tiistai 12. huhtikuuta 2011

Narsissihullu!


Nämä narsissit ovat Loviisan Aitasta
On nämä narsissit vaan niin ihania. Yksi lempikukistani. Tuovat ihanasti väriä vielä ankeaan keväseen ennen kuin ruoho vihertää ja puissa on lehdet. Plussana on myös se, että kestävät myös pientä pakkasta, joka on aika oleellinen etu täällä Suomessa asuttaessa. Ulkona narsisisit kukkivat pitkäänkin. Harmi vaan, että eivät kestä sisällä kauaa.


Laitoin narissit ulos heti kun lumi oli sulanut sen verran, että ruukut tulivat esiin lumen alta ja pääsi käsiksi niihin.

Olen yleensä kaivanut kukkineiden narsissien sipulit maahan ja vielä ovat ainakin sieltä tulleet uudelleen. Tosin ei kannata katkaista lehtiä ennen kuin ne ovat lakastuneet ruskeiksi. Näin kukkasipulit ehtivät varastoida tarvittavat ravinteet itseensä ja jaksavat kukkia uudelleen ensi vuonna. Näin olen ollut lukevani joskus jostain.


Nyt kun lumi on jo melkein sulanut pihaltamme, niin maasta näyttää pilkottavan jo uudet tulokkaat. Kannatti siis se kaivamisvaiva, jonka olen joka vuosi tehnyt purkkinarssien kuihtumisen jälkeen. Aina olen kyllä yleensä miettinyt, että heittäisikö sittenkin vain roskikseen, mutta jostain aina se energia niiden kaivamiseen on kuitenkin löytynyt.


Tämä narsissikomistus päätyi sisälle ja olen laittanut sen joka yö ns. ulos nukkumaan, niin saadaan nauttia sen loisteesta hieman pidempään.

Ihana kun aurinko paistaa! Tai ei siis tällä hetkellä kun klo on 23, mutta siis tänään paistoi :)

12 kommenttia:

  1. Mä lukeudun myös narsissihulluihin ja itseasiassa lähes kaikki sipulikasvit on huojuttelevia.... Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihanat narsissikuvat!

    Kranssi on vielä aikomis-asteella;) Mutta ikkunoiden pesuprojektin aloitin ja keittiön ikkunat ovat nyt kirkkaat. Olkkari ois seuraavana listalla...Nyt etsin jostain tsemppiä siihen urakkaan.

    Ne foliovuoat on ihan niitä
    perusvuokia kaupan hyllyltä. Joululaatikot taidetaan tehdä aika usein niihin.

    Nyt lähden ulos pyöräilemään, poika tuossa jo nykii lahkeesta...;)

    VastaaPoista
  3. Maikki: kiitos ja aurinkoista kevättä myös sinne! :)

    Anniina: Oi sä olet oikein ahkeroinut siellä. Mä katson vaan noita meidän likaisia ikkunoita :( Oletkos muuten tulossa pe Annen kutsuille?

    VastaaPoista
  4. En valitettavasti pääse kutsuille perjantaina. Istun koulunpenkillä koko viikonlopun pe-su.
    Mukavia kutsuja vaan teille kaikille menijöille! Meillä olis sitten kutsut pe 6.5 kello 18, eli tervetuloa! :)

    VastaaPoista
  5. Anniina: Kiitos kutsusta. Onkos ne Hannan kaavailemat Aloe Vera kutsut? Sä olet ruvennut oikein ahkeroimaan kun olet koulunpenkille päätynyt :)

    VastaaPoista
  6. Ihania narsisseja! Täytyy perjantaina mennä oikein ajan kanssa kaupoille ja ostaa kukkia terasille ja laitella jo muutenkin kevätmeininkiä kehiin, siis pihalla :)

    VastaaPoista
  7. Täällä myös yksi narsissihullu ilmoittautuu :) Harmillisen huonosti kestävät sisätiloissa, mutta tuovat kyllä ulkonakin ihanasti väriä vielä harmaanruskeaan maisemaan.

    VastaaPoista
  8. Virpi ja Marika: tuovat kyllä niin ihanasti väriä nyt kun vielä muuten niin ankeaa ulkona eikä tarvitse pelätä, että paleltuvat pienellä pakkasella.

    VastaaPoista
  9. Ekaa kertaa täällä ja ihastuin kovin. Ihanaa nähdä koti, jossa on kukkia :) Palaan varmasti takaisin ja toivottelen hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Cride oliko meillà sun kanssa puhetta kesàvaatteista vai olenko mà nàhnyt unta? No vinkkaan joka tapauksessa ettà mulla on nyt myynnissà valtava mààrà tyttòjen kesàvaatetta mun blogissa, vain 2 pvàà :) Nopeimmat saa haluamansa :)

    VastaaPoista
  11. Pakkasakka: Kiva kun löysit tiesi tänne ja tervetuloa uudelleen :)

    Anna: Kiitos vinkistä. Täytyykin käydä kurkkaamassa. Tosin nyt ei heti kyllä muistu mieleen, että meillä olisi ollut siitä puhe eli ehkä se olikin sittenkin unta :)

    VastaaPoista
  12. voi ei mà siis sekoilin :D anteeksi :)

    VastaaPoista