maanantai 3. kesäkuuta 2013

Salama McQueen synttärit


Pikkumiehen 5 -vuotissynttärit juhlittu. Huh! Väsynyt, mutta onnellinen mamma. Eilen talo täyttyi lähes neljästäkymmenestä juhlista. Pikkumies oli itsekin tyytyväinen juhliinsa ja lahjoihinsa, joten kiva mieli kaikilla.


Synttäriteemana oli tosiaan Autot -sarja ja pääroolissa tietysti itse Salama McQueen. Aika kovassa huudossahan tuo taitaa olla tuon ikäisten keskuudessa. Netistä onneksi löytyi kaikkea kivaa tuohon teemaan ja ihan ilmaiseksi. Mitä sitä turhaan maksamaan, kun ilmaisiakin löytyy.  


Näihin netistä printattuihin cup cake wrappeihin lisäsin tuon Robin 5 vuotta -tekstin eteen, niin sai vähän personoitua niitä. Sivuilla niissä on Salama Mc Queenin kuva. Sisällä oleva muffari on ihan perustaikina ja päällä tuorejuusto, voi, tomusokeri kuorrute.



Samassa arkissa, joissa oli nuo ylävissa vilahtavat Lightning McQueen wrapit, olivat nämä kaarevareunaiset wrapit. Näihin laitoin puolestaan esille popparia. Muffarivuoka vaan pohjalle ja wrap sen ympärille. Tein myös hammastikkuihin näitä cup cake koristeita, jotka pistelin näihin poppareihin koristeiksi.



Juomat tarjoiltiin näistä pikkupulloista, joihin tein pari eri sorttia olevia etikettejä. Raidallisiin pilleihin tein vielä koristeiksi liput.


Nämä matokääretortut toin viime viikonlopun Dublinin reissulta. Olivat muuten ihmeen hyviä, vaikka olivatkin valmistavaraa.


Luonnollisesti synttäreillä pitää olla myös karkkia ja näihin lasikulhoihin sitä uppoaakin aika hyvin.


Itsetehdyt suklaatikkaritkin tekivät hyvin kauppansa. Näistä tuli ihan hauska vetonaula kaffepöytään.



Salama McQueen servetit ja kertislautaset löytyivät Tiimarista.


Ikkunaan ja lampun ympärille laitoin koristamaan itsetehdyn viirinauhan, joka kanssa printattu netistä ja pujotettu naruun. Edellisessä postauksessa taisi vilahtaa paremmin tuo viirinauha, jonka olin väsännyt netistä löytämästäni valkomustaruudullisesta paperia, jonka suurensin kopiokoneella hieman vain suuremmaksi ja lisäsin kuvia joihinkin viireihin. Tässä on sama kuva kuin pikkupulloissa eli printtasin vain eri koossa näitä.
 

Itse täytekakusta ei kyllä tullut kovinkaan kaunis. Jäi noista muffareiden koristelusta jäljelle tuota kuorrutetta sen verran paljon, että en viitsinyt heittää sitä poiskaan, joten käytin sen sitten täytekakun koristeluun. Olisi kyllä tullut kauniinpi jos olisi ihan kermalla koristellu loppunasti. Keskellä syötävä kakkukuva.


Maku kakussa oli onneksi ihan hyvä, vaikka ulkomuoto olikin vähän niin ja näin :)




Pikkuneiti sai päällensä ompelemani Maret -mekon Mekkotehdas kirjasta. Oli ihan ekaa kertaa päällä.


Pikkumies puki päällensä nämä Jenkeistä ostetut Polo Ralph Laurenin vaatteet. Tuli sitten joskus ostettua pikee, shortsit ja lippis samaa sarjaa, joten laitettiin nyt juhlapäivänä ne päälle. Oli kyllä sen verran mukavan lämmintä, että oli ihana viettää aika ulkonakin vähän vähemmissä vaatteissa.


