keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kaffenkeittopuuhia


Meillä puettiin prinsessavaatteet päälle ja ruvettiin kaffenkeittopuuhiin tai oliskohan neidillä ollut teetä tarjolla. Äippä tietysti kaivoi tällaisena juhlahetkenä kameran esille ja ikuisti tilaisuuden teillekin :)





Hih, huomaa pikkuneidin jalassa olevat liian isot kengät. Ostin nuo kengät jo tulevaa varten Tanskan lentokentän alennusmyynneistä ja nythän pikkuneidin oli saatava ne jalkaan. Hän kyllä jaksaa myös muistuttaa, että hän haluaisi lahjaksi korkokengät ja voi mikä pettymys olikaan, kun hän ei saanut sellaisia synttärilahjaksi. Joulupukki onneksi sitten toikin jo monta paria sellaisia muovisia korkokenkiä, joilla pikkuneiti "hiihtelee" kotosalla, kun eivät oikein tunnu pysyvän jalassa. Ei niin väliä ovatko ne samaa paria tai edes oikeassa jalassa :)




Nämä puiset lastenastiat ja leivokset ovat vaan jotenkin niin söpöjä. Ompelin niiden seuraksi vielä Tilda mansikoita, muffinsseja sekä muutaman jätskitötterön. Jotekin kummasti näistä osa on kadonnut teille tietämättömille. Osa on varmaan imuroitu vahingossa mm. sängyn alta. Heh, meikäläisen normaali kommentti onkin imuroitaessa, että "oho, ups, sori imuroin vahingossa taas jonkun lelun". Kolina vaan kuuluu keskuspölynimuriputkistossa. Mutta kummallista on, että jopa sellaiset isommatkin imuriin mahtumattomat tavarat vaan mystisesti katoavat jonnekin eivätkä tunnu edes löytyvät sieltä paikasta nimeltä jemma.


Tänään olisi sitten edessä raskauden käynnistäminen vyöhyketerapialla eli tuollainen luonnonmukainen valmistautuminen. Saas nähdä onko siitä mitään hyötyä. Pikkuneidistä silloin joskus tehtiin niitä kaksin kappalein eikä ollut mitään vaikutusta, vaan meni sen kaksi viikkoa yli ja käynnistettiin sitten sairaalassa. Huoh! Mä en kyllä ala, jos tämäkin menee kaksi viikkoa yliaikaiseksi. Sehän on sitten jo kohta 5 kg superhypervauva :)

10 kommenttia:

  1. Oih kuinka teidän pikku neidin kamarri on ihana!!!

    VastaaPoista
  2. Mistä oot löytäny nuo tuolit ja pöydän? Oon ajatellut et meidän pikkuneiti tarvis sellaiset ja nuo oli kauniit :) Tosi söpö ja kaunis huone hänellä muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo tuolit ja pöytä ovat itseasiassa Ikean kalusteita. Pitäisi olla kyseistä mallia vielä myynnissä. Tuoli taisi olla n. 20 euroa/kpl ja muitakin värejä löytyy. Sarjan nimeä en nyt vaan valitettavasti muista.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Hih, pitäisköhän tähän laittaa vaan naivisti, että ihan äitiinsä tullut? ;) Vitsi vitsi!

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Fannyn huone on niin kaunis ja leikit näyttävät tutuilta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuleekos Sara muuten la mukaan? F on varmaan silloin kotosalla ja tarjoaa niin mielellään leikkikaffet Saralle :)

      Poista
  5. Ihana kuvasarja,kauniista huoneesta!
    Ja wau miten hienot kengät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vähän on vielä isot kengät, mutta oli pakko saada ne jalkaan :)

      Poista