa pyyhkiä liat heti pois, etteivät kulkeudu tuonne väleihin.


Tätä lankkupöytää löytyy kahta eri pituutta ja tuo meidän on 180 cm pitkä. Ensin harkitsin 220 cm pitkää pöytää, mutta totesin, että on se vaan liian iso ja piti muuttaa tilaus tähän lyhyempään. Pöytää löytyy myös muina väreinä. Lisäksi parasta tuo pöytä kestää myös ulkotiloissa eli jos kyllästyy tähän, niin ei muuta kuin kanto ulos terassipöydäksi.


Ennen tämän pöydän löytymistä oli mielessäni myös lankkupöydän teettäminen isälläni, joka ei ollut kovinkaan mielissään siitä tehtävänkuvasta ja toisena ongelmana oli se, että mistä olisi saanut niin kuivaa lankkua, että se ei olisi lähtenyt kovin paljon vääntyilemään. Nyt tämän blogiyhteistyön myötä isänikin säästyi väsäilyiltä ja näki heti lopputuloksen.


Mitäs tykkäätte? Nyt on vaan se ongelma, että rupesi tuolla meidän alakerrassa  nuo muutamat jäljellä olevat tummat huonekalut ottamaan entistä pahemmin silmään. Aika kallista tästä pöydän uusimisesta sitten tulee, jos niitäkin täytyy ruveta uusimaan. Erityisesti silmään pistää meidän tumma Sienna vitriinikaappi, joka oli samaa sarjaa meidän myydyn ruokapöydän kanssa. Valkoinen maali voisi olla oiva vaihtoehto, mutta ilmeisesti se maali ei tuon tumman rasvaisen acazia puun pinnassa tahdo pysyä valkoisena, vaan tumma väri tulee läpi :( Ehkä ensi kesänä otan sen kuitenkin käsittelyyn ja testailen.

Hitsit kun tämä meikäläisen flunssa vaan pahenee ja pahenee. Neljä viikkoa jo mennyt tämän kourissa ja loppua ei näy :( Mitään ei jaksa, kun pientä lämpöä. Nenä valuu koko ajan, aivastuttaa ja nyt sain vielä kaamean yskän näiden päälle. Plääh!

*blogiyhteistyö*

18 kommenttia:

  1. Kaunis pöytä ja ihanat nuo tuolinpäälliset!

    VastaaPoista
  2. Täydellinen ja jotenkin rustikkinen vaikka onkin uusi, ihana! Nuo auringonkukatkin on mahtavia, onko ne teidän pihalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan unohdin ihan mainita tuon rustiikkisen ilmeen tuosta minun vaatimuslistaltani. Ei näy niin nuo lasten kolhutkaan siinä, kun ei ole ihan tasainen pinta ;) Auringonkukat ovat itseasiassa läheiseltä pellolta, joita saa käydä itse poimimassa pientä maksua vastaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ja itsekin pidän sen valoisuudesta. Tumma oli jotenkin niin ankea.

      Poista
  4. Tosi kaunis pöytä. Ja hienoa siinä juuri se, että pienet kolhut vaan tekevät siitä vain elävämmän, sen voi aina maalata tai viedä vaikka sinne ulos. Että jos nyt joudut vähän huonekaluja vaihtamaan, niin hyvä ostos kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa tosiaan ei niin pienet kolhut haittaa ja niitä taitaa tullakin aika nopeasti meidän lapsukaisten käsittelyssä. Tuo on onneksi helppo hioa sitten joskus, jos rupeaa kolhut häiritsemään.

      Poista
  5. Tosi kaunis ruokapöytä. Itsekin pidän noista X-jaloista. :o) Siihen vitriinin maalaukseen pieni vinkki. Pohjamaalaa se ensiksi Otex-tartuntapohjamaalilla niin sen pitäisi pitää sävyvääristymät poissa, ja pintamaali tarttuu ja pysyy siinä hyvin. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vinkistä! Täytyykin muistaa tuo ensi kesänä, jos otan tuon käsittelyyn. Tekisi niin mieli maalata siitä valkoinen, mutta en ole vielä uskaltanut lähteä siihen hommaan.

      Poista
  6. Tosi kaunis pöytä. Meillekin pitäis hieman tämän näköinen pöytä rantautua pian. Tuoliongelma on seuraavana tiedossa!!! Teidn tuolit on kyllä kauniit <3 onko vaikea pitää puhtaana lasten kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo tuolinpäälliset ovat siinä mielessä hieman haasteelliset, että niissä on vesipesu kielletty. Suihkutin niihin uusina sellaisen suojakerroksen, joka on vähän auttanut, mutta kyllä nuo aika likaiset jo ovat. Ajattelin kyllä ihan vain vesipestä ne jossain vaiheessa, vaikka tuo kutistumisriski onkin. Täytyy vaan laittaa heti märkinä ne tuolien päälle ja toivoa parasta :)

      Poista
  7. On kyllä upea pöytä ja tuolitkin erittäin somat. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi nuo vanhat tuolit sopivat tuon uuden pöydän kanssa.

      Poista
  8. Onpa nätti! Minkä hintainen tuo pöytä on? :) Tuollaisen kun saisi mutta vielä pienempänä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 180 cm pitkä oli muistaakseni 390 euroa ja olisikohan se 220 cm pitkä ollut 420 euroa. Mielestäni hinta oli oikein kohdillaan, kun kuitenkin täyttyä puuta (mäntyä) ja kun vertaili muihin vastaaviin samanlaisiin pöytiin, niin hinnat olivat yleensä aika paljon korkeammat.

      Poista
  9. Meillä on tosi samantyylinen, nettikirppislöytö :) kesällä mies sutas sen valkoseks. Oon miettinyt sen pariksi juurikin hupputuoleja myös. Kaunista on! :)

    VastaaPoista
  10. Hei, oletko testannut akaasiapuun maalaamista valkoiseksi?

    VastaaPoista