Yksi yleiskuva vielä päivän tarjonnasta.


Kynttiläkin saatiin puhallettua ihan ensi yrittämällä ja pikkumies jopa maistoi kakkuaan. Yleensä jättää suosiolla väliin, mutta nyt sentään äipän mieliksi maistoi :)


Jos haluatte saada käyttöönne näitä tyhjiä pohjia mm. noita cup cake wrappeja, pullon etikettiä jne, niin hihkaiskaa, niin laitan niitä tänne printattavaksi. Pitäisi olla jossain vielä tallessa.

Kohta tämä mamma suuntaa Riikaan. Pitääkin kohtapuolin lähteä kohti lentokenttää. Jos teillä on heittää jotain vinkkejä sinne, niin saa laittaa tulemaan. Kotiinpaluu olisi sitten keskiviikko iltana. Omaa aikaa tuolla reissussa ei ole hirveästi, kun kyseessä työmatka, mutta enköhän minä jonnekin ennätä piipahtamaan :)



10 kommenttia:

  1. Ihania tarjoiluja.Kiitos vinkeistä, itselläni on Autot-synttärit järjestettävinä elokuussa ja päivänsankari tilasi jo mammalta Klainari-kakun. Nuo printattavat kääreethän on kätsiä, en tajunnutkaan moisia olevan olemassakaan!! Lasipullojakin aloin jo säästämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan ;) Tosiaan noita lasipulloja kannattaa ruveta säästämään hyvissä ajoin, ettei sitten tartte yhtäkkiä ruveta juomaan montaa pulloa. Nuo printattavat wrapit on kyllä tosiaan käteviä ja niillä saa helposti viimeistelyä muffarit. Laitan tänne noita pohjia jossain vaiheessa jakoon, kunhan löydän ne jostain koneen uumenista ja kerkiän.

      Poista
  2. Mielettömän ihanat Autot synttärit olet Robinille järjestänyt! Mä voisin palkata sut party planneriksi meidän seuraaviin juhliin :-)

    VastaaPoista
  3. Mielettömän hienot synttärit ja toki, laitappa linkkejä tulosteista ;)

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Teen vaikka noista ihan oman postauksen, kunhan vaan löydän nuo pohjat taas jostain koneeltani. Kotikoneeni ei nimittäin suostu aukeamaan tällä hetkellä ollenkaan, kun niin täynnä, joten toivottavasti saan sen auki vielä. Linkkejä sivuille minulla ei valittavasti ole enää jäljellä, kun tallensin aina sopivan pohjan vaan suoraan koneelle enkä älynnyt ottaa sitten linkkejä talteen :(

      Poista
  4. Internetin ihmeellinen maailma :D
    Kaikkea sieltä löytyykin :)
    Kiva teema, ja tosi suloiset matokääretortut! Tuollaisethan olisi helppo tehdä itsekkin...
    Ja hyvältä se kakkusi on näyttänyt, no worries :)

    PS. Meidän tarjoilut valuivat pitkin terassin pöytää :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan internetin ihmeellinen maailma. Noikin wrapit tulivat eteeni ihan vahingossa ja sitten innostuin googlaamaan Autot -teemaan sopivia wrappeja ja jokunen sitten löytyikin ilmaiseksi. Aika paljonhan siellä on maksullisia linkkejä, mutta ei niidenkään hinnat olleet kalliita. Ilmeisesti nekin olivat itse printattavia, mutta joutui maksamaan jonkun maksu, että saa auki. Voih, teidän tarjouilujen osalta :(

      Poista
  5. Varmasti aivan mahtavat kestit!! minkä vaivan oletkaan nähnyt noiden valmistelussa, upeeta jälkeä. Kyllä tuohon pöytään kelpaa tulla hieman isommankin juhlijan :)

    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kieltämättä aika pitkään noiden näpertelyssä meni, mutta kun teki aina joka ilta vähän, niin ei tuntunut niin pahalta :)

      Poista