keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Krysanteemejä ja betoniaskartelua


Nyyh! Kohta saa heittää hyvästit näillekin krysanteemeille, kun pakkanen vie ne. Olen nyt jopa muistanut peittää ne joka ilta ja vielä ovat hengissä, vaikka aika hyvin täällä on ollut jo pakkasta öisin. Kohta onkin aika siirtyä kanerviin, mutta nautitaan vielä heti näistä.


Kävin tuossa jokunen viikko sitten betoniaskartelukurssilla ja yksi tekeleistäni oli tämä vähän isompi betoniruukku. Periaatteessa tuon muovisen pitsiliinan olisi pitänyt jäädä sinne valuumuottiin kiinni, mutta tuossa purkin kyljessä se nyt kuitenkin köllöttää. Olisi sen varmaan siitä vielä saanut irtikin, mutta annnoin niiden olla. Sopiihan se noinkin. Oli muuten aivan supervaikeaa saada noita betonitöitä irti niistä valumuoteista. Ulkopuolinen purkki vielä jotenkin irtosi, mutta tuo sisäpuolen purkki, niin ei sitten millään. Yhdessä isommassa valuutyössä se onkin vielä siinä kiinni ja taitaa jäädäkin. Betonityöt pitäisi ottaa heti seuraavana päivänä pois muoteistaan ja antaa sitten kuivua parisen viikkoa muovin sisällä. Näin toki teinkin, mutta ei siltikään vaan millään irronnut. Muista tekeleistä sitten vähän myöhemmin lisäkuvia. Aika kaameita niistä kyllä tuli :)



Tämä aseltelma ehti saamaan jo pakkasta aikaisemmin ja on jo mennyttä kalua. Kuva sentään jäi muistoksi :)


4 kommenttia:

  1. Kaunis on betoniruukkusi! Mun piti kanssa mennä betonikurssille, mutta kuinka ollakkaan paikat olivat täynnä! No, sitten mä aloin tehdä niitä itsenäisesti ja oon ihan hurahtanut! Toi muottien irrottaminen on kyllä välillä työlästä, toiset irtoo hyvinkin näpsäkästi ja toisia saa hampaat irvessä repiä, mutta on kivaa hommaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ei tuo mikään kaunokainen kyllä ole :) Harmi, että et päässyt kursseille, mutta onneksi nuo ovat kyllä suht helppotekoisia muutenkin, että mitään kursseja ei periaatteessa tarvita. Suttaista puuhaa vaan :)

      Poista
  2. Tosi ihana tuo betoniruukku. Mulla oli koko kesän ajatuksena kokeilla myös tuollaista ihan itsekseen omalla pihalla, mutta jäi sitten tekemättä. Kyllä nyt on kokeiltava, vaikka kesällä se olis ollut vähän näppärämpää pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen kyllä ulkotiloja, kun tuo betoni pölyää sen verran, että tulisi käyttää hengityssuojaintakin sekoitusvaiheessa. Lisäksi tuota yleensä vähän roiskuaa ympäriinsä ja ulkona ei tosiaan ole niin väliä. Tsemppiä kokeiluihin :)

      Poista